keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Lontoon ihmeet: Fuller's Black Cab Stout

Fuller's Black Cab Stout

Fuller's on Lontoon vanhin tai ainakin yksi vanhimmista panimoista ja yrityksen historia yltääkin 1840-luvulle. Panimon oluet ovat olleet poikkeuksetta keskimääräistä parempia, joten niihin kannattaa tutustua, mikäli ei ole vielä tutustunut. Olen kirjoittanut aikaisemmin panimon Alkon hyllyiltäkin löytyvistä London Porter ja Extra Special Bitter oluista ja nyt vuorossa on Prismasta mukaan tarttunut hieman miedompi Stout. Millainen on sitten ensimmäinen maistamani maitokauppa vahvuinen Fuller's?

Fuller's Black Cab on väriltään colamaisen punertavan tummanruskeaa, lähes mustaa. Valoa vasten katsottuna reunoissa on jopa meripihkan oranssin sävyjä. Oluen päälle muodostuu niukka beige vaahtohuntu, joka katoaa nopeasti lähes kokonaan jättäen vähäistä pitsiä lasin reunoilla.

Paahteisen maltainen tuoksu tuo mieleen kahvin, tumman suklaan ja vasta leivotun ruisleivän. Siitä erottuu myös hieman salmiakkia ja tuoretta lakritsaa sekä kaakaota ja karamellista mallasta. Oluen lämmetessä esiin nousee myös hieman siirappista makeutta.

Kevyehkö ja pehmeä, tumman paahteinen ja ruisleipäinen ensimaku, jonka perässä seuraa kahvia, hieman mämmiä ja hieman makeaa siirappisuutta, joka ei kuitenkaan ole liian imelää taikka hallitsevaa. Maltaisuus tuntuu myös hieman palaneen oloisena ja kieleltä löytyy myös tuhkaa sekä tummia hedelmiä. Maku on kuitenkin hieman ohut, mutta kiehtova yhdistelmä hienoista makeutta ja happamuutta. Kevyehkön keskitäyteläinen olut on suutuntumaltaan melko vetisen oloinen. Humalat ovat esillä turhan niukasti ja hiilihappoisuus tuntuu hieman kovalta. Aavistuksen makeahkon katkera jälkimaku tuo mieleen kahvin, suklaan ja ruisleivän.

Olut näyttää siltä miltä stout yleensäkin näyttää, mutta houkuttelevan ensivaikutelman rikkoo välittömästi katoava vaahto. Tuoksu ja maku ovat maitokauppa vahvuiselle oluelle oikein miellyttäviä ja maukkaita, mutta valitettavan vetinen suutuntuma vesittää tunnelmaa. Fuller's ei kuitenkaan petä taaskaan ja tämä onkin yksi parhaista miedoista stouteista, joita vastaan on tullut. Samaan hintaan saa toki monenlaisia parempiakin oluita, mutta kokeilemisen arvoinen stout joka tapauksessa.

Kouluarvosana: 8 Parhaita mietoja stoutteja.
Hinta-laatusuhde: Melko hyvä - samalla rahalla saa parempia stoutteja, muttei maitokaupasta.

Jotain pientä infoa:

Panimo: Fuller's (Fuller, Smith & Turner)
Alue: Englanti, Lontoo
Oluttyyppi: Stout
Maltaat: Pale, Crystal, Chocolate, Imperial, Golden Naked
Humalat: Goldings, Fuggles
Alkoholi: 4,5 %
Pullo: 0,50 l
Hinta: 3,99e Prisma 17.7.2016

Samalta panimolta:
Fuller's ESB - Extra Special Bitter
Fuller's London Porter

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti