perjantai 16. joulukuuta 2016

Valkoista kinkun kaveriksi: Sartori Marani Appassimento

Sartori Marani Appassimento 2014

Termi Appassimento viittaa rypäleiden kuivaamiseen. Tunnetuimpia tällä menetelmällä valmistettuja viinejä ovat Valpolicellan Amaronet ja Reciotot. Amaronen valmistuksesta jäänyttä kuorimäskiä käytetäään sitten Ripassojen valmistukseen. Appassimenton mainitseminen etiketissä ei kerro mitään muuta viinistä tai sen laadusta, kuin sen että valmistuksessa on käytetty kuivattuja rypäleitä. Mikä parasta, rypäleitä voi kuivata vaikkapas vain päivän ajan ennen puristamista ja tadaa - se on appassimentoa. No löytyy kympin hintaluokastakin ihan hyviä, mutta myös huonoja tällä menetelmällä valmistettuja viinejä.

Sartorin viiniliikkeen historia yltää vuoteen 1898. Nykyisin Collins Group omistaa siitä 40 prosenttia ja loput ovat Sartorin perheen omistuksessa. Sartori keskittyy tuottamaan viini Venetossa mm. Valpolicellan ja Soaven alueilla.

Yleensä Appassimentot ovat punaisia, nyt vuorossa on kuitenkin Sartorin valkoviini, joka on valmistettu kuivatuista rypäleistä. Viiniin käytettävät rypäleet tulevat Soaven alueen kukkuloilla sijaitsevilta viinitarhoilta. Huolellisesti valitut rypäleet kerätään käsin ja jätetään kuivumaan vähintään 40 päivän ajaksi. Näin rypäleistä haihtuu vettä ja rypäleen sokeripitoisuus nousee. Rypäleiden puristamisen jälkeen seuraa lyhyt maseraatio alhaisessa lämpötilassa. Osa viinistä käy tammitynnyreissä, minkä jälkeen viini sai kypsyä ja levätä sakan pääkkä 6-7 kuukauden ajan ja lopuksi vielä kolmisen kuukautta pulloissa. 

Kirkas, melko intensiivinen ja valkoviiniksi todella syvän kullankeltainen, houkutteleva väri. 

Runsas tuoksu on täynnä eksoottisia ja tutumpia hedelmiä, kuten persikoita, aprikoosia, omenaa ja ananasta. Esiin nousee jopa hedelmähilloisia ja hunajaisia sekä valmistuksessa käytetyn tammen tuomia makean mausteisia, kevyen paahteisia ja pähkinäisiä vivahteita.

Tuoksun tapaan runsas ja todella maukas, melko täyteläinen maku pysyttelee kypsän hedelmäsestä makeudestaan huolimatta kuivan puolella. Kielellä on keltaisia kivellisiä hedelmiä, kuten aprikoosia, persikkaa ja luumua, omenaa ja ananasta sekä kuivatun hedelmäisiä ja tuoksun tapaan hedelmähilloisia vivahteita. Tammi erottuu kielellä hennon paahteisena, makean mausteisena ja pähkinäisenä, tuoden mieleen mantelit. Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen ja paksuhko, kermaisen pehmeä ja hieman voinen. Riittävä hapokkuus tuo tuo kypsän hedelmäisyyden keskelle hieman ryhtiä ja tasapainoa, mutta hapokkuus voisi olla hieman voimakkaampaa. Viipyilevä jälkivaikutelma on aavistuksen imelä, karamellinen ja kypsän hedelmäinen, mutta hienoinen mineraalisuus ja sitrusmaiset sävyt tuovat tasapainoa myös loppuun.

Viini on melko tasapainoinen ja runsasarominen hedelmäpommi. Soaven viinit ovat useimmiten kevyitä ja raikkaita, mutta tämä Appassimento tekee poikkeuksen sääntöön - siitä löytyy täyteläisyyttä ja runsautta. Mielenkiintoinen viini, josta löytyy runsaasti kerroksia huolimatta hedelmävetoisuudesta. Varsin korkea alkoholipitoisuus korostaa viinin täyteläisyyttä ja tekee viinistä myös hieman lämmittävän. Viini maistuu hyvin viilennettynä sellaisenaan, mutta myös vaalea liha ja kalaruoat, etenkin lohesta maistuvat varmasti.

Viini sai seurakseen samat eväät, kun Trapichen Pinot Noir; kinkkua, laatikoita, rosollia ja joulumakkaraa. Viini toimii kinkun kanssa, kun kyljessä on herneitä ja kastiketta, mutta paljaaltaan kinkun ja viinin makumaailmat eivät kohtaa. Sinappikuorrutetun kinkun neilikkainen maku sopii puolestaan hyvin viinin makean mausteisten sävyjen kanssa. Sama linja jatkuu myös jouluisesti maustetun raakamakkaran kanssa - herkullista ja tasapainoista.


Sartori Marani Appassimento jatkaa Trapichen Pinot Noirin kanssa samoilla linjoilla. Kumpikin viini toimii hyvin jouluisesti maustetun makkaran kanssa, kinkku pelkästään ei toimi, mutta lisukkeiden kanssa saa muodostettuja hyviä yhdistelmiä. Valitsisin itse näistä Pinotin, mutta valkoisen ja punaisen väliltä valitseminenhan on makuasia.

Kouluarvosana: 8,5 Hieman täyteläisempi Soave.
Hinta-laatusuhde: Hyvä - viini on hintansa arvoinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja lukitus: Casa Vinicola Sartori, IGT Bianco Veronese
Alue: Italia, Veneto, Soave
Tyyli: Valkoviini, Appassimento
Rypleet: Garganega (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 11,98e Alko 23.11.2016

Samalta tuottajalta:
Sartori Bardolino Chiaretto 2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti