keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Paistettu siikafilee ja Sauvignon Blanc osa 1

Thandi Sauvignon Blanc 2014


Viime viikonloppuna tuli kokkailtua siikaa ja maisteltua sen kanssa Sauvignon Blanc viiniä Uudesta-Seelannista ja Etelä-Afrikasta. Kirjoitan molemmista viineistä erilliset arviot ja jälkimmäisessä kerron myös kummasta itse pidin enemmän. Ensin vuoroon pääsee Etelä-Afrikan edustaja. 

Thandi sai vuonna 2003 maailman ensimmäisenä viinintuottajana Reilun kaupan sertifikaatin ja oli myös ensimmäinen Reilun kaupan viini Suomessa. Thandin viinitila on kyläyhteisö, jossa työskentelee ja asuu 250 perhettä, joille Thandi tarjoaa mahdollisuuden tehdä työtä ja elää parempaa elämää. Thandi on paikallista Xhosa -kieltä ja tarkoittaa hoitaa, rakastaa, huolehtia.

Thandi sai alkunsa vuonna 1996 tarkoituksenaan työllistää kyläyhteisön jäseniä, näyttää esimerkkiä muille yhteisöille ja vaikuttaa laajemmin etelä-afrikkalaiseen yhteiskuntaan. Mukana projektissa olivat kyläläisten lisäksi Etelä-Afrikan metsähallitus ja Paul Cluver Estate viinitila. Tilan 200 hehtaarin  alueet muodostettiin osittain Paul Cluver Estaten viljelemättömästä maasta ja metsähallituksen vastakaadetuista metsäalueista. Aluksi tilan oli tarkoitus viljellä hedelmiä, kunnes maaperän sopivuus viininviljelylle huomattiin.

Thandista tuli itsenäinen yritys 1.10.2009 ja sitä johtaa köyhistä oloista noussut Vernon Henn. Osa yrityksen voitosta käytetään esimerkiksi terveydenhuoltoon ja työntekijöiden lasten koulutukseen, minkä lisäksi Thandin perustama säätiö tukee paikallisten nuorten pääsyä korkeakouluihin.

Viiniin käytetyt rypäleet kasvoivat Stellenboschin alueella. Maaperältään sorapitoiset ja ilmastoltaan välimerelliset tarhat sopivat hyvin viininviljelyyn. Puristettu rypälemehu kävi viiniksi  ruostumattomissa terästankeissa viileässä, 13-14 asteen lämpötilassa, minkä jälkeen viini sai levätä sakkojen kanssa vielä kaksi kuukautta ennen pullotusta. 

Viini on väriltään kirkas, vaalea sitruunankeltainen. 

Pirteässä tuoksussa on runsaasti hedelmiä ja sitruksia, minkä lisäksi rypäleelle tyypillistä mustaherukan lehteä ja karviaismarjaa.

Maku seurailee tuoksun hedelmäisiä aromeja. Se tarjoaa mustaherukan lehtiä, yrttejä ja nokkosta sekä vihreää parsaa ja kevyen omenaisia vivahteita. Sitrusmainen, pirtsakka hapokkuus tuo kuivaan suutuntumaan ryhtiä. Hapokkuus tuntuu myös kohtuullisen pitkässä, sitruksisessa, hienostuneen mineraalisessa ja kevyen yrttisessä jälkimaussa.

Kokonaisuus on kesäisen raikas ja virkistävä. Viinin hyvän hapokkuuden ansiosta se toimii monenlaisten kevyempien ruokien kumppanina, mutta myös viilennettynä seurusteluun. Kokeile vaikka parsan, äyriäisten ja vaaleiden kalaruokien kanssa. Hinta on pompsahtanut edellisestä tapaamisesta, mutta on edelleen varsin kohtuullinen.

Viinien kanssahan ruokana oli paistettua siikaa, perunapyreetä ja beurre monté kastiketta. Viinin hedelmäisyys toimi hyvin kalan mietojen makujen kanssa tukien niitä, minkä lisäksi hapokkuus leikkasi voipohjaisen kastikkeen rasvaisuutta. Viinin hapokkuus pehmeni hieman ja se tuntu kypsemmän hedelmäiseltä, erityisesti siinä tuntu kypsiä sitruksia, mutta samalla viini säilyi raikkaana. Toimivaa.

Seuraavalla kerralla on sitten vuorossa Uuden-Seelannin Sauvignon Blanc -viini ja kerron samalla myös, kummasta pidin enemmän ja kumpi toimi paremmin ruoan kanssa. 

Kouluarvosana: 8+

Jotain pientä infoa: 

Tuottaja ja luokitus: Thandi Wines, WO Stellenbosch
Alue: Etelä-Afrikka, Western Cape, Coastal Region, Stellenbosch
Rypäleet: Sauvignon Blanc (100%)
Pullo: 0,375 l
Hinta: 5,49e Alko 3.10.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti