torstai 17. marraskuuta 2016

Klassikko-oluet: Founders Porter

Founders Porter

Moni panimo on saanut alkunsa perustajiensa intohimosta olueen. Näin myös Founders Brewing Company, jonka tarina alkoi vuonna 1997, kun kaksi ystävystä ja olutharrastajaa Dave Engbers ja Mike Stevens lopettivat päivätyönsä perustaakseen panimon. Michiganin Grand Rapidsissa sijaitseva panimo kuuluu nykyisin Yhdysvaltojen suurimpien käsityöläispanimoiden joukkoon. Espanjalainen perheyritys Mahou-San Miguel Group osti 30 prosentin osuuden Foundersista vuonna 2014.

Founders Porter on yksi panimon klassikoista, jota valmistetaan ympäri vuoden. Olut valmistetaan Münich- ja suklaamaltaista ja humalointi hoituu Crystalin, Willametten ja Nuggetin voimin ja katkeroita löytyy ihan kiitettävästi 45 IBUn verran. Millainen portteri sitten on kyseessä, ei muuta kuin selvittämään.

Lähes musta, todella tummanruskea ja läpinäkymätön olut kaatuu lasiin reilusti vaahdoten. Päälle muodostuva maitokahvinruskea, noin kahden sormen paksuinen, tiiviin pienikuplainen ja kermainen vaahtohattu viipyilee hiipuen hiljalleen. Lasin tyhjentyessä reunoille muodostuu runsaasti kaunista pitsiä.

Tuoksu on aromaattinen, paahteisen maltainen ja hieman makeahkon ruisleipäinen. Esiin nousevat aromit tuovat mieleen suklaan ja karamellin, kaakaoliköörin ja ruislimpun, kypsät ja kuivatut luumut sekä hieman yrttejä. Lisäksi taustalta löytyy paahteista espressoa, maitokahvia ja tummempaa suklaata, hieman vaniljaa, lakritsaa ja salmiakkia. Varsin runsas arominen olut ainakin tuoksun osalta.

Ensimaku on melko voimakkaan paahteinen ja tuo mieleen vahvan espresson, hieman karvaan tumman suklaan ja luumuliköörin. Paahtuneet, lähes palaneet maltaat muistuttavat ruislimppua ja jälkiuunileipää sekä niiden rapeaa kuorta, jopa tuhkaa. Kahvi on jo mainitun espresson lisäksi muutenkin selkeästi esillä, minkä lisäksi löytyy vaniljaisia ja maitosuklaisia sekä lakritsaisia ja salmiakkisia vivahteita. Kielellä on myös tummaa makean sävytteistä hedelmää, tuoksun kypsää ja kuivattua luumua. Humalan katkeruus on kohtalaista, mutta tuntuu tasaisesti alusta loppuun kuivakan yrttisenä ja ruohoisena. Suutuntumaltaan olut on täyteläinen ja kermaisen pehmeä, pyöreä ja tasapainoinen. Hiilihapokkuus on keskivertoa. Viipyilevä jälkimaku on vivahteikas ja paahdettujen maltaiden hallitsema sekä hieman suklainen. Kielellä on myös hieman mämmiä ja savua.

Foundersin Porter on erittäin pätevä portteri. Se on ulkoasultaan tummanpuhuva ja houkutteleva sekä tuoksun ja maun osalta uskomattoman runsas ja moniulotteinen. Pääosan saavat paahtuneet ja palaneet, ruisleipäiset, suklaiset ja kahviset vivahteet, joiden alta paljastuu todella runsaasti ja monipuolisesti aromikkuutta. Foundersin portteri on Sinebrychoffin Porterin ohella suosikkini tässä kategoriassa, tosin monia oluita on vielä maistamatta. Toistaiseksi olen kuitenkin sitä mieltä, että rapakon takanakin osataan panna olutta. Erinomainen juoma sellaisenaan nautiskeluun ja tumman suklaan seuraan, miksei myös tummemmille liharuoille. 

Kouluarvosana: 10- Lähes täydellinen harmonia ja moniulotteisuus.
Hinta-laatusuhde: Erinomainen - olut on hintaluokkansa parasta antia.

Jotain pientä infoa:

Panimo: Founders Brewing Company
Alue: Yhdysvallat, Michigan, Grand Rapids
Oluttyyppi: Porter
Maltaat: Münich ja Chocolate
Humalat: Crystal, Willamette ja Nugget
Alkoholi: 6,5 %
Pullo: 0,355 l
Hinta: 3,89e Alko 24.9.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti