keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Argentiinalainen helmi Alkon hyllyltä

Del Fin del Mundo Pinot Noir Reserva 2012


Viime lauantaina tuli tosiaan kokattua ystäville illallinen ja edellisessä jutussa esittelin alkuruoan kanssa nautitun saksalaisen Kendermanns Classic Riesling -viinin ja nyt on vuorossa pääruoan kanssa maisteltu helmi Argentiinasta.

Bodega del Fin del Mundon tarina alkoi vuonna 1996, kun Julio Viola päätti kokeilla viininviljelyä Patagoniassa, Neuquén maakunnassa, Argentiina eteläkärjessä. Del Fin del Mundo on alueen ensimmäinen viinitila ja sen ensimmäiset viinit pääsivät markkinoille vuonna 2003. Ensimmäisten viiden vuoden aikana talon viinit keräsivät yli 150 palkintoa eri viinialan kilpailuista, minkä ansiosta alue alkoi kiinnostamaan muitakin tuottajia. 

Talon pääviinintekijä, Marcelo Miras valittiin vuonna 2006 Argentiinan parhaaksi viinintekijäksi ja hän tekee yhteistyötä yhden maailman tunnetuimman viinikonsultin, Michel Rolandin kanssa. Talon nimi tarkoittaa muuten "viinitalo maailman laidalla".

Patagonian alueen ilmasto on muita Argentiinan alueita viileämpi ja päivät siellä ovat lämpimiä ja yöt viileitä, joten rypäleet saavat kypsyessään hyvän värin, hapokkuuden ja rakenteen. Etenkin viileän ilmaston lajikkeet viihtyvät alueella ja yleisin rypäle Patagoniassa onkin Pinot Noir. Lisäksi alue on myös hyvin vähäsateinen, joten viiniköynökset saavat kasvaa terveinä. Maaperä alueella on lähellä aavikkoa ja viinitarhat on suojattu erämaatuulilta korkeilla pensasaidoilla. Tuholaisiakaan alueella ei juuri erämaaolosuhteiden vuoksi ole köynöksien riesana. Vähäisten sademäärien vuoksi tarhoja kastellaan läheisen Neuquén-joen vedellä. 

Viinien valmistuksessa käytetään sekä perinteisiä menetelmiä että uusinta teknologiaa, viinin laadun parantamiseksi ja alkuperän tunnistamiseksi. Viinit kävivät ruostumattomissa terästankeissa kontrolloidussa lämpötilassa ja maseraatio kuorimassan kanssa kesti 25 päivää. Viiniä kypsytettiin 12 kuukautta uusissa tammitynnyreissä, joista 30 prosenttia oli amerikkalaisia ja 70 prosenttia ranskalaisia. Viiniä ei suodatettu ennen pullotusta makujen ja moniulotteisuuden säilyttämiseksi. Ennen markkinoille laskua viini kypsyi vielä pullossa kuusi kuukautta. 

Viinin väri on kehittynyt, läpinäkyvän kirkkaan punainen ja taittuu tiilen sävyihin.

Tuoksu on runsas ja siinä korostuvat  rypäleelle tyypilliset punaisen marjaiset aromit. Siinä on erityisesti kirsikkaisia ja puolukkaisia aromeita sekä kevyttä tammista vaniljaisuutta.

Maku jatkuu niin ikään punaisen marjaisena, etenkin hapankirsikkaisena ja puolukkaisena. Siinä on myös yrttisiä vivahteita sekä vuoden tammikypsytyksen aikaansaamia paahteisen tammisia, mausteisia ja vaniljaisia vivahteita. Suutuntumaltaan viini on keskitäyteläinen ja tanniinit ajan ja tammen pyöreiksi hiomat. Tanniinit ja hyvä, hedelmäinen hapokkuus antavat viinille hyvän rakenteen. Viini jättää melko lyhyen, hieman hillomaisen ja kevyen tammisen jälkivaikutelman.

Yleensä pidän vanhan maailman Pinot Noir -viinien lisäksi lähinnä Uuden-Seelannin vastaavista, mutta tämä viini yllätti positiivisesti. Viini hyvällä rakenteella, jossa hedelmäinen hapokkuus ja pyöreät tanniinit sekä rypäleen omat ja tammikypsytyksen tuomat aromit ja vivahteet ovat erinomaisessa tasapainossa. Hinta on mielestäni kohtuullinen, vaikka onkin noussut kevään jälkeen hieman. Tätä kannattaa kokeilla vaaleiden liharuokien tai paistetun lohen kanssa, unohtamatta syksyisiä riistalintuja, pataruokia ja poronkäristystä. Toimii myös sellaisenaan kynttilöiden valossa.

Ja takaisin lauantaiselle illalliselle. Pääruokan oli kokonaisena paistettua porsaanfileetä serranonkinkkuun käärittynä ja lisukkeena valkosipulikermaperunoita ja ruskeaa kastiketta. Viini pärjäsi ruuan kanssa oikein hyvin. Se tuntui vieläkin pehmeämmältä ja tasapainoisemmalta, minkä lisäksi sen hedelmäisyys korostui miellyttävästi. Tukien ruokaa, viini kruunasi illallisen. 

Kouluarvosana: 8,5

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Bodega del Fin del Mundo
Alue: Argentiina, Patagonia
Rypäleet: Pinot Noir (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 13,98e Alko 16.3.2015 (Syyskuu 2015 14,99e)

maanantai 28. syyskuuta 2015

Palkittu Riesling palkituimmalta saksalaiselta tuottajalta

Kendermanns Classic Riesling 2014


Lauantaina piti kokkailla kavereille pikku illallinen kiitokseksi muuttoavusta. Alkuun tarjoiltiin katkarapusalaattia ja parempi puolisko kipaisi Alkosta viinin salaatille, mikä olikin oikein toimiva paketti. 

Reh Kendermann Weinkellerei on yksi Saksan suurimpia ja moderneimpia viinintuottajia. Viiniliikkeen perusti Carl Reh 1920-luvulla ja nykyisin sitä johtaa hänen pojanpoikansa, niin ikään Carl Reh. Kendermannin päätoimipaikka on Bingenissä, Nahen alueella. Viinitarhat taas ovat pääasiassa Moselin, Pfalzin ja Rheinhessenin viinialueilla, minkä lisäksi tuottajalla on tarhoja myös Romaniassa. 

Kendermanns valmistaa laadukkaita viinejä ja onkin kerännyt niin saksalaisissa, kuin kansainvälisissäkin viinialan kilpailuissa enemmän palkintoja, kuin yksikään toinen saksalainen tuottaja. Tuottaja valmistaa viiniä ympäristöä säästävästi. Suomessa Kendermannin tunnetuin brändi lienee Black Tower. 

Classic Riesling -viini valmistetaan Saksan tunnetuimmasta rypälelajikkeesta, eli Rieslingistä. Rypäleet viiniin tulevat Pfalzin alueen laatuviinitarhoilta, Lounais-Saksasta. Alueella on tavallisesti aurinkoista, mutta viileää ja kuivaa, joten rypäleet kypsyvät erittäin hyvin. 

Viini on väriltään hennon vaaleankeltaista ja aavistuksen vihertävää. 

Pirteän oloinen ja raikas tuoksu on hedelmäinen ja sitruksinen. Siinä on runsaasti limettiä ja vihreitä omenoita.

Puolikuiva maku jatkuu niin ikään raikkaan hedelmäisenä ja toistaa tuoksun sitruksiset ja limettiset sekä vihreän omenaiset aromit. Lisäksi maussa on persikan kiveä, mineraalisuutta ja kevyen yrttisiä piirteitä. Kevyehkö suutuntuma on eloisa ja sitrusmainen hapokkuus tuo viiniin hieman napakkuutta. Viini jättää nuoreksi valkoviiniksi kohtuullisen viipyilevän, limettisen ja yrttisen jälkimaun. 

Kendermanns Classic Riesling erottuu edukseen Alkon edullisimmista saksalaisista viineistä. Viini on laadukkaan oloinen, eloisa ja raikas sekä mukavan piristävä. Mielestäni viini on edullinen ja vie mennen tullen monet saman hintaluokan viinit ja myös saman tuottajan Black Tower -viinit jäävät kauaksi taakse. 

Katkarapusalaatin kanssa viini tuntui hieman ryhdikkäämmältä ja jopa keskitäyteläiseltä. Viinin hedelmäisyys oli hyvässä tasapainossa hapokkuuden kanssa, eikä juoma myöskään jyrännyt rapujen yli. Lisäksi viinin 11 gramman jäännössokeri kesytti hyvin chilimajoneesin tulisuuden ja yhdistelmä oli oikein hyvä. 


Seuraavalla kerralla kerron sitten pääruoasta ja sen viinistä, kunhan ehdin siitä kirjottelemaan. 

Kouluarvosana: 8-

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Kendermanns, Qualitätswein Pfalz
Alue: Saksa, Pfalz
Rypäleet: Riesling (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 8,48e Alko 24.9.2015

perjantai 25. syyskuuta 2015

Portugalilainen rypäle Etelä-Afrikassa

Allesverloren Tinta Barocca 2010


Swartlandissa, Western Capen alueella sijaitsevan Allesverlorenin viinitilan historia yltää 1700-luvulle. Vuonna 1704 tilan asukkaat palasivat Stellenboschista ja löysivät tilansa paikallisten alkuasukkaiden polttamana. Tila rakennettiin uudelleen ja sen nimi "alles verloren" tuleekin Hollannin kielestä ja tarkoittaa "kaikki on menetetty". 

Allesverlorenin tila tuotti ensimmäiset viininsä 1800-luvun alussa. Vuonna 1872 Daniel Francois Malan osti tilan ja muutti kaikki sen viljelmät viinitarhoiksi. Tila on edelleen Malanin suvun omistuksessa ja sitä johtaa suvun viidennen sukupolven edustaja, Danie Malan. 

Swartland sijaitsee noin 50 kilometriä Cape Townista pohjoiseen Western Capen alueella. Suuret viinitalot käyttivät aluetta pitkään kokeilukenttänään, joten Swartlandista löytyy paljon vanhoja viinitarhoja. Näitä vanhoja tarhoja on otettu viime vuosina uudelleen käyttöön, sillä niiden vanhojen köynöksien tuottamista rypäleistä saadaan laadukkaita viinejä. 

Viini on valmistettu Tinta Barocca -lajikkeesta, joka on kotoisin Portugalista. Kotimaassaan lajike tunnetaan nimellä Tinta Barroca ja sitä käytetään lähinnä portviinien valmistukseen muiden lajikkeiden ohessa. Viiniin käytettävät rypäleet tulevat viinitarhoilta, jotka on istutettu vuosien 1958 ja 1996 välillä. 

Rypäleet kerättiin käsin helmikuun puolivälissä ja niistä puristettu mehu sai käydä kuorineen 5-7 päivän ajan 25 asteen lämpötilassa. Tämän jälkeen viini kävi läpi malolaktisen käymisen. Viiniä kypsytettiin kahdeksan kuukautta uusissa ja kertaalleen tai kahdesti käytetyissä ranskalaisissa tammitynnyreissä. Eräs nettisivusto taas kertoi, että 10 prosenttia viinistä kypsytettiin uusissa ja 40 prosenttia kertaalleen tai kahdesti käytetyissä tammitynnyreissä ja loput 50 prosenttia olisi kypsytetty ruostumattomissa terästankeissa tammilankkujen kanssa. Tästä en muualta tietoa löytänyt, joten tiedä häntä. 

Viini on väriltään kauniin rubiininpunainen ja häipyy reunoista hieman vaaleamman punaisiin sävyihin. 

Tumman sävytteisessä tuoksussa on tummia marjoja ja kypsiä hedelmiä sekä reippaasti tammea. Mustaherukkaiset ja luumuiset aromit jäävät hieman tammen tuomien mausteisten, vaniljaisten ja paahteisten aromien varjoon. Lisäksi tuoksussa on hieman savua.

Maku seurailee tuoksun aromeita. Siinä on makeita kirsikoita, luumua ja tummia marjoja, etenkin mustaherukoita. Tammikypsytys antaa viinille paahteisuutta, vaniljaa ja mausteita, minkä lisäksi maussa on tuoksun tapaan savua. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen, voimakas ja keskitanniininen. Tanniinit ovat pehmeät ja tuovat viinille selkärankaa yhdessä hedelmäisen hapokkuuden kanssa. Viini jättää kohtuu pitkän, hieman suuta kuivattavan, paahteisen tammisen ja savuisen jälkimaun. 

Laadukkaan oloinen viini on runsaan vivahteikas ja lämmittävä. Tammikypsytyksen tuomat aromit hallitsevat makumaailmaa, mutta viinissä on selvästi havaittavissa Etelä-Afrikan viineille tyypillistä savua. Viini on jo kerennyt poistua Alkon valikoimista ja tällä hetkellä monopolin hyllyiltä ei löydy puhtaita lajikeviinejä Tinta Barroca -rypäleestä. Hinta oli hieman kova, mutta pakkohan tälläistä hieman harvinaisempaa rypälettä oli kokeilla. 

Kouluarvosana: 8+

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Allesverloren, WO Swartland
Alue: Etelä-Afrikka, Western Cape, Swartland
Rypäleet: Tinta Barocca (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 14,99e Alko 8.5.2015 (Poistunut valikoimista)

tiistai 22. syyskuuta 2015

Täyteläinen Merlot ja lampaan ulkofilee

Beringer Founder's Estate Merlot 2012


Beringerin viinitalon omistaa nykyisin Treasury Wine Estates -yhtymä. Talon perustivat saksalaiset veljekset Jacob ja Frederick Beringer vuonna 1876. He ostivat 215 eekkeriä maata St. Helenan alueelta Napan laaksosta, Kaliforniasta, missä Beringerin viinitalo sijaitsee vielä tänäkin päivänä.

Vuonna 2001 Beringer vietti 125-vuotispäiviään, mikä teki siitä vanhimman yhtäjaksoisesti toimineen viinitalon Napan laaksossa. Beringer toimi jopa Yhdysvaltain kieltolain aikaan vuosina 1920-1933, sillä liittovaltio salli silloin viininvalmistuksen kirkon käyttöön. 

Beringer on kerännyt runsaasti tunnustusta viineillään. Vuonna 1990 Wine Spectator valitsi Beringerin Cabernet Sauvignon 1986 -viinin ja vuonna 1996 Beringer Chardonnay 1994 -viinin vuoden parhaaksi viiniksi. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun valkoviini sai tämän palkinnon, minkä lisäksi Beringeristä tuli ensimmäinen ja ainoa tuottaja, jolta sekä puna- että valkoviini on saanut himoitun #1 Wine of the Year -tittelin. 

Talon viininvalmistusfilosofian mukaan ympäristöstä, eläimistä ja ihmisistä on pidettävä huolta, sillä ne kaikki yhdessä mahdollistavat hienojen viinien valmistuksen. Beringer on viljellyt viiniä jo pitkään ympäristöä säästävästi kaikilla omistamillaan ja vuokraamillaan tarhoilla. Tämän lisäksi talo tarjoaa myös ulkopuolisille viljelijöilleen tarvittavat avut ympäristöä säästävään viljelyyn. Ympäristöä säästävän viljelyn talo valitsi, koska se mahdollistaa paremman tuloksen viinitarhoilla sekä optimaalisen rypäleiden ja viinin laadun.

Beringer Founder's Estate -viinit ovat laadukkaita, kohtuuhintaisia ja sopivat erilaisiin tilanteisiin. Founder's Estate Merlot -viiniin käytettävät rypäleet tulevat Kalifornian keskiosissa ja pohjoisrannikolla sijaitsevilta tarhoilta. Viiniin käytetään lisäksi pieniä määriä Syrah- ja Petite Syrah -lajikkeita makujen monimuotoisuuden ja syvyyden lisäämiseksi. Puolet viinistä kypsytetään ranskalaisissa, amerikkalaisissa ja unkarilaisissa tammitynnyreissä.

Lasissa viini on syvän rubiininpunainen, värin hiipuessa reunoja kohti aavistuksen pinkin ja oranssin sävyihin. 

Tumman sävytteinen ja maanläheinen tuoksu. Siinä on karhunvatukoita ja luumua sekä paahteisia, vaniljaisia ja mausteisia vivahteita. Taustalla myös mustaa multaa. 

Maku seurailee tuoksun tummia aromeita melko tarkasti. Siinä tuntuu tummien hedelmien lisäksi mustaa multaa, yrttejä ja paahteisuutta. Taustalla on häivähdyksiä kahvista ja nahkaisuudesta. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen ja kehittyneet, pehmeät tanniinit tuovat sille pyöreyttä. Hyvä hapokkuus. Viini jättää paahteisen ja kypsän hedelmäisen jälkivaikutelman, jossa on myös aavistus kahvin ja mullan vivahteita. 

Hyvin laadukkaan oloinen jenkkiviini, jossa hinta kulkee käsi kädessä laadun kanssa. Viini erottuu positiivisesti saman hintaluokan Merlot -viineistä ja on yksi Alkon parhaimpia Kalifornialaisia hintaluokassaan. 

Viinin kanssa maistelin yrteillä ja valkosipulilla maustettua lampaan ulkofilettä, punaviinikastiketta ja perunamuusia. Viini tuntui ruoan kanssa mehevältä, pehmeältä ja hedelmäiseltä. Se pärjäsi hyvin runsaamman ruoan kanssa. Yhdistelmä oli oikein miellyttävä ja tasapainoinen.

Kouluarvosana: 8+

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Beringer Vineyards
Alue: Yhdysvallat, California
Rypäleet: Merlot
Pullo: 0,75 l
Hinta: 12,99e Alko 16.3.2015

lauantai 19. syyskuuta 2015

Mehevän hilloinen Grenache Kaliforniasta

Castoro Cellars Reserve Whale Rock Grenache 2013


Castoro Cellars viiniliikkeen perustivat aviopari Niels ja Bimmer Udsen vuonna 1983 Paso Roblesiin, Kaliforniaan. Paso Robles on yksi Kalifornian suurimpia viinialueita. 

Viiniliike keskittyyy viljelemään viiniä kestävällä tavalla ja kiinnittää huomiota myös ympäristöasioihin. Talolla on 750 eekkeriä viinitarhoja, joista 350 on luomusertifioituja. Lisäksi talo keskittyy siirtämään loputkin tarhansa luonnonmukaiseen viljelyyn. Viineihin käytetään lähes yksinomaan omilta tarhoilta tulevia rypäleitä, mutta pieniä määriä ostetaan myös ulkopuolisilta viljelijöiltä. 

Tähän viiniin rypäleet tulevat Whale Rock viinitarhalta, joka on saanut nimensä alueelta runsaasti löytyneistä valaiden fossiileista. Viini on valmistettu Grenache -lajikkeesta ja sitä on kypsytetty yksitoista kuukautta ranskalaisissa tammitynnyreissä. Tämän lisäksi tuottaja ilmoittaa viininvalmistuksesta vain sadonkorjuu päivän syyskuulta 2013 ja että pullotus tapahtui tammikuun lopussa vuonna 2015. 

Viini on väriltään kirkas, läpinäkyvän purppuranpunainen ja puhdas.

Runsas ja vivahteikas tuoksu on mausteinen, kypsän marjainen ja mehevän marjahilloinen. Siinä on myös kukkaisia, luumuisia sekä tammisia vivahteita.

Maku seurailee tuoksun aromeita varsin moniulotteisena. Siinä on kirjava paletti kypsiä mansikoita, vadelmia ja luumuja sekä yrttejä, mausteita ja pippuria. Taustalla on myös häivähdys kookosta ja kuivattuja hedelmiä. Keskitäyteläinen ja keskitanniininen suutuntuma on aavistuksen makeahko. Tanniinit ovat alkuun aavistuksen terävät, mutta pehmenevät lasissa ja yhdessä hedelmäisen hapokkuuden kanssa luovat hyvää vastapainoa viinin makeille sävyille. Viini jättää keskipitkän, mehevän ja kypsän marjaisen, aavistuksen tammisen ja mausteisen jälkivaikutelman.

Viinistä löytyy aromeita ja vivahteita vaikka muille jakaa. Se on tulvillaan erilaisia tuoksuja ja makuja. Kohtuullisen selkeälinjainen esitys on kuitenkin turhan makeahkon oloinen, mitä mehevän hilloiset ja kypsän marjaiset maut korostavat entisestään. Tuottajan motto "Dam Fine Wine" ei mielestänu kuvaa tätä viiniä kovin osuvasti. Viini on laatuun nähden pahasti ylihinnoiteltu, muuten kelpo juotavaa vaikkapa grillatun possun kanssa. 

Kouluarvosana: 7,5

Jotain pientä infoa: 

Tuottaja ja luokitus: Castoro Cellars
Alue: Yhdysvallat, California, Central Coast, San Luis Obispo, Paso Robles
Rypäleet: Grenache (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 119 SEK (n. 12,87e) Systembolaget 17.7.2015

perjantai 18. syyskuuta 2015

Persoonallinen Sauvignon Blanc

Murviedro Colección Sauvignon Blanc 2013


Alkon tilausvalikoimaan saapui nyt syyskuussa uusi mielenkiintoinen valkoviini Espanjasta. Tämä Bodegas Murviedron Sauvignon Blanc on ollut jo pidempään saatavilla ravintoloissa ja on  minulle tuttu muutaman vuoden ajalta. Kirjoitin vasta jutun myös tuottajan toisesta Colección -sarjan viinistä, Petit Verdot -punaviinistä. 

Vuonna 1927 perustettu Bodegas Murviedro valmistaa suuria määriä laadukkaita viinejä ja on kerännyt lukuisia palkintoja arvostetuista viinialan kilpailuista. Murviedro tuottaa viinejä Itä-Espanjan Utiel-Requenan, Valencian ja Alicanten alueilla. 

Murviedro Colección Petit Verdot -viinin tapaan, myös tähän Sauvignon Blanciin käytettävät rypäleet tulevat Valencian alueelta, läheltä Välimeren rannikkoa. Tuottajan mukaan rypäleet puristetaan, minkä jälkeen ne saavat maseroitua ja käydä viileässä, 14 asteen lämpötilassa valikoitujen hiivojen avulla. 

Viini on lasissa puhtaan vaaleankeltaista taittuen hennosti vihreän sävyihin.

Raikkaan hedelmäinen tuoksu, jossa on vihreitä omenoita, sitruksia ja valkoherukoita sekä taustalla hentoja trooppisia vivahteita.

Maku seurailee tuoksua raikkaana ja kypsän hedelmäisenä, aavistuksen trooppisenakin. Vihreät omenat, valkoiset persikat, valkoherukat sekä kypsät sitrukset saavat tasapainoa yrttisistä vivahteista. Kuiva suutuntuma yhdessä hedelmäisen ja eloisan hapokkuuden kanssa luo viinille hyvän rungon. Viini jättää keskipitkän, raikkaan hedelmäisen jälkimaun.

Viini on hieman maltillisempi esitys Sauvignon Blancista, sillä rypälelajikkeelle tyypilliset, sitrusmainen hapokkuus ja runsaat yrttiset vivahteet ovat varsin maltillisia. Tämän viinin kohdalle se ei ole lainkaan paha asia, sillä viini on varsin persoonallinen ja miellyttävän tasapainoinen. Vuosikerrasta 2011 asti laatu on ollut tasaista, joten jossain vaiheessa  täytyy varmaankin tilata pullo Alkon tilausvalikoimaan saapunutta vuosikertaa 2014 ja katsoa jatkuuko laatu yhtä tasaisena.

Kouluarvosana: 8+

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Bodegas Murviedro, DO Valencia
Alue: Espanja, Valencia
Rypäleet: Sauvignon Blanc (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 9,47e Alkon tilausvalikoima

Samalta tuottajalta: 

torstai 17. syyskuuta 2015

Lontoon vanhimman panimon Extra Special Bitter

Fuller's ESB


Fuller's panimon historia yltää vuoteen 1845, jolloin kolme miestä, Fuller, Smith ja Turner aloittivat liikekumppaneina. Yritys omistaa muun muassa Lontoon vanhimman panimon, Chiswickissä sijaitsevan Griffinin, joka perustettiin yli 350 vuotta sitten. Tämän lisäksi yrityksellä on noin 400 pubia ympäri saarivaltiota sekä  muutama hotelli Lontoon alueella. Yritys on vielä tänäkin päivänä samojen sukujen omistuksessa, kuin vuonna 1845.

Panimolla käytetään sekä nykyaikaisia että perinteisiä keinoja oluen valmistuksessa. Fuller's ESB, eli Extra Special Bitter -olutta on valmistettu vuodesta 1971 alkaen ja se on palkituin brittiläinen olut. Siihen käytetään Pale Ale- ja Crystal -maltaita ja humalina toimivat Target, Challenger, Northdown ja Goldings.

Olut lasissa kuparin ruskeaa ja kirkasta. Sen pääälle laskeutuu vaaleahko, kermanvärinen ja nopeasti katoava vaahto. Vaahto jättää lasiin hävitessään kaunista pitsiä.

Tuoksussa on karamellisen toffeista maltaisuutta sekä joululimppua sekä humalien tuomaa ruohoista yrttisyyttä ja kevyttä hedelmäisyyttä. Melko voimakkaasti humaloitu.

Maku seurailee tuoksua karamellisen ja toffeisen maltaisena sekä leipäisenä. Siinä on myös humalien tuomia yrttisiä, ruohoisia sekä hedelmäisiä ja sitruksisia vivahteita. Suutuntumaltaan olut on melko täyteläinen ja humalointi puraisee mukavasti. Myös hiilihappoisuus on sopivaa ja pehmeää. Jälkimaku on kuivan puumainen, keksinen ja toffeinen, mukavan katkeroinen.

Hyvännäköinen olut on maltainen, siinä on etenkin karamellin ja toffeen aromeita. Sopiva humalointi tuo aromipalettiin ruohoa, yrttejä ja hedelmiä sekä antaa oluelle täydellisen katkeran jälkimaun. Täyteläinen ja tasapainoinen bitter, joka ei syyttä ole palkituin englantilainen olut. Kokonaisuus on erittäin hyvä, eikä tästä keksi väkisinkään mitään pahaa sanottavaa. Hinta-laatu on ainakin Ruotsin puolella edullinen.

Kouluarvosana: 8,5

Jotain pientä infoa:

Panimo: Fuller's, Lontoo, Englanti
Oluttyyppi: Ale, bitter, extra special bitter
Maltaat: Pale ale ja Crystal
Humalat: Target, Challenger, Northdown ja Goldings
Alkoholi: 5,9 %
Pullo: 0,33 l
Hinta: 19,90 SEK (n. 2,15e) Systembolaget 7/2015

Samalta tuottajalta:
Fuller's London Porter

tiistai 15. syyskuuta 2015

Ainutlaatuinen tarina miehestä, joka rakastaa samppanjaa

Bruno Paillard Première Cuvée Brut NV


Bruno Paillard syntyi vuonna 1953 Champagnen maakunnassa. Perheensä jalanjälkiä seuraten hän ryhtyi parikymppisenä työskentelemään alueella välittäjänä, keräten samalla vahvan ja laajan tietämyksen samppanjasta. Kuusi vuotta myöhemmin Brunoon iski ylitsepääsemätön halu luoda  oma, erilainen samppanja.

Tammikuussa 1981 27-vuotias Bruno oli yksin unelmansa kanssa, ilman rahaa tai viinitarhaa. Rahoittaakseen yrityksensä alkupääoman, hän myi vanhan Jaguarinsa, josta oli tullut keräilykappale. Häntä pidettiin järjettömänä alueella, jolla ei oltu nähty uutta viinitaloa vuosisataan, mutta mikään ei voinut pysäyttää tätä nuorta miestä toteuttamasta unelmaansa. 

Bruno loi ensimmäisen samppanjansa vuokratussa kellarissa. Hän valitsi tarkasti parhaimmat rypäleet alueen itsenäisiltä viljelijöiltä ja kolmen vuoden työskentelyn jälkeen hänen onnistui luoda oma samppanjatyylinsä. 1980-luvun loppupuolella Bruno Paillardin persoonalliset samppanjat keräsivät tunnustusta englantilaiselta lehdistöltä alueen parhaina viineinä. Myös viinikriitikko Hugh Johnson luonnehti taloa vuonna 1988 seuraavasti "pieni, mutta arvovaltainen, nuori samppanjatalo ja erittäin pehmeät vuosikerralliset ja vuosikerrattomat viinit".

Paillardin nykyinen viinitalo suunniteltiin vuonna 1990 ja Paillard osti ensimmäisen viinitarhansa, kolme hehtaaria Ogerin allueen kauniista Grand Cru Côte de Blancista vuonna 1994. Nykyisin talolla on 32 hehtaaria viinitarhoja, joista 12 hehtaaria on Grand Cru -luokiteltuja. Omien tarhojen köynökset tuottavat puolet talon koko tuotannon tarpeesta ja toinen puoli ostetaan edelleen samoilta itsenäisiltä viljelijöiltä, kuin 1980-luvun alussa. 

Alice, yksi Paillardin neljästä lapsesta, päätti jatkaa perheyritystä ja on nykyään yrityksen osakas ja johtaa sitä isänsä kanssa. Talon tuotanto on 4-5 miljoonaa pulloa vuodesssa, joista vientiin menee 75 prosenttia. Paillard on vuodesta 1983, ensimmäisenä Champagnen alueen tuottajana, ilmoittanut joka ikisen pullonsa etiketissä päivämäärän, jona pullo uudelleen korkitettiin. Minun pulloni taisi olla maaliskuussa 2013 uudelleen korkitettu. 

Brut Première Cuvée edustaa talon tuotannosta noin 60 prosenttia. Viini valmistetaan Pinot Noir-, Chardonnay- ja Pinot Meunier -rypäleistä, jotka tulevat yli 30 kylän alueelta. Viiniin sekoitetaan vuodesta riippuen 20-50 prosenttia talon reserve-viinejä. Huonoina vuosina tuotannon ollessa pienempää, näitä viinejä sekoitetaan uuteen viiniin enemmän ja parempina vuosina vähemmän. Lisäksi sokerin, eli dosagen lisäys pyritään pitämään minimissään kaikissa talon viineissä, jotta viinin puhtaat maut säilyvät. Tämän lisäksi viinejä kypsytetään pidempään, mitä Champagnen alueen lait määräävät. Ennen uudelleen korkitusta pullot saavat kypsyä yli kolme vuotta kellarissa ja sen jälkeen vielä kolmesta neljään kuukautta lisää. 

Viini on väriltään puhdas, vaaleankeltainen taittuen kullan sävyihin. Pitkäkestoiset kuplat ovat erittäin pienet ja nousevat lasin pinnalle runsaina. 

Tuoksu on kypsän hedelmäinen ja hienostuneen paahteinen. Siinä on myös raikkaita sitruksia, kuten limeä ja sitruunaa sekä hentoja vivahteita kuivatuista hedelmistä. 

Maku seurailee tuoksun kypsän hedelmäisiä ja paahteisia sekä sitruksisia aromeita. Lisäksi siinä on mineraalisuutta, paahtoleipää, pähkinöitä ja manteleita sekä hentoa päärynäisyyttä. Erittäin kuiva suutuntuma on melko täyteläinen ja runsas pehmeä hapokkuus tuo viinille hyvän rungon. Viini jättää pitkän, puhtaan hedelmäisen ja tyylikkään paahteisen jälkivaikutelman. 

Viini on tyylikäs ja erittäin laadukas paketti, joka antaa hyvän kuvan Bruno Paillardin talon tyylistä. Première Cuvée Brut sopii erityisten hetkien juhlistamiseen loistavasti, mutta miksei  myös ruokajuomanakin. Viini on ehdottomasti hintaluokkansa parasta antia Alkon valikoimissa ja hyvä vaihtoehto suurempien talojen vakiosamppanjoille.

Kokeilin viinin kanssa siianmätiä, smetanaa ja sipulia kera paahtoleivän. Vaikka mädin seuraan suositellaankin useimmiten puoli kuivaa kuohuvaa, toimi Première Cuvée Brut mielestäni oikein hyvin. Viinin hedelmäiset, sitruksiset ja paahteiset aromit eivät jyränneet herkkää mätiä. Yhdistelmänä ihan toimiva.

Kouluarvosana: 9,5

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Bruno Paillard, AC Champagne
Alue: Ranska, Champagne, Montagne de Reims, Reims
Rypäleet: Pinot Noir (45%), Chardonnay (33%) ja Pinot Meunier (22%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 46,90e Alko tammikuu 2015

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Bulkkiviini vai jotain enemmän?

Jacob's Creek Classic Riesling 2013


Orlando Wines on yksi Australian vanhimpia viinintuottajia, sillä sen historia yltää vuoteen 1847. Ensimmäiset viinit Jacob's Creek -nimellä pullotettiin vuonna 1976. Viinitalon toimintafilosofia on tuottaa mahdollisimman laadukkaita viinejä kohtuulliseen hintaan, minkä ansiosta Jacob's Creek onkin kansainvälisesti tunnettu brändi. Vuodesta 1989 Orlando Wines on kuulunut Pernod Ricard -konsermiin.

Rypäleet Classic Riesling -viiniin valitaan pääasiassa Barossa Valleyn, Langhorne Creekin ja  McLaren Valen sekä viileämmän Riverlandin viinitarhoilta. Rypäleet kerättiin yöaikaan lämpötilan ollessa viileä, noin 15 asteen kieppeillä. Eri tarhoilta kerätyt rypäleet käsiteltiin erikseen ja käytettiin myös viiniksi erillään. Käyminen tapahtui valikoiduilla hiivoilla viileässä lämpötilassa Riesling -lajikkeen aromien korostamikseksi. Viinintekijät maistelivat kaikki valmiit viinit ja lopulliseen sekoitukseen pääsivät vain ne, joissa laatu ja tyyli kohtasivat hyvin. Ennen pullotusta viini kirkastettiin ja sen annettiin vielä asettua. 

Viini on väriltään vaaleankeltainen, kevyesti vihertävä.

Tuoksu on raikas ja napakan sitruksinen sekä limettinen. Siinä on myös vihreitä omenoita, persikoita ja kukkaisia vivahteita. 

Maku seurailee tuoksun raikkaan hedelmäisiä ja sitruksisia aromeita. Siinä on lisäksi hentoa yrttisyyttä ja mineraalisuutta. Kuiva suutuntuma saa napakan rungon sitrusmaisesta hapokkuudesta. Viini jättää pirteän hedelmäisen, suuta kuivattavan jälkivaikutelman. 

Viini on laadukkaan oloinen, mutta tylsä perusviini. Alkon hyllyiltä löytyy samassa hintaluokassa paljon mielenkiintoisempia ja persoonallisempia esityksiä Riesling -lajikkeesta, joissa hinta kohtaa laadun paremmin. 

Kouluarvosana: 7,5

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Jacob's Creek Wines
Alue: Australia, South Eastern Australia
Rypäleet: Riesling (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 9,98e Alko 12.1.2015

Samalta tuottajalta:
Jacob's Creek Reserve Barossa Shiraz 2011

perjantai 11. syyskuuta 2015

Tyylikäs punaviini Uudesta-Seelannista

Villa Maria Private Bin Hawkes Bay Organic Merlot 2013


Kerroin vähän aikaa sitten enenmmän Uuden-Seelannin palkituimmasta viinitalosta, Villa Mariasta Private Bin Pinot Noir -viinin arvostelussa, joten hyppään nyt suoraan viiniin, ilman sen kummempia esittelyjä. 

Villa Marialla on tällä hetkellä 21 hehtaaria täysin BioGro-sertifioituja luomutarhoja, mukaan lukien Joseph Soler -viinitarha, jossa tähän viiniin käytetyt rypäleet kasvoivat. Joseph Solerin tarha sijaitsee Hawkes Bayssa ja sitä on viljelty luonnonmukaisesti vuodesta 2001 asti. Tuottajan mukaan vuosikerta 2013 oli talolle Hawkes Bayn alueella erittäin hyvä, sillä lämpimät ja kuivat olosuhteet jatkuivat läpi kasvusesongin vastapainonaan viileät illat, minkä ansiosta rypäleet kypsyivät täydellisesti. 

Kellarissa rypäleistä poistettiin rangat ja ne murskattiin käymisastioihin. Käymisen aikana lämpötilan annettiin kohota korkeimmillaan 30-32 asteeseen, minkä jälkeen viini kävi läpi vielä malolaktisen käymisen. Viiniä kypsytetiin yhdeksän kuukautta tankeissa, minkä jälkeen viinit sekoitettiin ja kirkastettiin luomuvalkuaisella. Ennen pullotusta viini vielä suodatettiin. 

Syvän rubiininpunainen, kirkas väri taittuu reunoista hieman verenpunaisiin sävyihin.

Melko runsas tuoksu on mausteinen ja siinä on meheviä maanläheisiä piirteitä. Taustalla on myös punaherukoita, makeita kirsikoita ja luumuja sekä aavistus kahvin ja tammen vivahteita.

Maku seurailee tuoksun aromeita ja esillä ovat erityisesti tuoksun mausteiset, luumuiset ja maanläheiset aromit, punaherukoiden ja kypsien kirsikoiden seuratessa perässä. Lisäksi paahteista espressoa ja häivähdys lakritsaa. Mehevä suutuntuma on keskitäyteläinen ja saa hyvää potkua hedelmäisestä hapokkuudesta ja pehmeistä tanniineista. Viini jättää kitalakea kuivattavan, makean kirsikkaisen ja hienostuneen mausteisen jälkimaun. 

Kokonaisuus on freesi ja tyylikäs, tasapanoinen ja pehmeä Merlot, joka toimii monenlaisien ruokien kanssa. Tämä Merlot toi hyvän lisän Alkon Uuden-Seelannin hyllyn punaviineihin, joka koostuu pääasiassa Pinot Noir -viineistä. Alkon "ale hintaan" vieläpä edullinen löytö. Jos törmäät tähän viiniin, kannattaa kokeilla. 

Kouluarvosana: 8,5

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Villa Maria Estate
Alue: Uusi-Seelanti, Hawkes Bay
Rypäleet: Merlot (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 13,09e Alko 15.4.2015 (Poistunut valikoimista)


keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Hieman erikoisempi tuttavyys Valenciasta

Murviedro Colección Petit Verdot 2013


Bodegas Murviedron perusti vuonna 1927 sveitsiläinen Schenk Group, joka on yksi Euroopan johtavista viinialan yrityksistä. Schenk Groupilla on viinitiloja muun muassa Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Sveitsissä. Yrityksen filosofia viininvalmistuksessa on tuottaa viinejä modernilla tekniikalla perinteisten viinitarhojen rypäleistä. Tuloksena ovat laadukkaat viini, joissa rypäleiden luonne ja alkuperä ovat vahvasti läsnä. 

Murviedro Colección Petit Verdot -viiniin käytettävät rypäleet kasvavat Valencian alueella, joka sijaitsee lähellä Välimeren rannikkoa. Alueen maaperä on kalkkikivistä savimaata ja lämmin ilmasto pitkälti Välimeren vaikutusten alaisena. Viiniin valikoidaan parhaat rypäleet, jotka saavat puristamisen jälkeen masoroitua viileässä 14 asteen lämpötilassa kymmenen päivää. Tämän jälkeen seuraa käyminen viiden päivän ajan 26 asteessa. Lopuksi viini käy  läpi vielä malolaktisen käymisen. Itse viinin kypsytyksestä tuottaja ei sivuillaan kertonut. 

Runsaasti tanniineja sisältävä Petit Verdot on melko harvinainen rypälelajike. Sitä käytetään joskus Bordeauxin sekoitteissa pieniä määriä korostamaan viinien aromikkuutta ja parantamaan niiden säilytyspotentiaalia. Euroopassa puhtaat Petit Verdot -lajikeviinit ovat erittäin harvinaisia, mutta Euroopan ulkopuolella niihin voi silloin tällöin törmätä. Yleensä nämä lajikeviinit eivät ole kovin mielenkiintoisia, sillä tanniinien kesyttäminen vaikuttaa usein alentavasti viinin laatuun. Katsotaan mihin espanjalainen Murviedro pystyy.

Viini on väriltään syvän rubiininpunainen.

Punaisen marjainen tuoksu on avoin ja voimakas. Siinä on kirsikoita, puolukoita ja lakritsaa sekä taustalla häivähdys metholia ja balsamicoa.

Kitalaella viini seurailee tuoksun aromeja tarkasti. Siinä on lisäksi herukoita ja punaisia omenoita sekä mausteisuutta. Lämmin, melko täyteläinen suutuntuma, johon kehittyneet ja pehmeät tanniinit yhdessä hedelmähappojen kanssa tuovat ryhtiä. Viini jättää melko pitkän ja lämmittävän, hedelmäisen ja hennon lakritsisen jälkimaun. 

Kokonaisuus on laadukas ja persoonallisen tyylikäs. Tanniinit ovat hienossa tasapainossa hedelmäisyyden ja hapokkuuden kanssa, mitä ei lähtökohtaisesti odottaisi puhtaalta Petit Verdot -viiniltä. Tähän viiniin voi törmätä Suomessa ravintoloiden viinilistoilla ja jos näin käy, suosittelen lämpimästi kokeilemaan. 

Kouluarvosana: 8,5

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Bodegas Murviedro, DO Valencia
Alue: Espanja, Valencia
Rypäleet: Petit Verdot (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: ei Alkon valikoimissa

Samalta tuottajalta:
Murviedro Colección Sauvignon Blanc 2013

maanantai 7. syyskuuta 2015

Syksy tulee, mutta kaapista löytyy vielä kesäisiä viinejä

Nederburg Foundation Rosé 2015


Vaikka syksy tekeekin kovasti tuloaan, vielä on aikaa kesäisille viineille. Nederburg kuuluu Etelä-Afrikan tunnetuimpien viinintuottajien joukkoon ja talon pitkä historia yltää vuoteen 1791, jolloin Philippus Wolvaart saapui Paarlin laaksoon. 

Myös Foundation -sarjan viineillä on pitkä historia, sillä sarja sai alkunsa jo Wolvaartin aikoina. Pitkän historian vuoksi Foundation -sarjan viinit kuuluvat Etelä-Afrikan tunnetuimpiin viineihin ympäri maailman. Viinit ovat raikkaita ja aromikkaan hedelmäisiä, sopien erilaisiin tilanteisiin tai erilaisten ruokien kanssa nautittaviksi.

Foundation Rosé valmistetaan Cabernet Sauvignon -lajikkeesta, minkä lisäksi siihen käytetään myös Merlot-, Shiraz- ja Pinotage -lajikkeita. Rypäleet viiniin valittiin Paarlin, Wellingtonin, Durbanvillen, Stellenboschin ja Darlingin alueiden viinitarhoilta. Osa rypäleistä kerättiin käsin ja osa koneellisesti tammi-helmikuun aikana lämpötilan liikkuessa 19-22 asteen kieppeillä. Rypäleet murskattiin, minkä jälkeen mehu sai maseroitua kuorien kanssa kuudesta kahdeksaan tuntia, herkullisen roseen värin ja erilaisten aromien aikaansaamiseksi. Käyminen tapahtui ruostumattomasta teräksestä valmistetuissa tankeissa. 

Viini on väriltään tuore, hailakan vaaleanpunainen. Lasin reunoista väri taittuu hieman pinkin ja violetin säivyihin. 

Raikas ja tuoreen marjainen, vadelmainen ja metsämansikkainen tuoksu, jossa on myös hedelmäkaramellejä ja häivähdys hattaraa. 

Maku seurailee tarkasti tuoksun punaisen marjaisia ja makean karamellisia aromeita. Tuoksun aromien lisäksi siinä on yrttejä. Suutuntumaltaan viini on puolikuivan ja puolimakean väliltä. Sitrusmainen hapokkuus tuo viinille hieman ryhtiä, peittäen samalla hieman makeuden tuntua. Lyhyehkö, hedelmäkaramellinen ja kepeän yrttinen jälkivaikutelma.

