perjantai 14. lokakuuta 2016

Cono Sur Reserva Especial Cabernet Sauvignon

Cono Sur Reserva Especial Cabernet Sauvignon 2014

Chileläiset viinitalot onnistuvat harvoin tekemään minkäänlaista vaikutusta edullisilla viineillään. Cono Sur onkin yksi harvoista chileläisistä tuottajista, joka onnistuu siinä edes silloin tällöin. Ja ei, en sano että Cono Surin viinitkään olisivat erityisen persoonallisia taikka mieleenjääviä, mutta erottuvat silloin tällöin positiivisesti muiden Chilen massatuotanto viinien seasta. 

Reserva Especial Cabernet Sauvignon valmistetaan nimensä mukaisesti pääosin Cabernet Sauvignon -lajikkeesta, jota viiniin käytetään vuosikerrasta riippuen noin 85-95 prosenttia. Lisänä käytetään pieniä määriä muita, vuosittain vaihtelevia lajikkeita, kuten Carmenère, Malbec, Merlot ja Syrah, jopa harvinainen Aspiran Bouchet mainitaan tuottajan sivuilla.

Rypäleet tulevat Maipon laaksosta, jossa maaperä on lietteistä ja kivikkoista. Päivät ovat lämpimiä ja yöt viileitä. Rypämehu saa maseroitua kuorien ja siementen kanssa ennen käymistä, jotta mehusta tulisi intensiivisen väristä ja aromeiltaan hedelmäistä. Tämän jälkeen viini sai kypsyä 11 kuukauden ajan ranskalaisissa tammitynnyreissä. 

Kauniin purppuranpunainen syvä väri rubiininpunaisin vivahtein. Väri vaalenee lasin reunoja kohti. 

Tuoksu on voimakas ja tumman sävytteinen. Pääroolin vievät paahteisen tammiset, mausteiset ja vaniljaiset vivahteet. Hedelmäinen puoli on esillä mustaherukoiden ja luumujen aromein, mutta lasista erottuu myös häivähdyksiä mansikoista. Alkoholin terävyys tuntuu selkeästi ja hieman turhankin pistävästi. 

Täyteläinen maku on roteva ja voimakas, melko tarkkaan tuoksua seuraileva. Tammisuus hallitsee tuoksun tapaan myös kielellä paahteisin, mausteisin ja vaniljaisin vivahtein. Lisäksi kielellä on mustaherukoita, kirsikoita ja luumuja. Keskimaun aikana kielellä vilahtaa myös hieman mustapippurisia ja maanläheisiä piirteitä. Viini on suutuntumaltaan melko uutteinen ja paksuhko. Tuntuvat ja voimakkaat, vielä hieman nuoruuden kireät tanniinit ja marjaisa hapokkuus tuovat kokonaisuuteen vankan rungon. Jälkivaikutelma on viipyilevä ja lämmittävä. Vaikka tammiset sävyt ovat edelleen selkeästi läsnä, saa myös hedelmäinen puoli hieman jalansijaa loppua kohden.

Reserva Especial Cabernet Sauvignon on täyteläinen ja voimakas viini, josta ei tosin moniulotteisuutta juurikaan löydy. Tammea ei ole tämän viinin kohdalla pahemmin säästelty ja se hallitsee liiaksi kokonaisuutta, jolloin tumman sävytteinen hedelmäisyys jää varjoon. Jälleen kerran joudun toteamaan, että samalla rahalla olisin saanut paremman viinin Euroopan suunnalta. Viini voisi toimia tuhdimpien, medium-kypsien liharuokien seurassa. 

Kouluarvosana: 8- Tuhti, mutta hieman rosoinen pihviviini.
Hinta-laatusuhde: Ok - hieman kallis.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Viña Cono Sur, Valle del Maipo
Alue: Chile, Central Valley, Maipo
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Cabernet Sauvignon (92%), Carmenère (3,5%), Syrah (2,5%), Merlot (2%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 10,98e Alko 16.9.2016

Samalta tuottajalta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti