perjantai 30. marraskuuta 2018

Liian kallista samppanjaa: Bollinger R.D. 2002

Bollinger R.D. 2002

"Juon samppanjaa, kun olen iloinen ja myös ollessani surullinen. Joskus juon sitä yksinäni. Kun minulla on seuraa, samppanja on välttämättömyys. Siemailen sitä, jos minulla ei ole nälkä ja nälkäisenä juon sitä. Muuten en koske juomaan - ellen ole janoinen." - Madame Lily Bollinger, 1961

Bollingerin tarina on ollut menestyksekäs talon perustamisesta, vuodesta 1829 lähtien, mutta talon asema yhtenä maailman johtavista samppanjataloista juontaa juurensa 1940-1960-kuvuille. Jacques Bollinger nuoremman kuoltua vuonna 1941, tämän leski Elisabeth "Lily" Bollinger siirtyi talon johtoon. Lily vahvisti talon asemaa matkustamalla ympäri maailmaa markkinoimassa Bollingerin samppanjaa, hankkimalla talon omistukseen lisää tarhoja ja loi myös nyt vuorossa olevan Bollinger R.D. samppanjan.


Lily johti taloa vuoteen 1971 asti, minkä jälkeen Bollinger on saanut näkyvyyttä mm. James Bond elokuvista, joissa Bollingerin samppanja vilahti ensimmäisen kerran vuonna 1973 elokuvassa Elä ja anna toisten kuolla. Vuodesta 1979 Bollinger on ollut yksinoikeudella 007:n suosikki samppanja. Lisäksi Bollinger on Iso-Britannian hovin virallinen samppanjan toimittaja.

R.D., eli Récemmet Dégorgé (hiljattain uudelleenkorkitettu) on Lily Bollingerin näkemys parhaasta samppanjasta, mitä Champagnen alueen terroir voi tarjota. R.D.n ensimmäinen vuosikerta, 1952 lanseerattiin vuonna 1967, minkä jälkeen viiniä on valmistettu vain 25 parhaana vuonna. Bollinger R.D. kypsyy poikkeuksellisen pitkään, kahdeksasta 20:een vuoteen sakan päällä pulloissa ennen uudelleen korkitusta, kun taas tavallisten vuosikertasamppanjoiden kohdalla sakan poisto ja korkin vaihto tapahtuu usein jo minimi kypsytysajan tultua täyteen. R.D. pääsee markkinoille yleensä noin vuoden kuluttua korkin vaihdosta. Pitkän kypsytyksen vuoksi R.D.n on myös sanottu kestävän ikuisesti.

Pinot Noir luo Bollingerin samppanjoiden selkärangan, eikä vuoden 2002 R.D. ole poikkeus; Pinot Noir 60% ja Chardonnay 40%. Tähän vuosikertaan käytetyt rypäleet tulivat 23 kylän alueilta ja rypäleistä 71% oli Grand Cru ja 29% Premier Cru -luokiteltuja. Perusviinit, joista tämä viini sekoitettiin, valmistettiin talon tyyliin tammitynnyreissä ja dosagen määrä pidettiin pienenä, noin 3-4 grammassa litraa kohden. Vuotta 2002 pidetään yleisesti erinomaisena ja yhtenä viime vuosikymmenten parhaana Champagnen alueella, mutta onko tämä huippu vuoden R.D. kuitenkaan hintansa arvoinen?

Kauniin kullankeltainen ja kehittynyt väri taittuu akaasiahunajan sävyihin. Kuplat ovat runsaita, äärimmäsen pieniä ja pitkäkestoisia ja nousevat kauniisti poreilemaan juoman pinnalle. Hienostunut, harmoninen ja tyylikäs tuoksu tarjoilee paahteista ja hiivaista sekä kypsän hedelmäistä aromikkuutta. Siinä on hieman makeita mausteita, jotka tuovat mieleen mm. kanelin ja muskottipähkinän, hieman paahdettua sokeria. Hedelmäisyys tuo mieleen kypsät sitrukset, aprikoosin, omenan ja päärynän sekä pirteämmän sitruksen, etenkin greipin, minkä lisäksi taustalla on häivähdyksiä kuivatuista hedelmistä, kuten aprikoosista ja keltaisesta luumusta sekä vivahteita hunajasta, kaakaosta ja makeista leivonnaisista sekä hieman uuniomenaa. 


Erittäin kuiva maku on jo hieman kehittyneen oloinen, mutta raikas ja virkistävä. Kieleltä löytyy mm. kypsiä hedelmiä, kuten omenaa, aprikoosia ja sitruunaa, uuniomenaa sekä tuoreempaa pirteää omenaa, persikkaa, sitruunaa ja greippiä sekä vivahteita kirsikoista. Lisäksi kielellä on kalkkista mineraalisuutta, tyylikästä paahteisuutta ja hiivaa, hieman briossia ja pähkinää, hunajaa ja makeita mausteita, kanelia, muskottipähkinää ja tähtianista. Erottuupa kieleltä briossin lisäksi myös hieman makeita leivonnaisia, kuten keksejä ja hieman marsipaania. Ryhdikäs ja tyylikäs, tasapainoinen kokonaisuus. Pirteä mineraalisuus ja ryhdikkään sitrusmainen hapokkuus tekevät viinistä ryhdikkään ja miellyttävän ja viini tuntuu kielellä hieman kermaiselta ja täyteläiseltä. Jälkimaku viipyilee kielellä pitkään tuoden mieleen mm. uuniomenaisia, tyylikkään paahteisia, vienon pähkinäisiä ja mantelisia häivähdyksiä.

Vuoden 2002 R.D. on hyvin hienostunut ja kiehtova, harmoninen ja tyylikäs huippuviini. Aromien kirjo on hyvin kiehtovaa ja monitahoista ja kaikki tuntuu olevan täydellisessä tasapainossa. 2002 R.D. on valmis nautittavaksi vaikka samantien, mutta kehittyy oikein varastoituna vielä vuosien ajan. Lyhyesti sanottuna paras maistamani viini ikinä, ainakin kuvittelen näin. Sen sijaan hinta-laatusuhde on tällaiselle tavalliselle duunarille melko heikko; eihän tämän hintaisia viinipulloja tule kovin usein ostettua, mutta toisaalta.. Kerranhan sitä vain eletään ja tämä viini teki ainakin lähtemättömän vaikutuksen. Tämä viini on parhaimmillaan nautiskelujuomana ja hienostuneiden klassikkoruokien kaverina. 

Kouluarvosana: 10 Tyylikäs huippuviini.
Hinta-laatusuhde: Ok - onhan tämä kallista tavaraa.

Jotain pientä infoa:

Luokitus: AOC Champagne
Alue: Ranska, Champagne, Vallée de la Marne, Aÿ
Tyyli: Kuohuviini, vuosikertasamppanja
Rypäleet: Pinot Noir 60%, Chardonnay 40%
Pullo: 0,75 l
Hinta: 169,90e Alko 15.11.2017 (29.11.2018: 179,90e, vuosikerta 2004)

Muuta: Tämän pullon korkin vaihto tapahtui 21.6.2016.

Samalta tuottajalta:

tiistai 27. marraskuuta 2018

Parempaa samppanjaa: Bollinger Rosé 2016

Bollinger Rosé 2016

Bollinger lienee jokaiselle tuttu samppanjatalo ainakin nimen osalta. Olen kirjoittanut aikaisemmin Bollingerin Special Cuvée Brut'n yhteydessä hieman talon tarinasta, joten en nyt jaarittele siitä sen enempää. Vuosi 2006 oli Champagnen alueella ilmastoltaan poikkeuksellinen ja mahdollisti mm. erinomaisen punaviinin valmistamisen. Tästä inspiroituneena Bollingerin kellarimestari innostui luomaan ainutlaatuisen cuvéen.


Bollinger Rosé 2016 on talon ensimmäinen kertaluontoinen yhden vuosikerran roseesamppanja. Viini on valmistettu Pinot Noir (72%) ja Chardonnay (28%) rypäleistä, jotka valittiin yhdeksän kylän alueelta; 84% rypäleistä Grand Cru- ja 16% Premier Cru-kylistä. Kaikki perusviinit valmistettiin tammitynnyreissä ja lopulliseen sekoitukseen lisättiin 7% punaviiniä (Pinot Noir) tuomaan rosee väri. Dosagen määrä on matala, 6 grammaa litraa kohden. Ennen markkinoille pääsyä viini kypsyi pulloissa talon kellareissa yli 10 vuoden ajan.

Kauniin lohenpunainen väri on kirkas ja häivähtää pinkin sävyihin. Kuplat ovat pieniä ja runsaita, hyvin pitkään kestäviä. Tuoksu on harmoninen ja hyvin monitahoinen; kymmenen vuoden aikana kehittyneitä paahteisia ja hiivaisia vivahteita, briossia, leivonnaisia ja mausteita, sitrushedelmää, limetin kuorta ja hieman greippiä, Pinot Noirin tuomaa punaista marjaisuutta, etenkin puolukkaa, kirsikkaa ja punaherukkaa. Erottuupa joukosta myös kuivattuja kukkia, aavistus valkosuklaasta ja ripaus vasta jauhettua kahvia sekä vienoa mokkaisuutta.


Erittäin kuiva maku on ryhdikäs ja hienostunut, vivahteikas ja monitahoinen, kiehtovan paahteinen, raikkaan punamarjainen ja virkistävän mineraalinen. Kielellä on puolukkaa, kirsikkaa ja vadelmaa, limettiä ja sitruunaa, hieman greippiä ja verigreippiä, virkistävää kalkkista mineraalisuutta sekä vivahteita kukista ja hunajasta. Paahteiset ja hiivaiset vivahteet tuovat mieleen briossin, paahtoleivän ja tuoreet leivonnaiset sekä hennon pähkinäisyyden. Häivähtääpä taustalla myös kuivattua hedelmää, hieman viikunaa ja kirsikkaa sekä aavistus savua.

Viini tuntuu kielellä täyteläiseltä ja pyöreän kermaiselta, mutta pirteän vadelmainen hapokkuus tekee kokonaisuudesta miellyttävän ryhdikkään, mitä mineraalisuuskin tukee hienosti. Viipyilevä jälkimaku on punamarjainen ja kevyen sitruksinen; lopussa kielellä on mm. puolukkaa ja puolukkamehua, punaherukkaa ja vadelmaa, hieman greippiä ja limetin kuorta sekä mineraalisia ja hennon suolaisia vivahteita.

Lyhyesti sanottuna; Herkullista ja runsasta, mutta herkkää, harmonista ja kiehtovaa. Pinot Noirin ja Chardonnayn aromit yhdistyvät hienosti mineraalisiin sävyihin ja kypsytyksen ja iän myötä kehittyneisiin paahteisiin vivahteisiin. Bollingerin tyylille uskollinen, tyylikäs huippuviini, mutta onko se kuitenkaan hintansa arvoinen? Asioilla on tapana olla kaksi puolta ja niin tämänkin kohdalla; jos kuukausipalkasta jää käteen useita satoja euroja ylimääräistä, ei tämä nyt niin kallis ole, mutta näin perusduunarina tämän hintaluokan viinit jäävät useimmiten ostamatta. Tämä samppanja on erinomainen nautiskelujuoma, mutta sopii myös ruokapöytään vaikka läpi aterian.

Kouluarvosana: 9,5 - Talon tyylille uskollinen, tyylikäs ja harmoninen samppanja.
Hinta-laatusuhde: Ok - Sanoisin hyvä, mutta voiko 90 euroa kohdata laadun kanssa?

Jotain pientä infoa:

Luokitus: AOC Champagne
Alue: Ranska, Champagne, Vallée de la Marne, Aÿ
Tyyli: Kuohuviini, samppanja, roseesamppanja / vintage samppanja
Rypäleet: Pinot Noir 72%, Chardonnay 28%
Pullo:  0,75 l
Hinta: 89,90e Alko 12.2017 (lahjapullo) (26.11.2018: 89,90e)

Samalta tuottajalta:

perjantai 23. marraskuuta 2018

Ylikypsää ankankoipea ja Château de Riquewhir Riesling Grand Cru

Dopff & Irion Château de Riquewihr Riesling Grand Cru Schoenenbourg 2013

Château de Riquewihr on Dopff & Irionin omistama viinitalo. Dopff & Irion toimii yhden Alsacen kuuluisimman kylän, Riquewihr'n alueella ja omistaa noin 27 hehtaaria viinitarhoja. Tämä Grand Cru -tason Riesling valmistetaan kylää ympäröiviltä jyrkiltä tarhoilta käsin kerätyistä rypäleistä. Käyminen tapahtuu kontrolloidussa lämpötilassa ruostumattomissa terästankeissa, minkä jälkeen viiniä kypsytetään neljän kuukauden ajan sakan päällä. Tämän jälkeen viini varastoidaan tankkeihin yhdeksän kuukauden ajaksi ennen pullotusta ja lopuksi viini lepäilee vielä pitkään pulloissa talon kellareissa.


Intensiivinen ja syvä, sitruunankeltainen väri häivähtää kultaisiin sävyihin. Tuoksu on hyvin aromaattinen ja runsas, selkeästi jo hieman kehittynyt. Se tarjoilee kypsää hedelmää ja sitrusta, vienoa hunajaisuutta ja hentoa mineraalisuutta. Hedelmäisyys tuo mieleen ananaksen, persikan ja aprikoosin, omenan ja päärynän, appelsiinin ja greipin. Lisäksi siitä erottuu orvokkia, vienoa mausteisuutta ja orastavaa petroolia.


Hyvin runsas ja aromaattinen viini tuntuu kielellä lähes puolimakealta ja toistaa tuoksun kypsän hedelmäistä linjaa; ananasta, aprikoosia, persikkaa ja omenaa, sitruksia, kuten sitruunaa ja greippiä, minkä lisäksi kielellä on hieman aprikoosimarmeladia ja pirteämpää sitrusta. Taustalla häilyy tuntuvaa hunajaisuutta, vienoa kukkaisuutta, miellyttävää mineraalisuutta ja hieman petroolia sekä makeaa mausteisuutta. Suutuntuma on runsas ja pyöreä, kiitos reilun hedelmäisyyden ja jäännössokerin määrän (16g/l). Eloisa sitrusmainen hapokkuus kuitenkin ryhdittää kokonaisuuden ja vaikutelma on tasapainoinen. Kielelle jää kypsiä hedelmiä, aprikoosia, ananasta ja persikkaa, sitruksia, kukkia, hunajaa ja mausteita.

Harmoninen ja puhdaspiirteinen, tyylikäs muutaman vuoden ikäinen Riesling. Runsaista makeista sävyistä huolimatta ryhtiä löytyy riittävästi ja vaikutelma on kaikin puolin tasapainoinen. Vaikkei viini hienoimpien Rieslingien joukkoon ylläkkään, on se Alkon hintataso huomioituna laatunsä nähden edullinen. Erinomainen seurustelu ja nautiskeluviini, mutta löytyypä tälle paikkoja myös ruokapöydästä esimerkiksi äyriäisten ja merenelävien sekä hedelmäisten ja mausteisten ruokien kaverina, miksei jopa mädin parina.


Tällä kertaa lautasella oli ylikypsää ankankoipea, Cumberlandin kastiketta ja ankanrasvassa paistettuja papuja. Pelkän ankan kanssa viinin makeus tuntui vievän voiton, mutta kun mukana oli makeahkoa kastiketta, oli yhdistelmä lähellä täydellistä ja viinikin tuntui hieman kuivemmalta ja ryhdikkäämmältä. Myös pavut sopivat hyvin joukkoon. 

Kouluarvosana: 9 Tyylikäs ja harmoninen Alsacen Riesling.
Hinta-laatusuhde: Erinomainen - viini on edullinen ostos.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja: Dopff & Irion
Luokitus: AOC Alsace Grand Cru
Alue: Ranska, Alsace, Riquewihr
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Riesling 100%
Pullo: 0,75 l
Hinta: 16,99e Alko 1.9.2018 (23.11.2018: 16,99e)

Samalta tuottajalta:
Dopff & Irion Cuvée Réne Dopff Muscat 2015

tiistai 20. marraskuuta 2018

Naudan entrecôte ja Coonawarran Cabernet Sauvignon: Wynns Black Label Cabernet Sauvignon

Wynns Black Label Cabernet Sauvignon 2012

Coonawarran alueella, Etelä-Australiassa sijaitseva Wynns on viinitalo, jonka tarina alkoi skotlantilaisen John Riddoch'n muutettua alueella vuonna 1861. Vuonna 1880 Riddoch pyöritti valtavaa 700 neliökilometrin kokoista tilaa, jolla laidunsi mm. 160 000 lammasta. Ensimmäiset viiniköynnökset (n. 95 000 kappaletta) tilalle istutettiin vuoden 1891 aikana ja muutama vuosi myöhemmin viinitarhoja oli jo lähes 100 hehtaaria. Näin sai alkunsa Coonawarran alueen ensimmäinen viinitila.


Vuonna 1951 melbournelainen viiniyritys, Samuel Wynn & Co. osti tämänviinitilan ja sen tarhat, minkä jälkeen viinitarhojen määrä on vain kasvanut. Nykyisin Wynns Coonawarra Estate on osa suurempaa Treasury Wine Estates -yhtiötä. Black Label Cabernet Sauvignon viiniä on valmistettu vuodesta 1954 lähtien ja sen valmistukseen käytetään talon parhaimpien tarhojen rypäleitä. Viiniä (vuosikerta 2012) kypsytettiin 16 kuukauden ajan eri kokoisissa ranskalaisissa tammitynnyreissä ja -sammioissa, joista neljännes oli uusia ja loput käytettyjä.

Intensiivinen, syvän purppuranpunainen väri ei paljasta viiniä kuuden vuoden ikäiseksi. Viini häivähtää lasin reunoja kohti rubiininpunaisen kautta granaatinpunaisiin sävyihin. Tuoksu on runsas ja intensiivinen, kypsän ja tumman hedelmäinen, makean mausteinen, miellyttävän paahteinen ja vienon tamminen. Se tuo mieleen karhunvatukan, kirsikan ja mustaherukan, boysenmarjan, luumun ja suolaisen oliivin, minkä lisäksi siinä on kuivakkaa ja hieman kivikkoista maaperää, aluskasvillisuutta ja tuoretta minttua. 


Täyteläinen ja runsas, tumman hedelmäinen ja paahteinen, hyvin tasapainoinen ja vivahteikas maku on yleisilmeeltään kuivahko. Kielellä on mustaherukkaa, karhunvatukkaa, luumua ja tummia kirsikoita, hieman boysenmarjaa ja karpaloa, aavistus mustaa oliivia, paahteista ja kuivakkaa tammea, vienoa makean sävytteistä mausteisuutta ja yrttejä, hentoa minttua ja eukalyptusta sekä kuivakan maaperäisiä vivahteita ja hieman savua. Suutuntuma on runsas ja suuntäyttävä, tasapainoinen ja harmoninen. Tanniinit ovat tuntuvia, mutta jo hieman pyöristyneitä ja tukevat viinin runkoa hienosti yhdessä terhakan punamarjaisen hapokkuuden kanssa. Viipyilevä jälkimaku jatkuu kuivahkona ja kieleltä löytyy tummaa kirsikkaa, mustaherukkaa, minttua ja hieman eukalyptusta, paahteisia ja tammisia vivahteita sekä hieman savua.

Tämä viini onnistui yllättämään positiivisesti; Nuorekas, mutta jo hieman kehittynyt ja monitahoinen uuden maailman Cabernet. Ei siis mikään mehukas mustaherukkapommi, kuten edullisemmilla Cabernet-viineillä on tapana, vaan vivahteikas ja kaikin puolin tasapainoinen kokonaisuus. Viini on ehtinyt poistua Alkon valikoimasta, mutta 20 euron hinta vastasi hyvin laatua. Itselleni viini maistui sellaisenaan, mutta parhaimmillaan se on tummien liharuokien kaverina.


Viini sai loistavan parin medium-kypsästä naudan entrecôte'sta. Tämä 800 gramman luullinen pihvi kävi pannulla valkosipulin, rosmariinin ja tinjamin kera ja kypsyi loppuun uunissa. Lisukkeena perinteinen punaviinikastike ja itse tehdyt, kahteen kertaan fritatut ranskalaiset perunat. Mehevä liha ja viini muodostivat tasapainoisen parin ja punaviinikastike viimeisteli kokonaisuuden. Viini ei tuntunut ruuan kanssa aivan niin kuivalta ja myös yrttiset vivahteet korostuivat mukavasti. Erinomainen pihviviini!

Kouluarvosana: 9- Herkullinen uuden maailman Cabernet Sauvignon.
Hinta-laatusuhde: Hyvä - hintansa arvoinen.

Jotain pientä infoa:

Luokitus: -
Alue: Australia, Etelä-Australia, Coonawarra
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Cabernet Sauvignon 100%
Pullo: 0,75 l
Hinta: 20,31e Alko 16.2.2018 (Poistunut valikoimista)

perjantai 16. marraskuuta 2018

DOQ Priorat: Roca de les Dotze Noray

Roca de les Dotze Noray 2006

Roca de les Dotze on perheomisteinen viinitalo, joka sijaitsee Serra de Montsant-vuoriston juurella Kataloniassa. Tila levittäytyy 45 hehtaarin alalle, josta noin 13 hehtaaria on viinitarhoja. Vuosituotanto on vain 12 800 pulloa, josta nyt vuorossa olevan Norayn osuus on 10 000. Noray on sekoitus Cabernet Sauvignon, Carignan, Grenache ja Syrah -lajikkeista ja viiniä kypsytetään 14 kuukauden ajan ranskalaisissa 400 litran tammitynnyreissä. 


Kaunis, syvän rubiininpunainen väri on 12 vuoden ikään nähden tuore, eikä viinin ulkonäkö paljasta viinin ikää mitenkään päin. Tuoksu on heti avaamisen jälkeen pirteän punamarjainen ja makean mausteinen. Hiljalleen esiin nousee hapankirsikkaa, punaista luumua ja hieman mustaherukkaa, kypsää puolukkaa sekä kypsytyksen tuomia nahkaisia, mausteisia ja savuisen paahteisia vivahteita, hieman lakritsaa, vaniljaa ja kuivakkaa maaperäisyyttä, häivähdyksiä aluskasvillisuudesta ja yrteistä. Taustalla häivähtää myös hieman kuivattua hedelmää.


Maku on alkuun tiukka, mutta hiljalleen hieman lempeämpi. Kielellä on puolukkaista punaista marjaisuutta, hapankirsikkaa, karpaloa ja kypsää mustaherukkaa, raikkaan minttuista yrttiä ja eukalyptusta. Tammi tuntuu hieman särmikkäänä ja tuo kielelle paahteisia, savuisia ja mausteisia vivahteita. Taaempana erottuu myös puolukkasurvosta, nahkaa, aavistus setriä ja kuivattua hedelmää. Täyteläinen ja kuivahko suutuntuma on melko uutteinen. Pirteän punamarjainen hapokkuus ja tuntuvat, mutta jo hieman pyöristyneet tanniinit tuovat hyvän ryhdin ja kuivattavat maun loppua kohden. Jälkimaku on tuoreen yrttinen, punaisen marjainen, puolukkainen ja karpaloinen sekä savuisen tamminen ja mausteinen. 

Kokonaisuutena Noray on hyvin tuore ja nuorekas ikäisekseen. Viini on tuoreen hedelmäinen ja tuntuu varsin särmikkäältä, osin jopa nuoruuden kireältä, vaikka ikää on jo 12 vuotta. Ehkä muutaman vuoden kellarointi voisi auttaa, mutta tällä hetkelä pidän viiniä kalliina. Tämä viini on sellaisenaan varsin tiukkaa tavaraa ja sopiikin paremmin ruokapöytään tummien, medium-kypsien liharuokien kaveriksi. 

Kouluarvosana: 8,5 Tuhti ja hieman rustiikkinen pihviviini.
Hinta-laatusuhde: Heikko - kallis. 

Jotain pientä infoa:

Luokitus: DOQ Priorat
Alue: Espanja, Katalonia, Priorat
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Grenache, Caberner Sauvignon, Samso (Carignan), Syrah
Pullo: 0,75 l
Hinta: 20,31e Alko 15.1.2018 (9.11.2018: 24,98e)

tiistai 13. marraskuuta 2018

Ugo Lequio Barbaresco Gallina

Ugo Lequio Barbaresco Gallina 2012

Ugo Lequio perusti omaa nimeään kantavan viinitalonsa 1980-luvulla. Tämä pieni viinitila sijaitsee Neiven kylässä, Barbarescon alueelle Piemontessa. Barbaresco Gallina tulee Gallina-nimiseltä viinitarhalla. Etelään viettävät tarhat on istutettu vuosina 1953, 1963 ja 1971. Viini valmistetaan terästankeissa ja sitä kypsytetään 20 kuukauden ajan suurissa 25 hehtolitran tammisammioissa ja tämän jälkeen vielä puoli vuotta pulloissa. 


Hyvin intensiviinen, Nebbioloksi tumma ja syvä rubiininpunainen väri kääntyy reunoilta granaatinpunaisen kautta orastavan tiilenpunaiseen. Viini vaatii aikaa avautuakseen ja tarjoilee alkuun lähinnä kypsiä marjoja, hieman savua ja paahteisuutta. Noin tunti avaamisen jälkeen marjaisuus alkaa väistymään tummien hedelmien tieltä ja esiin nousee myös tammista mausteisuutta. Muutama tunti myöhemmin tuoksu on avoin ja intensiivisempi, kehittynyt ja kiehtovan maalaismainen. Siitä erottuu kypsiä kirsikoita, vadelmia ja karhunvatukoita, hapankirsikkaa ja kukkia, etenkin orvokkia, kuivattua kirsikkaa, luumua ja viikunaa, hieman karhunvatukka- ja kirsikkahilloa, savua ja tervaa, vienoa lihaisuutta, makeaa mausteisuutta, pippuria ja neilikkaa, hienostunutta nahkaa, lakritsaa ja yrttejä sekä ripaus kahvia, tummaa suklaata ja tupakkaa.


Myös maku on alkuun sulkeutuneen oloinen, tiukan tanniininen ja kypsän marjainen. Muutaman tunnin päästä tanniinit ja hapot ovat edelleen varsin ärhäköitä, mutta selkeästi aikasempaa pehmeämpiä. Kieleltä löytyy runsas kirjo vivahteita, jotka tuovat mieleen punaiset marjat, etenkin kirsikan, vadelman ja karpalon, mutta myös kuivatun viikunan ja kirsikan. Tammi on läsnä paahteisena ja makean mausteisena, minkä lisäksi kielellä on pippuria, lakritsaa ja anista, nahkaa, aavistus neilikkaa ja katkeroista yrttiä, freesiä minttua, nahkaa ja hapankirsikkaa. Kielellä on myös muhevaa multaisuutta sekä hieman aluskasvillisuutta ja maaperäistä mineraalisuutta. Tiukat tanniinit ja tuntuva hapokkuus ryhdittävät viinin hienosti ja vaikutelma onkin kuiva ja ryhdikäs, hyvin täyteläinen ja rustiikkinen. Tanniinit pehmenevät viinin hengitellessä, mutta kuivaavat myös suun loppua kohden. Pitkä ja viipyilevä jälkimaku tarjoilee paahteisia ja nahkaisia vivahteita, aavistuksen suklaasta, karpaloa, vadelmaa ja puolukkasurvosta sekä yrttejä ja mineraalisia vivahteita. 

Viini on rustiikkisen maalaismainen ja aavistuksen rosoinen, mutta maukas ja harmoninen kokonaisuus. Sen aromikkuus ja makumaailma ovat hyvin monitahoisia ja rakenne erittäin hyvä. Vielä kuuden vuoden iässäkin viini on varsin tiukka tapaus ja sopii parhaiten ruokapöytään, mutta mikäli malttia löytyy, voi tätä myös kellaroida vielä useamman vuoden. Tosin, noin neljä tuntia avaamisen jälkeen vaikutelma on jo hyvin harmoninen ja tasapainoinen. Alkossa viini oli mielestäni hieman hintava, mutta niinhän lähes kaikki monopolissamme on. Tälle viinille löytyy loistavia pareja erilaisten tummien liharuokien joukosta ja etenkin medium-kypsä lammas ja riista ovat hyviä valintoja. 

Kouluarvosana: 9 Maukas ja harmoninen, rustiikkinen Nebbiolo
Hinta-laatusuhde: Ok - hieman hintava.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja: Ugo Lequio
Luokitus: DOCG Barbaresco
Alue: Italia, Piemonte, Barbaresco
Tyyli: Punaviini, Barbaresco
Rypäleet: Nebbiolo 100%
Pullo: 0,75 l
Hinta: 29,40e Alko 16.2.2018 (poistunut valikoimasta)

perjantai 9. marraskuuta 2018

Talous Baroloa: Cascina Boschetti Gomba Barolo

Cascina Boschetti Gomba Barolo 2013

Cascina Boschetti on Sergio Gomban luotsaama viinitalo Barolon alueella Piemontessa. Tämä Alkon valikoimasta löytyvä "halpis" Barolo on valmistettu yli 10-vuotiaiden köynnösten käsin kerätyistä rypäleistä. Puristamisen jälkeen seuraa 10-14 päivää kestävä maseraatio ja noin 27 asteen lämpötilassa tapahtuva käyminen. Viiniä kypsytetään tammitynnyreissä ja tämän jälkeen vielä pulloissa. 


Hailakan läpinäkyvä, rubiininpunainen väri kääntyy reunoista valoa vasten oranssinpunaisen ja tiilen sävyihin. Tuoksu on heti avaamisen jälkeen tiukka ja sulkeutunut tarjoten lähinnä kolkkoa hedelmäisyyttä ja tiukkaa tammea. Viinin hengiteltyä noin tunnin verran, alkaa tuoksusta erottumaan makean mausteisia ja paahteisia vivahteita sekä vienoa kukkaisuutta. Hiljalleen esiin nousee myös hentoa nahkaisuutta ja savua, hapankirsikkaa ja tummia kypsiä kirsikoita, hiekkaista maata ja aluskasvillisuutta.

Nelisen tuntia myöhemmin tuoksu on edelleen hiukan vaisu, mutta aiempaa avoimempi ja vaikutelma on jo melko harmoninen. Aiempien vivahteiden lisäksi tuoksusta erottuu nyt hienostuneempaa nahkaa, hieman tervaa, aavistus tervaleijona-pastillia, vienoa lakritsaa ja ripaus valkopippuria sekä taaempana kuivattuja hedelmiä. Seuraavana päivänä tuoksu tuntuu aiempaa intensiivisemmältä ja moniulotteisemmalta. Tässä vaiheessa siitä erottuu jo runsaammin kypsää ja kuivattua hedelmää, kirsikoita, luumuja, vadelmia ja karhunvatukoita sekä hieman kirsikkahilloa ja -likööriä, maustepippuria ja hieman vaniljaa. 


Myös maku elää viinin saadessa ilmaa ja vaikutelma on tuoksun tapaan alkuun tiukka ja sulkeutunut. Kielellä on hapankirsikkaa, mustia kirsikoita ja karpaloa, kevyttä yrttiä ja paahteista tammea. Hiljalleen esiin nousee mm. kirsikkahilloa ja vadelmaa, makeaa mausteisuutta ja hillitympää paahteisuutta ja tammea, hieman lakritsaa ja nahkaa. Kieleltä erottuu myöhemmin myös rosmariinia ja tinjamia, aavistus kuivatuista hedelmistä, kuten kirsikoista ja luumuista, tuoreempaa puolukkaa, kirsikkaa ja karpaloa, tervaa ja vienoa savuisuutta.

Suutuntuma on runsas ja kuiva, kiitos tuntuvien tanniinien ja pirteän hapokkuuden. Viinin avautuessa myös suutuntuma on pehmeämpi ja kevyempi, lähes silkkinen. Keskipitkä jälkimaku jatkuu kuivahkona ja kielellä on lopussa hieman vadelmaa ja karhunvatukkaa, kirpsakampaa puolukkaa ja karpaloa, kuivaa yrttiä, tammen ja paahteisuuden viedessä voiton loppua kohden. 

Alkon hintaan tämä viini on täysi läppä. Tai voisi se olla huonompikin, mutta 25 euron hinta on tämän kohdalla vähän sama kuin maksaisi El Tiemposta 15 euroa pullolta. Viini on kuitenkin ihan maukas ja avautuessaan kohtuullisen tasapainoinen, joskin hieman rosoinen ja yksitoikkoinen. Noin kymppi pois hinnasta, niin hinta ja laatukin voisivat kohdata. Itselleni viini upposi ihan vain sellaisenaan, mutta voisipa se maistua myös ruokapöydässä etenkin tummien liharuokien seurassa. 

Kouluarvosana: 8+ Melko simppeli ja mutkaton Barolo. 
Hinta-laatusuhde: Heikko - samalla rahalla saa paljon parempaakin.

Jotain pientä infoa:

Luokitus: DOCG Barolo
Alue: Italia, Piemonte, Barolo
Tyyli: Punaviini, Barolo
Rypäleet: Nebbiolo 100%
Pullo: 0,75 l
Hinta: 25,31e Alko 16.2.2018 (5.11.2018: 24,99e)

tiistai 6. marraskuuta 2018

Etelä-Italian punaviinit: Masseria Vecchia Vigna

Masseria Vecchia Vigna 2007

Puglian alue sijaitsee Etelä-Italiassa ja kattaa saapasmaan kantapään ja koron. Alueelta tulee runsaasti edullisia, mehevän hedelmäisiä punaviinejä ja kepeitä valkoviinejä, joita Alkon valikoimastakin löytyy kohtuullisen runsaasti. Masseria Vecchia Vigna on Negroamaro- ja Primitivo-lajikkeista valmistettu yli kymmenen vuotias viini, joka irtoaa Alkosta 14 euron hintaan.


Intensiivinen ja syvä, tumman rubiininpunainen väri häivähtää reunoista kehittyneemmän punaisiin sävyihin, mutta ulkonäön perusteella viiniä ei uskoisi yli kymmenen vuoden ikäiseksi. Runsas tuoksu on tumman hedelmäinen, kirsikkainen ja luumuinen, kevyen hapankirsikkainen ja makean mausteinen. Häivähtääpä siinä myös hieman kuivattua luumua, vienoa paahteisuutta, tammea ja nahkaa sekä aavistus yrteistä ja muhevaa mustaa multaa.


Keskitäyteläistä hieman runsaampi maku seurailee tuoksua ja kieleltä löytyy tummia hedelmiä, kypsiä kirsikoita, hapankirsikkaa, luumua ja hieman mustaherukkaa, kuivakkaa yrttiä ja mausteisia vivahteita. Lisäksi kielellä on paahteisia ja tammisia vivahteita, hieman grafiittia sekä häivähdyksiä nahasta, kuivatuista viikunoista ja luumuista. Runsas ja pyöreä suutuntuma on hieman uutteinen, mutta riittävän napakka, kiitos kirsikkaisen hapokkuuden ja pehmeiden tanniininen. Lämmittävä jälkivaikutelma on viipyilevä ja runsas, kuivakan, jopa hieman bitterisen yrttinen, mausteinen, hapankirsikkainen ja hennon nahkainen. 

Kokonaisuutena tasapainoinen ja helppo, hyvin ikääntynyt ja rustiikkinen Etelä-Italian punaviini. Viini on kestänyt hyvin yli kymmenen vuotta ja kestää varmasti vielä muutaman vuoden lisää. Eli ihan mainio viini, joskin samalla rahalla löytyy mielenkiintoisempiakin tapauksia, joten tämä tuntuu hieman hintavalta. Tämä viini viihtyy ruokapöydässä liharuokien kaverina possusta nautaan, mutta hienommille ruoille löytyy sitten hienompia pareja. 