Kesäisen raikas ja helposti lähestyttävä roseeviini. Sitrusmainen hapokkuus tuo viinille hieman ryhtiä ja taittaa hieman suutuntuman makeutta. Kokonaisuutena mukava seurustelu tai piknik viini. Hinta ja laatu kohtaavat hyvin, vaikkei viini tarjoilekaan mitään maailmaa mullistavaa elämystä, mutta 6,50 euroa tästä pullosta ei ole kuitenkaan paha hinta. 

Kouluarvosana: 8-

Jotain pientä infoa: 

Tuottaja ja luokitus: Nederburg Wines
Alue: Etelä-Afrikka, Western Cape
Rypäleet: Cabernet Sauvignon, Merlot, Shiraz, Pinotage
Pullo: 0,75 l
Hinta: 6,50e (tuliaispullo laivalta kesäkuu 2015)

Samalta tuottajalta:
Nederburg Premiere Cuvée Brut

lauantai 5. syyskuuta 2015

Espanjalaisia juustoja kera luomuviinin

Langa Trilogia 2012


Perheomisteinen Bodegas Langan viinitalo sijaitsee Calatayudissa, Aragoniassa. Langan perheen historia viinien maailmassa yltää 1800-luvun puoliväliin, jolloin Mariano Langa Mariscal perusti pienen viinitilan Morato de Jilocanin kylään. Vuonna 1945 yritys siirtyi Calatayudin kaupungiin, mistä edelleeen 1980-luvun alussa nykyiseen paikkaansa, eli Mount Vicorin rinteille lähelle Calatayudia. Siirtymien pois kaupungista mahdollisti laajentumisen kasvavan kysynnän täyttämiseksi modernimman viininvalmistus tekniikan avulla. 

Nykyään Langan kellari on moderni ja perheen ainoa huoli on viinin kehittymien tynnyreissä halutulla tavalla. Perhe valmistaa viinejä innovatiivisesti ja on osoittanut esimerkiksi Cabernet-, Syrah-, Merlot- ja Chardonnay -lajikkeiden sekoittamisen perinteisten espanjalaisten lajikkeiden kanssa toimivaksi. Tuloksena ovat ainutlaatuiset, muista alueen viineistä eroavat tuotteet. Lisäksi talo keskittyy määrän sijasta laatuun, vuosituotannon ollessa noin miljoona pulloa viiniä.

Langalla on yli 70 hehtaaria viinitarhoa kahdella täysin erilaisella alueella. Molemmat tarhat ovat luonnonmukaisesti viljeltyjä, eikä niillä käytetä lainkaan kemiallisia lannoitteita, hyönteis- tai rikkaruohomyrkkyjä. Perheen filosofian mukaan tarhojen luonnollista tasapainoa ei saa rikkoa kemikaalien käytöllä, joka pyyhkisi pois luonnonmukaiset kasvustot ja eliöt.

Langa Trilogia on luomu viini, joka on valmistettu pääasiassa Pohjoismaiden markkinoille. Viini valmistetaan Cabernet Sauvignon-, Merlot- ja Syrah -lajikkeita, joita kaikkia käytetään suunnilleen yhtä paljon. Viini kävi 25-asteisissa terästankeissa 20 päivän ajan kuorien kanssa, minkä jälkeen seurasi 25 päivän sakkakypsytys. Viiniä ei suodatettu ennen kahden kuukauden kypsytystä amerikkalaisissa ja ranskalaisissa tammitynnyreissä.

Viini on purppuran punainen ja väri taittuu reunoista kevyesti pinkkiin. 

Tumman sävytteinen tuoksu on voimakas ja kypsän hedelmäinen. Tummia marjoja, mustaherukkaa, karhunvatukkaa ja luumua sekä paahteisen tammisia ja mausteisia vivahteita. 

Maku seurailee tuoksun tumman sävytteisiä ja kypsän marjaisia ja hedelmäisiä aromeja. Myös tammikypsytyksen tuomat paahteisen tammiset ja mausteiset aromit ovat läsnä maussa, minkä lisäksi siinä on maanläheistä multaisuutta. Täyteläinen suutuntuma, johon pehmeä tanniinisuus ja tasapainoinen hapokkuus tuovat hyvän rungon. Viinin jälkivaikutelma on pitkä ja kypsän hedelmäinen, tammisen paahteinen ja mausteinen. 

Langa Trilogia on miellyttävä ja laadukkaan oloinen luomuviini. Syksyisen illan lämmittäjänä mukava, tumman sävytteinen voimakas tuoksu ja täyteläisen pyöreähkö ja pehmeä suutuntuma. Viinin laatu kulkee käsikädessä hinnan kanssa.

Tällä kertaa juustotarjottimelle pääsi Lidlin kolmen espanjalaisten juuston lajitelma. Paketissa oli lehmän-, vouhen- ja lampaanmaidosta valmistettua Queso Ibéricoa, vuohenmaidosta valmistettua Queso de Cabraa sekä hieman tunnetumpaa lampaanmaitojuustoa, eli Manchegoa. 


Viini toimi kaikkien kolmen juuston kanssa erinomaisesti. Viini tuki mehevän hedelmäisenä miellyttävällä tavalla nuoren Manchegon hennon pähkinäistä makua. Rasvaisen ja Manchegon tapaan hennon pähkinäinen Queso Ibéricon kanssa viini kulki käsi kädessä, jyräämättä juuston aromeita. Sama malli jatkui Queso de Cabran kohdalla, tasavahva yhdistelmä. Juustojen lisäksi viini toimisi varmasti hyvin myös pihvien ja muiden liharuokien parina.

Kouluarvosana: 8+

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Bodegas Langa, DO Calatayud
Alue: Espanja, Aragonia, Calatayud
Rypäleet: Cabernet Sauvignon (34%), Merlot (33%) ja Syrah (33%)
Pullo: 0,375 l
Hinta: 5,05e Alko 23.2.2015

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Portugalin raikkaat valkoviinit

Torre de Azevedo Vinho Verde 2014


Sogrape Vinhos on vuonna 1942 perustettu viiniliike. Yhdellä yrityksen perustajista, Fernando van Zeller Guedesilla oli alusta asti vahva visio valmistaa ja markkinoida portugalilaisia viinejä maailman markkinoille. Vaikeassa taloudellisessa ja poliittisessa tilanteessa epäilijöitä löytyi, mutta Guedesin visioon uskoen yritys loi ensimmäisen viininsä, Mateus Rosén, joka menestyi ja on vielä tänäkin päivänä erittäin myyty viini ympäri maailman. 

Alussa yritys osti viiniä pieniltä Douron alueen tuottajilta ja pullotti sen vuokrakellarissa Vila Realissa. Vuosien varrella Sogrape on kasvanut suureksi yritykseksi, jota sama Guedesin perhe johtaa edelleen jo kolmannessa sukupolvessa. Yrityksellä on 18 viinitilaa ja 15 tuotantolaitosta muun muassa Portugalissa, Espanjassa, Argentiinassa, Chilessä ja Uudessa-Seelannissa. Pelkästään Portugalin eri viinialueilla yrityksellä on 1300 hehtaaria viinitarhoja ja talon brändeihin kuuluvatkin muun muassa Casa Ferreirinha, Gazela, Grão Vasco ja Mateus sekä portviinitalot Porto Ferreira ja Sandeman. 

Sogrape Vinhos hyödyntää sekä modernia tekniikkaa, että vanhoja perinteisiä valmistustapoja viininvalmistuksessa. Yrityksen tavoitteena on valmistaa viinejä, jotka vastaavat kuluttajien tarpeita ja makumieltymyksiä sekä kehittää uusia mielenkiintoisia tuotteita. Sekä yritys että sen viinit ovat keränneet kansainvälisiä palkintoja moneen otteeseen. 

