keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Espanjan vähemmän tunnetut huippuviinit: Alvear PX Solera 1927

Alvear Pedro Ximénez Solera 1927

Tällä kertaa vuorossa on hieman erilainen espanjalainen viini Andalusian auringon alta. Bodegas Alvear on perheomisteinen viinitalo, jonka pitkä historia yltää lähes 300 vuoden päähän vuoteen 1729. Montillan kunnassa, Montilla-Morilesin DO-alueella sijaitseva viinitalo on ollut saman suvun omistuksessa läpi historiansa ja nykyisin sitä pyörittää jo kahdeksas sukupolvi. Tämä sukupolvi onkin sitten varsin suuri ja talolla on nykyisin yli 50 omistajaa.

Montilla-Morilesin alue sijaitsee noin 150 kilometriä koilliseen Jerezin sherryalueelta ja molemmilla alueilla valmistetaan viiniä identtisin menetelmin. Montilla-Morilesin viinejä ei luonnollisestikaan voida kutsua sherryksi, sillä sherryn on tultava Jerez-Xérès-Sherryn DO-alueelta, kuten samppanjan Champagnen alueelta. Alvear on Montilla-Morilesin alueen suurin ja vanhin viinitalo ja se tunnetaan etenkin Pedro Ximénez-lajikkeesta valmistetuista viineistään.

Pedro Ximénez Solera 1927 on auringossa kuivatuista, rusinoituneista Pedro Ximénez-rypäleistä valmistettu hyvin makea viini, jossa on jäännössokeria 405 grammaa litraa kohden. Viini kypsytetään nimensä mukaisesti Solera-menetelmällä ja tämän viinin valmistetuksessa käytettävä Solera "järjestelmä" on ollut käytössä jo vuodesta 1927 lähtien. Viinin kypsyttäminen Solera-menetelmällä tarkoittaa sitä, että uuden vuosikerran valmistuessa pullotetaan viiniä vanhimmista tynnyreistä, joiden vajaus täytetään seuraavaksi vanhimmalla viinillä ja niin edelleen, kunnes lopulta uusimmat tynnyrit täytetään tuoreimmalla vuosikerralla. Menetelmä siis sekoittaa eri vuosikertoja. Tämä viini viettää Solera-järjestelmässä keskimäärin viisi vuotta ennen pullotusta. 

Tumman ruskea, manhongin sävyinen viini paljastuu valoa vasten punertavan meripihkan ruskeaksi. Viini on paksua ja öljyistä.

Intensiivinen ja makea tuoksu on kuivatun hedelmäinen, luumuinen, viikunainen, taatelinen ja rusinainen. Siinä on myös tummaa siirappia ja paahdetun pähkinäisiä vivahteita, hennon tammisia ja makean mausteisia vivahteita, minkä lisäksi joukosta erottuu hieman kaakaota, suklaata ja kahvia, tiramisua ja rommirusinaa. Häivähtääpä siinä myös luumumarmeladia. 

Todella makea ja runsas, lähes siirappisen paksu viini on kevyen paahteinen ja kuivatun hedelmäinen tuoden mieleen luumun, taatelin, rusinan ja rommirusinan, ehkä myös punssin. Siinä on myös luumukeittoa, paahdettua sokeria, tummaa siirappia ja suklaata, toffeeta, makeita mausteita, paahteista pähkinää ja karamellisoitua mantelia, hieman vahvaa kahvia, minkä lisäksi taustalla on hunajaisuutta. Suutuntumaltaan tämä siirappinen ja paksu viini on aavistuksen raskastekoinen, mutta melko tasapainoinen, kiitos virkistävän hapokkuuden. Jälkivaikutelma on suklainen ja toffeinen, hieman kuivatun hedelmäinen, rusinainen ja luumuinen, kiehtovan paahteinen ja moniulotteinen.

Viini on hyvin kiehtova ja uskomattoman monitahoinen, kehittynyt ja maukas tapaus, joka saa hymyn nousemaan huulille uskomattomalla olemuksellaan. Vaikka se tuntuukin ajoittain hieman raskastekoiselta, riittää hapokkuus tasapainottamaan kokonaisuuden ja vaikutelma on hyvin lähellä täydellistä. Paljoa tätä juomaa ei kuitenkaan pysty yhdellä kerralla nauttimaan sen äärimmäisen makeuden takia. Alle 15 euron hinta tästä viinistä tuntui lähinnä ilmaiselta ja Alkosta on lähes mahdotonta löytää viiniä vastaavalla hinta-laatusuhteella.

Käyttötarkoituksen keksiminenkin tälle viinille oli työn takana, mutta voisipa tätä ottaa lasin hyvän aterian päätteeksi jälkiruoan korvikkeenakin. Viini maistui kuitenkin loistavasti appelsiinin kuorella maustettujen suklaatryffelien kanssa, jonka makuun viinin aromit sopivat lähes täydellisesti. Tasapainoinen ja äärimmäisen maukas pari. Myös luomu vaniliajäätelö muodosti viinin kanssa maukkaan parin ja nosti viinistä esiin siirappisia ja fariinisokerisisia vivahteita sekä lakkahillon ja -liköörin aromeja. Sinihomejuusto puolestaan ei toiminut, sillä se jäi heti kättelyssä viinin runsaan olemuksen jalkoihin.

Kouluarvosana: 9,5 Harmoninen ja kiehtova, moniulotteinen makea viini.
Hinta-laatusuhde: Lähes täydellinen - laatuunsa nähden ilmainen tähän rahaan. 

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Bodegas Alvear, DO Montilla-Moriles
Alue: Espanja, Córdoba, Andalusia, Montilla
Tyyli: Väkevä viini, jälkiruokaviini
Rypäleet: Pedro Ximénez 100%
Pullo: 0,375 l
Hinta: 13,36e (10,90e + toimituskulut n. 2,46e) eräs nettikauppa 16.4.2017

Samalta tuottajalta:
Alvear Pedro Ximénez de Añada 2014

perjantai 23. helmikuuta 2018

Ranskalaiset kuohuviinit: Wolfberger Crémant d'Alsace

Wolfberger Crémant d'Alsace Brut

Huomasin, etten ole juurikaan kirjoitellut Crémanteista, eli ranskalaisista Champagnen alueen ulkopuolella,  perinteisellä menetelmällä valmistetuista kuohuviineistä. Crémantia valmistetaan mm. Alsacen, Bourgognen ja Loiren viinialueilla, useimmiten paikallisista lajikkeista, joten eri alueiden viinit voivat olla hyvin erilaisia keskenään. Alsacen suurin viinintuottaja Wolfberger tunnetaan Crémanteistaan ja nyt vuorossa onkin tuottajan Pinot Blancista valmistettu perus Crémant, joka on viihtynyt jo pitkään Alkon valikoimassa.

Vaalean oljenkeltainen ja kirkas viini kuohuu runsaasti pienten ja pitkäkestoisten kuplien noustessa tasaisina virtoina juoman pintaan. 

Kevyehkö, mutta avoin tuoksu on mehevän hedelmäinen ja siinä on persikkaa, aprikoosia, kypsää keltaista omenaa ja päärynää. Lisäksi tuoksusta erottuu kevyen paahteisia vivahteita, hieman mantelia sekä sakkakypsytyksen tuomaa miellyttävää hiivaisuutta ja taustalla pysyttelevää hentoa mineraalisuutta ja hunajaa.

Maku seurailee tuoksua runsaan hedelmäisenä ja kieleltä löytyy persikkaa, aprikoosia ja mangoa, punaista omenaa, päärynää ja kypsiä sitrushedelmiä, etenkin greippiä. Runsaasta hedelmäisyydestä ja jäännössokerista (8g/l) huolimatta vaikutelma pysyttelee nippa nappa kuivan puolella. Kielellä on myös mineraalisia ja kevyen paahteisia sävyjä, hieman mantelia ja mausteisuutta. Suutuntuma on varsin pyöreä ja melko täyteläinen, mutta pirteän sitrusmainen hapokkuus tuo kokonaisuuteen hyvin ryhtiä ja tasapainoa. Viipyilevä jälkivaikutelma on kypsän hedelmäinen, kevyen aprikoosinen ja persikkainen, tuoden mieleen säilykepersikat, minkä lisäksi lopussa on hieman mausteisuutta ja hunajaista makeutta.

Wolfbergerin Crémant d'Alsace on nippa, nappa kuiva, runsaan hedelmäinen ja helposti lähestyttävä kuohari, joka tuntuu olevan kaikinpuolin tasapainossa. Alta paistaa kuitenkin suuren tuottajan vaikutus ja pieni persoonallisuus olisi mukava lisä. Se on Alkossa ihan ok hintainen, muttei hintaluokkansa parasta antia. Viini maistuu niin aperitiivina kuin seurustelu- ja maljajuomana, mutta myös kala- ja äyriäisruokien kyytipoikana.

Kouluarvosana: 8+ Laadukas perustason Crémant.
Hinta-laatusuhde: Hyvä - lähes hintansa arvoinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Wolfberger, AOP Crémant d'Alsace
Alue: Ranska, Alsace
Tyyli: Kuohuviini, Crémant
Rypäleet: Pinot Blanc 100%
Pullo: 0,75 l
Hinta: 14,38e Alko 6.7.2017 (21.2.2018: 14,79e)

Samalta tuottajalta:

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Alkoholittomat oluet: BrewDog Nanny State

BrewDog Nanny State

BrewDog on skotlantilainen panimo, joka sai alkunsa vuonna 2007 kahden ystävyksen projektina. Panimo on kasvanut todella nopeaa tahtia ja vuonna 2017 yritys työllisti jo yli 1000 henkilöä ja tuotantomäärät olivat nousseet vuoden 2007 1 050 hehtolitrasta 343 253 hehtolitraan. BrewDog tunnetaan voimakkaasti humaloiduista oluistaan, mutta panimo on myös mm. kilpaillut maailman vahvimman oluen tittelistä. Yksi esimerkki tästä on 55-prosenttinen The End of History, jota valmistui vain 12 pulloa, jotka pakattiin liikenteessä kuolleiden kärppien ja harmaaoravien sisään.

Nanny State on alkoholiton tai no vähäalkoholinen (0,5%) olut, jonka panimo valmisti alunperin saatuaan palautetta mm. viranomaistahoilta 18-prosenttisen Tokyon julkaisun jälkeen. Nanny State (holhousvaltio) oli siis mahdollisesti pientä vittuilua holhoavaa yhteiskuntaa kohtaan. Tämän oluen maistamisesta on vierähtänyt jo tovi, mutta päätin kirjoittaa siitä nyt, kun holhoaminen on muodissa. Nanny State on Centennialilla, Amarillolla, Columbuksella, Cascadella ja Simcoella humaloitu olut, jonka mallaspohjassa on käytetty Pale Ale-, Münich-, Amber-, Crystal-, Chocolate-, vehnä- ja ruismaltaita. Katkeroita oli luvassa 45 IBUn verran.

Punertavan rusehtava, kuparisen meripihkainen ja kirkas olut vaahtoaa lasiin kaadettaessa melko niukasti, mutta prosentteihin nähden runsaasti. Päälle muodostuu melko reilu kerros vaalean beigeä ja melko tiivistä vaahtohuntua, joka laskeutuu melko nopeasti ohuemmaksi kerrokseksi häviämättä täysin.

Tuoksussa päällimmäisenä ovat humalien tuomat aromit, etenkin sitrukset, greippi ja kukat. Häivähtääpä taustalla myös brittiläistä puuta sekä vienoa karamellista ja toffeista maltaisuutta. Holittomaksi olueksi tuoksu tuntuu melko runsaalta.

Ensimaku on hennon maltainen, mutta humalointi puraisee heti perään voimakkaasti vieden pääroolin. Humalointi tuo kielellä kuivakkaa puuta, havumetsää ja sitrusta, etenkin greippiä, yrttejä ja hieman kukkia, mutta erottuupa kielellä mtös hieman saippuaa. Ohut mallaspohja jää täysin humaloinnin jalkoihin ja kielellä erottuu vain hyvin hentoa makeahkoa karamellia ja toffeeta. Suutuntuma jää auttamatta vetiseksi ja vaikutelma on melko levoton ohuen mallaspohjan ja runsaan humaloinnin vuoksi. Jälkimaku on lyhyehkö, kuivakan puinen, rapsakan sitruksinen, vienon paahteinen ja kevyen katkeroinen. 

Nanny State näyttää lasissa hyvältä, eikä sitä uskoisi ulkonäön puolesta holittomaksi. Humalointi on yliampuva otettuna huomioon, kuinka ohut oluen mallaspohja on, joten vaikutelma jäi melko tasapainottomaksi. Plussaa kuitenkin runsaista aromeista, joita holittomista oluista ei yleensä löydy. Mikäli humalapommien ystävä kaipaa holitonta olutta, on tämä varmaan ihan kelpo vaihtoehto, mutta itselleni se ei uponnut.

Kouluarvosana: 6,5 Ei kummoinen.
Hinta-laatusuhde: Ok

Jotain pientä infoa:

Panimo: BrewDog
Alue: Skotlanti, Aberdeenshire, Ellon
Oluttyyppi: Ale, Pale Ale
Maltaat: Pale Ale, Münich, Amber, Crystal, Dark Crystal, Chocolate, vehnämallas, ruismallas
Humalat: Centennial, Amarillo, Columbus, Cascade, Simcoe
Alkoholi: 0,5%
Pullo: 0,33 l

tiistai 20. helmikuuta 2018

Val d'Oca Punto Oro Millesimato

Val d'Oca Punto Oro Millesimato Extra Dry 2016

The Cantina Produttori di Valdobbiadene on vuonna 1952 perustettu viininviljelijöiden osuuskunta, joka sijaitsee Asolon ja Coneglianon väillä Trevison alueella Pohjois-Italiassa. Se muodostuu 576 viininviljelijästä, joiden hallussa on yhteensä yli 700 hehtaaria viinitarhoja. VAL D'OCA on brändi, jonka alla osuuskunnan viinejä markkinoidaan. Valtaosa tuotannosta on kuohuviiniä, niin Glerasta valmistettua Proseccoa kuin muista lajikkeista valmistettuja kuohuviinejä.

Punto Oro Millesimato on vuosikerrallinen, Pinot Bianco- (Pinot Blanc) ja Pinot Nero (Pinot Noir) -lajikkeista valmistettu viini. Käsin kerätyt rypäleet tulevat Veneton alueella sijaitsevilta tarhoilta ja viini käy kontrolloidussa lämpötilassa terästankeissa. Käymisen päätyttyä viini lepää tankeissa vielä kolmen kuukauden ajan hiivasakan päällä. Kuplansa viini saa Charmat-, eli tankkikäymismenetelmällä (Italiaksi Metodo Martinotti).

Viinin väri on melko neutraali ja tuore, hyvin vihertävän sävyisen haalean keltainen. Kuplat ovat pieniä ja nousevat tasaisina virtoina juoman pinnalle. 

Tuore ja melko kevyt tuoksu on runsaan hedelmäinen ja sitruksinen tarjoten reilusti päärynää, omenaa ja hieman kukkia, vienoa sitrusta ja persikkaa sekä hentoa mausteisuutta. 

Puolikuiva maku on tuoksun tapaan runsaan hedelmäinen, mistä johtuen varsin makeahkon oloinen. Kielellä on päärynää, omenaa ja kypsiä sitruksia sekä kukkaisuutta ja vienoa parfyymia. Taaempaa erottuu myös hieman makeaa mausteisuutta, kypsää persikkaa ja aprikoosia. Makeahko hedelmäisyys tuo kielelle hieman pyöreyden tuntua ja makeutta, mutta pirteä hapokkuus tekee suutuntumasta melko ryhdikkään. Jälkimaku on kypsemmän hedelmäinen ja sitruksinen, persikkainen, kukkainen ja hieman parfyyminen. 

Punto Oro Millesimato on kokonaisuutena hyvin yksinkertainen, proseccomaisen hedelmävetoinen kuohuviini. Se on helppo ja mutkaton seurustelukuohari, jonka voi nauttia vaikka pahvimukista piknikillä. Pahinta tässä viinissä on sitten hinta, sillä 20 euroa näin yksinkertaisesta viinistä on aivan järjetön, etenkin kun samalla rahalla löytyy jo oikeasti hienoja kuohuviinejä. Euroopassa tämä viini kustantaa alle kympin, edullisimmillaan noin 7 euroa, mutta Suomessa ihmisiä tunnetusti ryöstetään kaikin mahdollisin keinoin.

Kouluarvosana: 7 Helppo, proseccomainen arkiviini.
Hinta-laatusuhde: Surkea - törkeästi ylihinnoiteltu.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: VAL D'OCA, Vino Bianco Spumante Millesimato
Alue: Italia, Veneto
Tyyli: Kuohuviini
Rypäleet: Pinot Bianco (Pinot Blanc), Pinot Nero (Pinot Noir)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 19,98e Alko 15.9.2017 (19.2.2018: 20,39e)

perjantai 16. helmikuuta 2018

Argentiinan pihviviinit: Luigi Bosca Cabernet Sauvignon

Luigi Bosca Cabernet Sauvignon 2014

Argentiinalainen Luigi Bosca on Luján de Cuyon alueella Mendozassa sijaitseva perheomisteinen viinitalo. Sen perusti italialainen Leoncio Arizu vuonna 1901 ja nykyisin taloa pyörittää perheen kolmas ja neljäs sukupolvi. Talon omistuksessa on seitsemän viinitarhaa, jotka levittäytyvät yhteensä noin 700 hehtaarin alalle ja ne sijaitsevat kolmella Mendozan ala-alueella Luján de Cuyossa, Maipússa ja Valle de Ucossa. Arizun perhe on ollut merkittävässä roolissa argentiinalaisen viinin laadun kohottajana ja oli myös aktiivisesti mukana luomassa Argentiinan ensimmäistä viinien laatuluokitusta, DOC Luján de Cuyoa.


Luigi Boscan Cabernet Sauvignon on puhdas lajikeviini, johon käytettävät rypäleet tulevat talon Finca El Paraíso -tarhalta Maipún alueelta. Köynökset kasvavat noin 800 metriä merenpinnan yläpuolelta ja ovat keskimäärin 50-vuotiaita. Sadonkorjuu ja rypäleiden valinta tapahtuu aina käsin. Viini valmistetaan ruostumattomissa terästankeissa ja käyminen tapahtuu kontrolloidussa 28 asteen lämpötilassa. Tämän jälkeen viiniä kypsytetään 12-14 kuukauden ajan amerikkalaisissa ja ranskalaisissa tammitynnyreissä.

Viinin syvä, rubiininpunainen väri kääntyy lasin reunoja kohti oranssinpunaisiin sävyihin. 

Voimakas, alkuun hieman sulkeutuneen oloinen tuoksu tarjoilee runsaan ja vivahteikkaan, uuden maailman viiniksi harmonisen aromipaletin. Siitä löytyy kypsiä hedelmiä, mustaherukkaa ja kirsikkaa, kuivattua luumua ja taatelia sekä tammen tuomaa paahteisuutta, makeaa mausteisuutta, mustapippuria ja nahkaa sekä häivähdyksiä savusta, tupakasta ja kaakaosta. Siinä on myös hieman mehukasta karhunvatukkaa ja hentoa kukkaisuutta, tomuista ja kivikkoista maaperäisyyttä ja minttuista yrttiä.

Täyteläinen ja runsas, suuntäyttävä maku on tumman sävytteinen ja kielellä on heti alkuun mustaherukkaa, luumua ja muhevaa multaisuutta. Tammi on läsnä reilusti mm. paahteisena ja makean mausteisena, mustapippurisena ja hennon savuisena. Viinin avautuessa kunnolla erottuu kieleltä myös orastavaa nahkaisuutta, hieman tupakkaa ja tummaa kaakaota, kuivattua hedelmää, luumua, taatelia ja kirsikkaa sekä yrttisiä ja kivikkoisen maaperäisiä vivahteita, hieman vihannesta ja keskimaun puolella myös vadelmaa ja karhunvatukkaa. Voimakkaat, mutta pehmeät tanniinit ja tuntuva punamarjainen hapokkuus tekevät suutuntumaltaan paksusta ja hieman uutteisesta viinistä varsin rotevan ja maskuliinisen. Kuivahko jälkimaku on lämmittävä, yrttinen, kuivatun hedelmäinen, taatelinen ja kevyen luumuinen, makean mausteinen ja paahteinen sekä hennon punaherukkainen. 

Viini on alkuun melko tiukka ja vaatiikin hieman hengittelyä avautuakseen pehmeämmäksi ja monitahoisemmaksi. Se ei ole mikään tyylikäs huippuviini, mutta uuden maailman viiniksi todella vivahteikas ja harmoninen, eikä siitä oikeastaan suurempia puutteita löydy. Se on kaikin puolin tasapainoinen, tuhti ja voimakas punaviini, joka maistuu erinomaisesti erilaisten tummempien liharuokien, kuten pihvien ja riistan seurana. Hintaluokassaan se on Alkossa uuden maailman viinien parasta antia.


Medium-kypsä naudan sisäfileepihvi maistui loistavasti tämän tuhdin ja täyteläisen viinin kaverina. Rosee liha kesyttää viinin tanniinit hienosti ja vaikutelma on miellyttävän pehmeä. Myös punaviinikastike toimii mallikkaasti, mutta juurespyttipannu aiheuttaa yhdistelmään hienoista rosoisuutta ja terävää kulmaa, muttei häiritsevän paljoa. Erittäin hyvä pihvin ja viinin yhdistelmä, mutta viini toimisi myös aromikkaampien liharuokien kaverina.

Kouluarvosana: 9- Uuden maailman viiniksi epätavallisen miellyttävä ja rustiikkinen.
Hinta-laatusuhde: Hyvä, viini on hintansa arvoinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Luigi Bosca
Alue: Argentiina, Cuyo, Mendoza, Maipú
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Cabernet Sauvignon 100%
Pullo: 0,75 l
Hinta: 16,90e Alko 6.10.2017 (17,31e 14.2.2018)

Samalta tuottajalta:

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Arkiviiniä Toscanasta: TreRose Governo all'Uso

TreRose Governo all'Uso Toscano 2014

TreRose on Montepulcianon kylässä Toscanassa sijaitseva viinitila, joka on nykyisin osa Bertani Domains-viinikonsernia. Tilan historia on pitkä ja TreRosen sivuilla kerrotaan todisteista ja asiakirjoista, joiden mukaan tilan juuret yltävät antiikin Rooman aikoihin. Tila levittäytyy viidelle kukkulalle 200 hehtaarin alalle, josta hieman yli 100 hehtaaria on viinitarhoja. Lähes kaikki tarhojen köynökset ovat Sangiovesea.

Governo all'Uso Toscano on IGT Toscana-luokiteltu, Sangiovesestä valmistettu viini. Sitä ei tuottajan sivuilta löydy, joten kyseessä lienee Pohjoismaiden markkinoille suunnattu tuote.

Melko tuore, tumman purppuranpunainen väri välkehtii rubiinin sävyissä.

Tumman sävytteinen ja mehevän hedelmäinen, kirsikkainen ja makean mausteinen, hennon neilikkainen ja kevyen maustepippurinen tuoksu. Siitä erottuu myös hieman luumua, kirsikkahilloa ja aavistus kahvia.

Keskitäyteläinen ja tuore arominen, napakan hedelmäinen viini, jossa on päällimmäisenä kattaus kirsikkaa hapankirsikoista kypsiin mustiin kirsikoihin. Löytyypä kieleltä myös hieman karhunvatukkaa ja vadelmaa, makean sävytteistä mausteisuutta ja tammea, neilikkaa, maustepippuria ja hieman kahvia. Suutuntuma on melko ryhdikäs, kiitos pirteän marjaisan hapokkuuden ja hieman tiukkojen tanniinien. Lyhyenpuoleinen jälkimaku on kuivakka ja kirsikkainen, hieman yrttinen ja kahvinen. 

Governo all'Uso on simppeli ja yksinkertainen arkiviini, joka ei allekirjoittanutta vakuuta. Alkuun mehevä ja mehukas maku kuivahtaa loppua kohden, muttei tarjoile mitään sen erityisempää. Jäinkin kaipaamaan persoonallisuutta ja luonteikkaampaa otetta. 14 euron hintaluokassa viini on heikoilla jäillä, kun tarjolla on parempaakin tavaraa. Viini voisi toimia hapokkaampien ruokien, kuten tomaattia sisältävien pastojen ja pizzojen kaverina, mutta myös vaalea liha voisi olla kohtuu hyvä vaihtoehto. 

Kouluarvosana: 7 Simppeli perusviini.
Hinta-laatusuhde: Ok - melko hintava. 

Jotain pientä infoa: 

Tuottaja ja luokitus: TreRose, IGT Toscana
Alue: Italia, Toscana
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Sangiovese
Pullo: 0,75 l
Hinta: 13,90e Alko 21.12.2017 (13,76e 13.2.2018)

maanantai 12. helmikuuta 2018

Graham's 20 Years Old Tawny Port

Graham's 20 Years Old Tawny Port

Graham'sin 20-vuotias Tawny on menestynyt vuosien varrella lukuisissa viinialan kilpailuissa, kuten monet muutkin tuottajan viinit. Se on Graham'sin viinintekijöiden yli 20-vuotiaista portviineistä sekoittama blendi, jonka valmistuksessa on pyritty siihen, että nuorempien ja vanhempien viinien välille löytyisi täydellinen tasapaino. Mikäli Graham'sin historia kiinnostaa, löytyy täältä hieman lisää asiasta.

Kirkas, melko syvän meripihkainen väri vaalenee lasin reunoja kohti intensiivisen oranssin kultaisiin sävyihin.

Hyvin runsas ja voimakas tuoksu on makea ja melko täyteläinen. Siitä erottuu pähkinäisiä sekä kypsän ja kuivatun hedelmäisiä vivahteita, appelsiininkuorta, aprikoosia ja viikunaa sekä rusinaisuutta, mantelia ja hasselpähkinää. Löytyypä siitä myös makeaa mausteisuutta, hieman kahvia ja karamellista toffeisuutta.

Makea maku on täyteläinen ja suuntäyttävän paksu. Kielellä rusinaisuus ja kuivatun hedelmäiset vivahteet tuntuvat ottavan pääroolin tuoden mieleen viikunan, kirsikan, aprikoosin ja appelsiininkuoren. Lisäksi kielellä on myös paahteisuutta ja kevyen pähkinäisiä sävyjä, pekaanipähkinää, hieman karamellia ja suklaata, kypsennettyä ananasta ja persikkaa, makeita mausteita, vaniljaa, hieman lakritsaa ja bitteristä kahvia. Suutuntuma on hyvin täyteläinen ja paksu - tanniinit voisivat tuntua hieman kovilta, ellei makeus peittäisi niitä. Hapokkuus on pirteää ja tasapainottaa hienosti kokonaisuutta. Jälkimaku on alkua kevyempi ja pehmeämpi, hyvin pitkään viipyilevä, alkua paahteisempi, siirappisen makea, kuivatun kukkainen ja hedelmäinen. Erottuupa lopussa myös hieman pekaanipähkinää, omenapiirakkaa ja Créme Brûléeta.

Graham'sin 20-vuotias tawny on uskomattoman moniulotteinen ja miellyttävä, hieman kehittynyt ja intensiivisen aromaattinen. Tämä on viini, joka toimii jo sellaisenaan täydellisenä jälkiruokana, mutta voisipa se maistua pähkinöistä ja kuivatuista hedelmistä valmistettujen jälkiruokienkin kaverina. Yksinkertaisesti ajateltuna tämän 0,2 litran pullon hinta on kuusi euroa, mutta jos pilkkua halutaan viilata, lienee sen arvo valtaosa viiden pikkupullon 30 euron hinnasta. Mutta joka tapauksessa tämä viini on naurettavan edullinen. Alkon aikaisempi 60 euron hinta puolestaan on yhtä naurettava kuin 20 euron maksaminen Gato Negrosta tai muista kyykkyviineistä.

Kouluarvosana: 9 Erinomainen, tasapainoinen ja harmoninen tawny.
Hinta-laatusuhde: 6,00e (20cl) - Täydellinen, viini on lähes ilmainen.
Hinta-laatusuhde: 59,90e (75cl) - Heikko - törkeän hintainen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Symington Family Estates, Graham's
Alue: Portugali, Douro
Tyyli: Väkevä viini, Portviini, Tawny Port
Rypäleet: Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Barroca, Tinta Roriz (Tempranillo), Tinta Cão
Pullo: 0,20 l
Hinta: 6,00e* Systembolaget 14.11.2016 (Alko 59,90e / 75cl (poistunut) / 399,00e 4,5l)

* Graham'sin viiden 20cl pullon pakkaus 30,00e.

Samalta tuottajalta: 

perjantai 9. helmikuuta 2018

López de Heredia Viña Tondonia Reserva Blanco 2003

Viña Tondonia Reserva Blanco 2003

Viña Tondonia on López de Heredian suurin ja tunnetuin viinitarha, jonka talon perustaja Don Rafael López de Heredia y Landeta istutti vuosien 1913 ja 1914 aikana. Tällä hän pyrki turvaamaan laadukkaiden rypäleiden tuotannon, sillä hänen näkemystensä mukaan rypäleiden laatua ei voinut taata ostamalla niitä muilta viljelijöiltä. Tuottaja ei olekaan koko historiansa aikana ostanut kertaakaan rypäleitä muilta viljelijöiltä.

Yli sadan hehtaarin alueelle levittäytyvä Tondonia sijaitsee Ebro-joen oikealla rannalla ja on maaperältään savea, joka sisältää suuria määriä kalkkikiveä. Tarhalla viljellään punaista Tempranilloa, Garnachaa, Gracianoa ja Mazueloa sekä valkoista Viuraa ja Malvasiaa. Tarhan sadosta valmistuvat tuottajan parhaat viinit, punainen ja valkoinen Viña Tondonia Reserva sekä huippuvuosina punainen, valkoinen ja rosee Viña Tondonia Gran Reserva. Ensimmäiset Reserva-viinit Don Rafael valmisti kuitenkin jo vuonna 1890 ja muutamia pulloja tätä ensimmäistä vuosikertaa säilytetään nykyisin perheen viinikokoelmissa.

Valkoinen Viña Tondonia Reserva on Viura, eli Macabeo pohjainen viini, johon käytetään lisäksi 10 prosentin verran Malvasia-lajiketta. Valmistus tapahtuu suurissa tammisammioissa ja viiniä kypsytetään talon tynnyrintekijän amerikkalaisesta tammesta valmistamissa 225 litran tynnyreissä kuuden vuoden ajan. Viinin kirkastuksessa käytetään kananmunan valkuaista ja viini pullotetaan suodattamatta ja jätetään kehittymään pulloissa talon kellareihin vielä useammaksi vuodeksi. Vuonna 2003 tätä viiniä valmistui 35 000 pulloa, eli huomattavasti vähemmän kuin punaista Tondonia Reservaa

Hyvin intensiivinen, kehittyneen kullankeltainen, syvä ja kirkas väri taittuu reunoista aavistuksen meripihkankeltaisiin sävyihin. Lasin reunoille muodostuu rauhallisia kyyneleitä. 

Myös tuoksu on intensiivinen ja kehittynyt ja vaatii aikaa avautuakseen, sillä alkuun tästä hyvin vivahteikkaasta tuoksusta erottuu vain kevyen paahteisia ja vaniljaisia vivahteita sekä kypsää keltaista hedelmää. Tuoksun avautuessa esiin nousee myös hentoa kukkaisuutta, kuivattuja kukkia, kuivia puunlehtiä ja maahan pudonneita kosteita lehtiä sekä antiikkisien huonekalujen jalopuisia vivahteita, hasselpähkinää ja mausteita, aavistus neilikkaa ja kuivattuja yrttejä. Hedelmäinen puoli tuo mieleen kypsän ja kuivatun aprikoosin, häivähdyksen persikkaa ja kypsiä sitruksia sekä kuivattua sitruunankuorta. Häivähtääpä taustalla myös aavistus fenkolia ja lyijykynää, mutta voipa tuoksusta erottaa jopa kosteaa ja suolaista meri-ilmaa. 

Suuntäyttävän paksu ja öljyinen maku on melko täyteläinen ja kuiva. Siitä löytyy heti alkuun paahteisuutta ja tammea sekä kypsää keltaista hedelmää. Siinä on myös mausteita, hedelmäkakkua ja aavistus meriveden suolaisuutta. Hedelmäinen puoli jää hieman iän tuomien vivahteiden varjoon, mutta erottuu sitruksien, kuivattujen ja kypsien aprikoosien sekä kuivatun ananaksen ja kypsän keltaisen omenan muodossa. Lisäksi kielellä on hieman vaniljaa, kuivattuja kukkia ja hunajaisia häivähdyksiä sekä hieman suolaista mineraalisuutta. Häivähtääpä taustalla myös maaperäisiä, saven ja hiekan mieleen tuovia vivahteita sekä aavistus lyijykynän grafiittia ja kuivia puiden lehtiä. Täyteläinen ja pyöreä, hyvin runsas suutuntuma, johon yllättävän pirteä, sitruunainen hapokkuus tuo hienon tasapainon. Myös pehmeät, mutta kuivat tanniinit korostavat viinin runsautta ja tuovat ryhtiä. Viini jättää suun tahmaisen öljyiseksi ja äärimmäisen pitkään viipyilevä jälkimaku on kevyen paahteinen ja kypsän hedelmäinen, hieman inkiväärinen, yrttinen ja bitterinenkin sekä aavistuksen marsipaaninen ja maaperäisen tomuinen ja puiden lehtinen. 

Kuten muutkin López de Heredian pitkään kypsyneet viinit, vaatii tämäkin aikaa avautuakseen ja paljastaakseen salaisuutensa. Tämänkin viinin kuvailu on vaikeaa sen uskomattoman aromikkuuden ja monitahoisuuden vuoksi, eikä minun kykyni riitä kuvailemaan läheskään kaikkea mitä tällä viinillä on tarjota. Tondonia Reserva on hienosti ikääntynyt ja kiehtova, tyylikäs viini, jonka rakenne muistuttaa enemmän puna- kuin valkoviiniä. Pullo irtosi eräästä nettikaupasta kotiin kannettuna hiukan päälle 25 euron ja Alkossa se kustansi viime vuonna lähes kympin enemmän. Tondonia Reserva Blanco on hieno nautiskelujuoma, mutta toimii myös monipuolisena ruokajuomana myös niille ruoille, jotka perinteisesti nautitaan punaviinin kera.


Koska maistelin tämän viinin samaan syssyyn Gravonian vuosikertojen 2006 ja 2007 kanssa, maistoin myös sen kanssa paistettua tonnikalaa ja kasviksia wasabimajoneesilla sekä valkosipulilla ja chilillä marinoituja, paistettuja katkarapuja. Kuten Gravoniat, myös Tondonia muodostaa hienon ja tasapainoisen parin tonnikalan ja wasabimajoneesi kanssa, minkä lisäksi se maistuu hyvin myös katkarapujen seurana.

Kouluarvosana: 9,5 Tyylikäs huippuviini, hyvin mielenkiintoinen.
Hinta-laatusuhde: Loistava - viini on edullinen ostos. 

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: R. López de Heredia Viña Tondonia, DOCa Rioja
Alue: Espanja, Rioja, Rioja Alta, Haro
Tyyli: Valkoviini, Reserva
Rypäleet: Viura (Macabeo) 90%, Malvasia 10%
Pullo: 0,75 l
Hinta: 25,16e (22,70e + toimituskulut n. 2,46e) eräs nettikauppa 16.4.2017

Samalta tuottajalta:

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

López de Heredia Viña Gravonia 2007

Viña Gravonia Crianza 2007

Gravonian tuoreempi vuosikerta ei eroa valmistus- ja kypsytysmenetelmien puolesta edeltäjästään. Eli kyseessä on neljän vuoden ajan amerikkalaisesta tammesta valmistetuissa tynnyreissä ja vielä useamman vuoden pulloissa kypsynyt Viurasta valmistettu valkoviini. Täältä löytyy hieman tarkempaa tietoa viinistä. Niin vuosi 2006 kuin 2007 olivat Riojan alueella hyviä, mutta Gravonian valmistusmäärä tippui kuitenkin vuoden 2006 50 000 pullosta 21 500 pulloon vuonna 2007. 

Kehittynyt ja syvä, puhtaan kullankeltainen, kirkas ja puhdas väri. Lasin reunoilla on hieman kyyneleitä.

Runsas ja vivahteikas, kehittynyt tuoksu on alkuun kevyen paahteinen, hennon tamminen, aavistuksen vaniljainen sekä hennon sherrymäisen hapettunut. Hedelmäisyys jää hieman kypsytyksen tuomien vivahteiden alle ja on kypsän sävytteistä, tuoden mieleen aprikoosin ja persikan sekä sitrukset, kuten greipin ja sitruunan. Erottuupa lasista myös hunajaisia, pähkinäisiä ja mantelisia vivahteita sekä hentoa yrttisyyttä.

Kuiva maku on runsas, hieman öljyinen ja pyöreä, mutta selkeästi vuosikertaa 2006 tuoreemman oloinen. Kielellä on kypsää hedelmää ja sitrusta, omenaa, nektariinia ja persikkaa sekä rapsakampaa greippiä, vihreää päärynää ja omenaa. Lisäksi kieleltä löytyy kuivattuja kukkia ja tuoretta apilaa, kypsytyksen tuomia pähkinöitä ja paahdettuja manteleita sekä hieman suolaista mineraalisuutta. Suutuntumaltaan hieman keskitäyteläistä runsaampi, pyöreä viini saa ryhtiä vielä hieman nuoruuden kireistä tanniineista ja pirteän sitrusmaisesta hapokkuudesta. Jälkimaku on pirteän sitruksinen, mineraalinen ja hieman puisen tanniininen, kuivakan tamminen ja paahteinen, aavistuksen lihainenkin.

López de Heredian viinit eivät jätä ainakaan minua kylmäksi. Tämä Gravonian tuoreempi vuosikerta 2007 on tuttuun tapaan runsas ja vivahteikas, hyvin moniulotteinen ja hienosti kehittynyt, äärimmäisen kiehtova viini. Vuosikertaan 2006 verrattuna se tuntuu reilumman hedelmäiseltä, vaikka tammen tuomat vivahteet ovatkin selkeämmin esillä. Se kaipaisi vielä vuoden pari kellarointia, minkä jälkeen se voisi olla lähempänä vuoden 2006 tasoa. Tämäkin viini on 15 euron hintaan edullinen ja ehdottomasti hintaluokkansa parasta antia.


Vuosikerta 2007 on 2006 tapaan erinomainen nautiskelujuoma, mutta ennen kaikkea hieno ja monipuolinen ruokajuoma. Se maistui mainiosti paistetun tonnikalan kanssa, eikä wasabimajoneesikaan saanut sitä horjumaan. Tasapainoinen ja herkullinen viinin ja ruoan yhdistelmä. Viini ei maistu aivan yhtä hyvin valkosipulilla ja chilillä marinoitujen, paistettujen katkarapujen kanssa, mutta kuitenkin kohtuu hyvin ja vielä hieman paremmin, kun mukana on wasabimajoneesia.

Kouluarvosana: 9+ Tuttua Gravoniaa, tyylikästä, mutta kehittyy vieläkin paremmaksi.
Hinta-laatusuhde: Loistava - laatuunsa nähden todella.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: R. López de Heredia Viña Tondonia, DOCa Rioja
Alue: Espanja, Rioja, Rioja Alta, Haro
Tyyli: Valkoviini, Crianza
Rypäleet: Viura (Macabeo) 100%
Pullo: 0,75 l 
Hinta: 15,26e (12,80e + toimituskulut n. 2,46e) eräs nettikauppa 16.4.2017

Jotain pientä infoa:

maanantai 5. helmikuuta 2018

López de Heredia Viña Gravonia 2006

Viña Gravonia Crianza 2006

Viña Gravonia on pitkään kypsytetty ja todella moniulotteiseksi kehittynyt valkoviini, yhdeltä Riojan alueen perinteikkäimmältä ja mielenkiintoisimmalta tuottajalta, R. López de Heredialta. Kerroin tästä tuottajasta ja viinistä jo puolisen vuotta sitten, vieläpä tästä samasta vuosikerrasta 2006. Tämän pullon rinnalle korkkasin kuitenkin tuoreemman vuosikerran 2007, joten muistiinpanot tuli rustattua toiseen kertaan.

Kyseessä on siis Haron kaupungissa, Rioja Altan alueella sijaitseva viinitalo, jonka tarina alkaa vuodesta 1877. Viinin valmistus tapahtuu perinteisin menetelmin ja aina omien tarhojen rypäleistä. Viinejä myös kypsytetään huomattavasti pidempään, mitä Riojan alueen säännöt vaativat. Gravonia Crianza on Viurasta (Macabeo) valmistettu valkoviini, jota on kypsytetty neljän vuoden ajan amerikkalaisesta tammesta valmistetuissa tynnyreissä, minkä jälkeen vielä useamman vuoden ajan pulloissa. Gravonia voitaisiin siis myydä vaikka Gran Reservana, mikäli tuottaja näin haluaisi. Mikäli López de Heredian tarina ja Viña Gravonian tarkemmat tiedot kiinnostavat, kannattaa vilkaista aikaisempi arvio täältä.

Intensiivinen, puhtaan kullankeltainen ja kirkas, syvä ja ikääntynyt väri. Lasin reunoille muodostuu rauhallisesti valuvia kyyneleitä. 

Vivahteikas ja kiehtovalla tavalla kehittynyt, hyvin aromaattinen ja moniulotteinen tuoksu. Vaikka se onkin alkuun hieman kiinni, pystyy siitä erottamaan kevyen paahteisia, tammisia ja mausteisia vivahteita sekä hentoa vaniljaa, kuivattuja hedelmiä, sherrymäistä hapettuneisuutta ja aavistuksen voita. Viinin avautuessa kunnolla esiin nousee runsaasti kiehtovia aromeita, aavistus toffeeta ja marsipaania, kypsiä hedelmiä, kuten persikkaa, aprikoosia ja sitruksia, manteleita ja kamomilla teetä sekä häivähdyksiä hunajasta. Erottuupa taustalla myös kuivakkaa, aromaattista yrttisyyttä. Viinin lämmetessä lasissa hunajaiset vivahteet voimistuvat kiehtovasti, minkä lisäksi esiin nousee jalopuisia vivahteita.

Kuiva maku on tuoksun tapaan kehittynyt ja tarjoilee runsaasti pitkän kypsytyksen tuomia vivahteita, kuten paahteisen tammisia, vaniljaisia, mausteisia ja pähkinäisiä vivahteita, mantelia, kypsää hedelmää ja sitrusta, mutta myös pirteämpää greippiä. Myös tuoksun sherrymäiset aromit löytyvät kieleltä, mutta jäävät taka-alalle. Viinin saadessa ilmaa, esiin nousee myös kuivattuja kukkia, nektariinia ja aprikoosia, paahdettua leipää ja suolaista mineraalisuutta. Suutuntumaltaan tämä runsas viini on pyöreä ja melko täyteläinen. Aluksi hieman kovat, hiljalleen pehmenevät tanniinit ja pirteän sitrusmainen hapokkuus tuovat hyvin ryhtiä. Jälkimaku on hyvin kestävä ja tuo mieleen mm. kuivattuja hedelmiä, rapsakkaa greippiä ja mineraalisia vivahteita, kevyen paahteisia ja tammisia sävyjä.

Kuten jo edellisellä kerralla totesin Gravoniasta, on kyseessä viini, joka täytyy kokea itse sen uskomattoman olemuksen vuoksi. Yli kymmenen vuotias, pitkään tammessa kehittynyt ja hyvin moniulotteinen viini, jossa kaikki tuntuu olevan loistavassa tasapainossa ja vaikutelma on hyvin harmoninen. Olen edelleen sitä mieltä, että 15 euron hintaan tämä viini on lähes ilmainen, eikä Alkosta saa vielä 30 eurollakaan yhtä kiehtovia valkoviinejä. Gravonia on erinomainen nautiskelujuoma, mutta myös äärettömän monipuolinen ruokajuoma.


Viimeksi en kokeillut viiniä ruoan kanssa, mutta tällä kertaa se sai seurakseen paistettua tonnikalaa, kasviksia ja wasabimajoneesia sekä valkosipuli-chili marinoituja katkarapuja ja paahdettua patonkia. Viini toimii erinomaisesti tonnikalan kanssa, täyteläinen viini ja runsas kala tuntuvat toimivilta. Viini ei häiriinny edes wasabimajoneesista ja kasviksetkin maistuvat kohtuullisen hyvin. Myös katkaravut toimivat loistavasti viinin kanssa, hyvin tasapainoista ja miellyttävää.

Kouluarvosana: 9,5 Tyylikäs ja hienosti kehittynyt huippuviini.
Hinta-laatusuhde: Lähes täydellinen - viinin tuntuu melkein ilmaiselta.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Bodega R. Lopez de Heredia Viña Tondonia, DOCa Rioja
Alue: Espanja, Rioja, Rioja Alta, Haro
Tyyli: Valkoviini, Crianza
Rypäleet: Viura (Macabeo) 100%
Pullo: 0,75 l
Hinta: 14,85e (12,80e + toimituskulut n. 2,05e) eräs nettikauppa 20.1.2017

Samalta tuottajalta:

perjantai 2. helmikuuta 2018

Englantilaiset kuohuviinit: Jenkyn Place Brut

Jenkyn Place Brut Cuvée 2010

Maistoin pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa englantilaista kuohuviiniä. Vaikka monet englantilaiset kuohuviinit ovatkin jo useampien vuosien ajan pähittäneet sokkotesteissä arvostettuja samppanjoita, en ole jostain syystä aikaisemmin niihin perehtynyt. Kenties juurikin tietämättömyyteni ja varsin korkeiden hintojen aiheuttamien ennakkoluulejen vuoksi.

Iso-Britannia ei ole viinimaana sieltä tunnetuimmasta, muttei myöskään nuorimmasta päästä. Laadukkaampien viinien tuotanto alkoi kuitenkin vasta 1970-luvulla. Nykyisin briteissä tuotetaan keskimäärin yli viisi miljoonaa pulloa viiniä vuodessa, mistä valtaosa on perinteisellä menetelmällä valmistettua kuohuviiniä. Tärkeimmät viinialueet sijaitsevat maan eteläosissa Englannissa ja Walesissa ja alueilta löytyi vuonna 2015 133 viinitilaa ja 502 kaupallista viinitarhaa, jotka levittäytyivät hieman yli 2000 hehtaarin alalle. Tarhojen määrän on ennustettu kasvavan 50 prosentilla vuoteen 2020 mennessä.

Englannin ja Walesin alueiden maaperä on kalkkista ja hyvin samankaltaista Champagnen alueen kanssa ja ilmastokin vain aavistuksen viileämpää. Perinteiset Champagnen alueen lajikkeet, Chardonnay, Pinot Noir ja Pinot Meunier kuuluvatkin tärkeimpien lajikkeiden joukkoon. Myös ranskalaiset ovat huomanneet englantilaisten kuohuviinien potentiaalin ja ainakin Taittingerin ja Pommeryn samppanjatalot ovat ostaneet maata Englannista kuohuviinin tuotantoa varten.

Jenkyn Place on perheomisteinen viinitalo, joka sijaitsee Bentleyn kylässä, Hampshiren pohjoisosassa. Simon Bladon osti Jenkyn Placen vuonna 1997 kodiksi perheelleen, eikä viininvalmistus ollut edes käynyt hänen mielessään. Simon maistoi englantilaista kuohuviiniä ensimmäisen kerran vuonna 2003, minkä jälkeen hän meni suoraan kotiinsa ja alkoi suunnitella köynösten istuttamista pelloille talonsa viereen.

Ensimmäiset viiniköynökset istutettiin jo seuraavana vuonna ja 12 eekkerin tarhoilla viljellään Chardonnayta, Pinot Noiria ja Pinot Meunieria. Tuotannossa keskitytään valmistamaan laadukkaita, kuivia vuosikerrallisia kuohuviinejä perinteisellä menetelmällä. Viinejä valmistetaan vain hyvinä vuosina ja laadukkaista rypäleistä. Viinit saavat kypsyä sakan päällä pulloissa yleensä kahdesta viiteen vuoteen, ennen kuin talon viinintekijä toteaa niiden saavuttaneen täydellisen kypsyyden ja viinit pääsevät markkinoille.

Jenkyn Place Brut Cuvéen vuosikerta 2010 on Chardonnay voittoinen blendi, jossa Pinot Noirin osuus on hieman päälle kolmannes ja Pinot Meunierin alle kymmenesosa. Rypäleet tulevat talon omilta tarhoilta ja perusviinit valmistettin terästankeissa eri lajikkeet erillään. Brut Cuvée viettää sakkojen päällä yleensä neljästä viiteen vuoteen, vuosikerran 2010 kohdalla kypsytys kesti 42 kuukautta. 

Oljenkeltainen, hyvin hennosti vihertävä ja kirkas väri. Kauniit kuplat ovat hyvin pieniä ja pitkäkestoisia, poreillessaan runsaina juoman pinnalle. 

Hillitty, vienon hedelmäinen tuoksu tuo mieleen sitrukset ja vihreän omenan. Siinä on myös kypsytyksen tuomia hennon paahteisia ja hiivaisia vivahteita, vienoa briossia ja mantelia. Taaempana erottuu myös kypsempää keltaista omenaa ja aavistus tropiikin hedelmistä.

Erittäin kuiva ja erittäin hapokas, hyvin ryhdikäs ja kirpsakka kuohari. Se on mineraalinen, rapsakan sitruksinen, sitruunainen, limettinen ja greippinen sekä kirpeän viheromenainen, mutta nouseepa esiin hiljalleen myös kypsempää keltaista omenaa, hieman aprikoosia ja kiiviä. Lisäksi kielellä on paahteisia ja hiivaisia häivähdyksiä, hieman briossia ja paahtoleipää sekä aavistus uuniomenoista ja makeista leivonnaisista. Keskitäyteläinen, ryhdikäs ja pirteä suutuntuma. Hapokkuus on runsasta ja sitruunaista, yleisilme ryhdikäs, mitä muutenkin sitruksinen ja mineraalinen tuntuma entisestään korostaa. Jälkimaku on viipyilevä, virkistävän mineraalinen ja kevyen paahteinen, keltaisen hedelmäinen, etenkin aprikoosinen ja sitruksinen, minkä lisäksi kielellä häivähtää lopussa makeita leivonnaisia muistuttavia vivahteita. 

Yli seitsemän vuotiaaksi viini on etenkin alkuun hyvin tuore ja rapsakan sitruksinen. Hiljalleen sitrusten takaa alkaa paljastumaan monipuolisempia vivahteita niin tuoksun kuin maunkin puolella. Yleisilmeeltään se on hyvin ryhdikäs ja pirteä, persoonallinen Chardonnay-vetoinen viini. Se on laadukas ja tasapainoinen, ei missään nimessä heikko, mutta ei pärjää kovinkaan hyvin omassa hintaluokassaan, joten mielestäni viini on kallis. Se toimii erinomaisesti aperitiivina, äyriäisten ja muiden merenelävien kanssa.


Tällä kertaa viini sai seurakseen blinejä ja tuoretta ruisleipää kera mätimoussen, joka tällä kertaa epäonnistui hieman ja jäi melko löysäksi. Sitruksinen ja mineraalinen viini toimi loistavasti blinin ja mätimoussen kaverina, raikasta ja tasapainoista. Hieman yllättäen viini maistui lähes yhtä hyvin ruisleivän ja moussen kaverina, mikä sai viinin paahteisen puolenkin paremmin esille. Jenkyn Place Brut on erittäin hyvä bliniviini.

Kouluarvosana: 9- Tyylikäs ja tasapainoinen kuohuviini.
Hinta-laatusuhde: Ok - hieman kallis.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Jenkyn Place Vineyard, PDO Englang
Alue: Englanti, Hampshire
Tyyli: Kuohuviini
Rypäleet: Chardonnay 60%, Pinot Noir 32%, Pinot Meunier 8%
Pullo: 0,75 l
Hinta: 34,96e Alko 15.1.2018

torstai 1. helmikuuta 2018

Alsacen suurin viinintuottaja: Wolfberger (W)3

Wolfberger (W)3 2016

Wolfberger on varmasti monille tuttu nimi, onhan kyseinen tuottaja edustanut Alsacen viinialuetta monopolissamme pitkään. Kyseessä on vuonna 1902 perustettu viininviljelijöiden osuuskunta, johon kuuluu nykyään noin 450 viljelijää ja 1200 hehtaaria viinitarhoja. Wolfberger on myös Alsacen suurin viinintuottaja ja sen vuosituotanto on noin 13 miljoonaa pulloa viiniä. Kyseessä on sen verran suuri tuottaja, että Alkon valikoimastakin löytyy 15 eri tuotetta Wolfbergeriltä.

Tämän viinin nimi, (W)3 viittaa kolmeen Alsacen alueen klassiseen rypälelajikkeeseen, joista se on valmistettu. Kyseessä on siis sekoitus Riesling-, Muscat- ja Pinot Gris-lajikkeista. Rypäleet tulevat osuuskunnan tarhoilta Eguisheimin ja Dambach la Villen kylien ympäristöstä. Viini valmistetaan terästankeissa, joissa se myös lepää sakkojen päällä ennen pullotusta. 

Puhdas ja kirkas, vaalean oljenkeltainen väri taittuu kevyesti vaalean kultaiseen.

Tuoksu on runsas ja aromaattinen, hieman eksoottisenkin hedelmäinen ja kukkaisen parfyyminen. Siinä on ananasta ja persikkaa, kypsää sitrusta ja hieman päärynää. Kukkaisuus tuo mieleen vaaleat kukat ja orvokit, minkä lisäksi esiin nousee hieman makeaa mausteisuutta.

Puolikuiva maku on runsaan hedelmäinen ja siinä on myös jäännössokerin tuomaa pyöreyden tuntua. Kielellä on omenaa, päärynää ja sitruksia, hieman aprikoosia, persikkaa ja trooppisempaa ananasta. Lisäksi siinä on kukkaisia ja hieman parfyymisiakin vivahteita sekä aavistus makeahkoa mausteisuutta. Viini tuntuu kielellä pehmeältä ja lempeältä. Kevyehkö, mutta pirteän sitrusmainen hapokkuus tuo riittävästi ryhdikkyyttä, joten kokonaisuus ei lässähdä. Jälkimaku on lyhyehkö, hieman makeahkon ja kukkaisen hedelmäinen.

(W)3 on simppeli ja yksinkertainen viini, josta löytyy Alsacen Muscatille, Pinot Grisille ja Rieslingille tyypillistä aromikkuutta. Se ei kuitenkaan erotu juurikaan massasta ja jäinkin kaipaamaan hieman enemmän persoonallisuutta. Joskus pidin tätä viiniä edullisena, mutta hinnan kivuttua ylemmäs, tuntuu se hieman hintavalta. (W)3 maistuu niin seurustelujuomana kuin yksinkertaisten pikkupurtavien sekä kevyempien kala- ja äyriäisruokien kaverina.


Korkkasin viinin kyytipojaksi pizzalle, jonka kanssa se ajoi asiansa hienosti. Pizzan päällä oli ilmakuivattua serranonkinkkua, ananasta ja aurajuustoa ja viinin hedelmäisyys ja vieno makeus toimikin raikkaana ja tasapainosena parina pizzalle. Erinomainen yksinkertaisen viinin ja ruoan yhdistelmä.

Kouluarvosana: 8- Simppeli puolikuiva valkoviini.
Hinta-laatusuhde: Ok - hieman hintava.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Wolfberger, AOP Alsace
Alue: Ranska, Alsace
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Riesling, Muscat, Pinot Gris
Pullo: 0,75 l
Hinta: 11,50e Alko 24.7.2017 (1.2.18 11,91e)