Kouluarvosana: 8- Rustiikkisen maalaismainen, tyypillinen Puglian viini.
Hinta-laatusuhde: Ok - hieman hintava.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja: Masseria
Luokitus: IGT Puglia
Alue: Italia, Puglia
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Negroamaro, Primitivo
Pullo: 0,75 l
Hinta: 13,99e Alko 15.3.2018

perjantai 2. marraskuuta 2018

Sorsanrinta ja Nebbiolo: Travaglini Gattinara

Travaglini Gattinara D.O.C.G. 2011

Travaglini on Gattinaran alueella, Piemonten pohjoisosassa sijaitseva viinitalo, jonka Clemente Travaglini perusti 1920-luvulla. Nykyisin taloa johtaa neljännen sukupolven edustaja, Cinzia Travaglini ja tämän puoliso, Massimo Collauto toimii talon pääviinintekijänä. Travaglinin on 44 hehtaarin viinitarhoilla viljellään Nebbioloa (paikallisittain Spanna) ja köynökset ovat 6-45 vuoden ikäisiä. Lisäksi hyvin pienellä palstalla viljellään paikallisia alkuperäislajikkeita, Vespolinaa ja Uva Raraa. Travaglinin omaperäinen viinipullo on muuten ollut käytössä vuodesta 1958, eli täyttää tänä vuonna 60 vuotta.


Travaglini Gattinara D.O.C.G. valmistetaan 320-420 metrin korkeudessa, etelään ja lounaaseen viettävillä tarjoilla kasvaneista Nebbiolo-rypäleistä. Viini valmistetaan ruostumattomissa terästankeissa ja rypäleiden puristamisen jälkeen seuraa 15 päivän maseraatio. Käyminen tapahtuu kontrolloidussa lämpötilassa, minkä jälkeen viiniä kypsytetään kolmen vuoden ajan, josta kaksi vuotta eri kokoisissa slovenialaisissa tammitynnyreissä ja tämän jälkeen pulloissa. 

Hyvin läpinäkyvä, karmiininpunainen väri kääntyy kehittyneempiin, kauniin tiilenpunaisiin sävyihin. Intensiivinen ja kypsä, melko kehittyneen oloinen ja monitahoinen tuoksu, jossa häivähtää kirsikoita ja luumua, vienoa kukkaisuutta, joka tuo mieleen pelargoniat ja ruusut. Lisäksi tuoksusta löytyy mausteisia, hennon pippurisia ja lakritsaisia vivahteita, aavistus anista ja tervaa, yrttisiä vivahteita, nahkaa ja kuivattua hedelmää, etenkin viikunaa. 


Keskitäyteläinen viini on kielellä hyvin vivahteikas ja melko kehittynyt, tuoksun tapaan kirsikkainen ja luumuinen. Hedelmäisyys tuntuu kuitenkin monikerroksiselta ja esiin nousee niin kypsää, mehukasta ja kuivattua kuin hapantakin hedelmää, kuivatuista viikunoista hapankirsikkaan ja puolukoihin. Kielellä on myös kevyen kukkaisia, yrttisiä ja mausteisia, pippurin, tinjamin ja lakritsan mieleen tuovia vivahteita, hieman nahkaa ja suolaista mineraalisuutta. Suutuntuma on napakka ja melko uutteinen, tanniinit melko tuntuvia, mutta osin myös kehittyneitä, silti suun kuivaavia, mitä eloisat hedelmähapotkin korostavat. Viipyilevä jälkimaku on kuivakka ja lopussa on hieman hedelmää, karpaloa ja puolukkaa, yrttejä ja mausteita, hentoa nahkaisuutta ja mineraaleja. 

Travaglini Gattinara on kiehtova ja rustiikkinen, laadukas ja tasapainoinen viini. Siitä löytyy tietynlaista rosoisuutta, mutta tämä sopii hienosti kuvaan. Tämä viini pesee myös edullisemmat Barolot ja Barbarescot ja on erinomainen lahja viinin ystävälle. Mielestäni viini on edullinen ostos ja toimii sellaisenaankin, kunhan sille malttaa antaa aikaa avautua. Ruokapöydässä hyviä pareja tälle löytyy tummien liharuokien, etenkin riistan ja riistalintujen joukosta, mutta myös kovia juustoja voisi kokeilla.


Lautasella oli tällä kertaa paistettua sorsanrintaa, palsternakkapyreeta, paistettuja papuja ja kermaista kastiketta. Viinin aromikkuus sopii mainiosti sorsanrinnan kevyesti riistaiseen makuun ja viini maistuu myös muiden lautaselta löytyvien komponenttien kanssa kohtuullisen hyvin. Maukas ja maistuva ruoan ja viinin yhdistelmä. 

Kouluarvosana: 9 Rustiikkinen ja hieman rosoinen, mutta harmoninen kokonaisuus.
Hinta-laatusuhde: Erittäin hyvä - edullinen ostos.

Jotain pientä infoa:

Luokitus: DOCG Gattinara
Alue: Italia, Piemonte, Gattinara
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Nebbiolo 100%
Pullo: 0,75 l
Hinta: 23,99e Alko 11.12.2017 (31.10.2018: 23,90e)