Vinho Verden viinialue sijaitsee Luoteis-Portugalissa. Alueen ilmasto on viileä ja kostea, maaperän ollessa ravinteikasta, mineraalipitoista graniittikiveä. Torre de Azevedo valmistetaan Azevedon viinitilalla, jonka mukaan se on myös nimetty ja tilan torni, eli "torre" on päässyt koristamaan myös pullon etikettiä. Viini valmistetaan Loureiro- ja Pedernã -lajikkeiden rypäleistä, jotka käyvät viiniksi erillään. Viiniä kypsytetään lyhyen aikaa, tässä tapauksessa noin kaksi viikkoa 16 asteessa terästankeissa. 

Viini on vaalea sitruunankeltainen, vihreään vivahtava ja pirskahteleva.

Kevyehkö ja raikas tuoksu on hedelmäinen, etenkin sitruksiset aromit, kuten limetti tulee siinä runsaasti esiin. Lisäksi tuoksusta voi aistia myös kukkaisia piirteitä. 

Maku on tuoksun tapaan raikkaan hedelmäinen ja pirteä. Siinä on runsas paletti sitrushedelmiä, kuten limeä, sitruunaa, greippiä ja kirpeää mandariinia. Vihreät omenat, yrtit ja hento kukkaisuus ovat mukana taustalla. Suutuntumaltaan viini on kuiva ja runsaan sitrusmaisen hapokkuuden vuoksu todella napakka, mitä entisestään korostaa pirskahtelevuus. Lyhyt loppu on vihreän omenainen ja limettinen. Viinin lämmetessä lasissa, voi siitä aistia myös keltaisia hedelmiä ja kirpeämpiä vihreitä omenoita. 

Vinho Verden tyylille uskollisesti viini on raikas ja pirskahteleva. Eloisa, sitrusmainen hapokkuus ja pirskahtelevuus saavat aikaan erittäin napakan vaikutelman kitalaella ja viini suorastaan huutaa kaverikseen jotain hapokasta ruokaa. Viini on laadullisesti sopusuhtainen ja hinta on melko hyvällä tasolla. Jos pidät raikkaista ja hapokkaista viineistä, tässä on sinulle kunnon sitruspommi. Kannattaa kipaista hakemassa oma pullo talteen, ennen kuin kesän kausituotteet alkavat loppumaan Alkon hyllyiltä. 

Kanasalaattia ja Vinho Verdeä. Ruokaisa salaatti kesyttää hieman viinin pirskahtelevuutta ja hapokkuutta, muttei latista viiniä. Salaatti tasapainottaa hyvin tätä sitruspommia, eli varsin toimiva yhdistelmä. 

Kouluarvosana: 8-

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Sogrape Vinhos, DOC Vinho Verde
Alue: Portugali, Vinho Verde
Rypäleet: Loureiro (70%) ja Pedernã (30%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 8,99e Alko 18.7.2015

tiistai 1. syyskuuta 2015

Vielä on aikaa kesäisille roseeviineille

Casa Rivas Rosé 2013


Vuonna 1992 perustettu Casa Rivasin viinitalo sijaitsee María Pintossa, Maipon laaksossa, noin 60 kilometrin päästä Santiagosta luoteeseen. Vuodesta 2008 talo on ollut osa suurempaa VSPT viiniyhtiötä, johon kuuluvat myös chileläiset Viña San Pedro, Tarapacá, Santa Helena, Misiones de Rengo, Leyda ja Viña Mar sekä argentiinalaiset La Celia ja Tamarí.

Casa Rivas pyrkii tuottamaan laadukkaita viinejä ympäristöystävällisesti aina tarhalta kellariin asti. Viineihin käytettävät rypäleet viljellään talon omilla tarhoilla. Kellareissa tuottaja keskittyy valmistamaan aromikkaita ja runsaita, tasapainoisen hapokkaita viinejä, joista alkuperä on selkeästi tunnitettavissa. Lisäksi tuottaja pyrkii saamaan viineille hyvän, voimakkaan värin. Näiden tavoitteiden onnistuminen varmistetaan käyttämällä laadukkaita rypäleitä. 

Talon viinitarhat sijaitsevat rannikolla noin 45 kilometrin päässä Tyyneltämereltä, Coastal Mountain Rangen juurella. Tarhat suuntautuvat merelle päin ja ovat osittain meren pinnan alapuolella. Alueella lämpötila nousee kesäisin päivien kuumimpina hetkinä 28-30 asteeseen ja laskee yöllä 14 asteen tuntumaan. Tyynenmeren viileät kesätuulet tuovat vastapainoa kuumille päiville. Alueen ainutlaatuinen maaperä ja ilmasto luovat mielenkiintoisen kasvuympäristön, mikä takaa rypäleiden hitaan kypsymisen ja viinien upeat värit ja aromit. Lisäksi ei lajikkeiden köynökset on istutettu kullekin lajikkeelle parhaiten sopiville paikoille, parhaiden kasvuolosuhteiden ja kypsymisasteen saavuttamiseksi, minkä avulla rypäleistä saadaan irti kaikki lajikkeelle  tyypilliset aromit ja maut. 

Tuottajan näkemyksen mukaan jokaisen viinin ensimmäinen askel lähtee tarhalta jatkuen läpi vuoden sadonkorjuuseen asti. Rypäleet korjataan kolmeen eri aikaan, jolloin saavutetaan kolme eri kypsymisen vaihetta, minkä ansiosta rypäleissä on enemmän aromeja. 

Casa Rivas Varietal Range -sarjan perusviinit ovat nuoria, pyöreitä ja makeita viinejä. Sarjan valko- ja roseeviinejä hallitsee kevyt ja raikas hedelmäisyys. Sarjan rosee on valmistettu Cabernet Sauvignon- Carmenère- ja Merlot -lajikkeista. Viini käy terästankeissa, joissa myös suurin osa siitä kypsytetään. Viisi prosenttia viinistä kypsytetään tammitynnyreissä kuuden kuukauden ajan. 

Viini on väriltään kirkas, vaalea oranssin punainen. 

Tuoksu on raikas ja marjainen. Runsas mustaherukkaisuus hallitsee tuoksun aromeja, mutta on siinä myös kirsikoita ja mansikoita, sekä hentoa yrttisyyttä. 

Maku jatkuu tuoksua seuraillen marjaisena ja raikkaana. Siinä on kypsiä marjoja, runsaasti herukoita sekä mansikoita ja kirsikoita ja yrttejä. Suutuntumaltaan viini on kuiva ja roseeksi melko täyteläinen. Marjaisa hapokkuus yhdessä pehmeiden tanniinien kanssa antavat viinille hyvän rungon. Keskipitkä jälkivaikutelma on mustaherukkainen ja yrttinen. 

Casa Rivas Rosé on aromikas ja luonteikas rosee, hyvin tasapanoisella hapokkuudella, minkä ansiosta viini pärjäisi hyvin grillatun vaalean lihan tai lohen, sekä muiden täyteläisempien herkkujen kyytipoikana. Laadultaan viini on hyvä ja hinnaltaan edullinen, suosittelen kokeilemaan. 

Kouluarvosana: 8-

Jotain pientä infoa: 

Tuottaja ja luokitus: Casa Rivas
Alue: Chile, Valle Central, Maipo Valley
Rypäleet: Cabernet Sauvignon (85%), Carmenère, Merlot
Pullo: 0,75 l
Hinta: 7,98e Alko 13.7.2015