perjantai 27. heinäkuuta 2018

Roseesamppanjaa: Deutz Rosé Brut

Deutz Rosé Brut

Deutz on Aÿ'n Grand Cru-kylässä sijaitseva samppanjatalo, jonka William Deutz ja Pierre-Hubert Geldermann perustivat vuonna 1838. Alun perin talo toimi nimellä Deutz Geldermann ja viinit ostettiin valmiiksi pullotettuina ja vain korkinvaihto ja dosage-lisäys jäi talon vastuulle. Deutz ja Geldermann alkoivat kuitenkin pian hankkimaan laadukkaita palstoja ja valmistamaan viininsä itse.


Vaikka Deutz onkin arvostettu samppanjatalo, on se kohdannut historiansa aikana suuriakin karikoita. Esimerkiksi 1930-luvun laman aikaan talo oli lähellä konkurssia ja Marie Deutz-Geldermann onnistui pelastamaan talon sijoittamalla huomattavan osan henkilökohtaisesta omaisuudestaan yritykseen. Ongelmat jatkuivat jo ennen toista maailman sotaa vuonna 1938, jolloin talolla ei ollut varaa ostaa edes rypäleitä eikä pulloja. Seuraava suurempi isku tuli 1990-luvun lama-aikaan, jolloin Deutz oli jälleen taloudellisissa vaikeuksissa ja pelastui Louis Roedererin ostettua yli puolet talosta.

Talolla on 42 hehtaaria viinitarhoja, joiden sato kattaa noin kolmasosan vuosittaisesta tarpeesta. Loput rypäleet ostetaan sopimusviljelijöiltä, joiden kanssa talo on tehnyt yhteistyötä jo sukupolvien ajan. Rypäleiden valinta on hyvin tarkkaa ja vain laadukkaimmat rypäleet kelpaavat talon viineihin. Lähes 80 prosenttia rypäleistä tulee Grand Cru- ja Premier Cru-luokiteltujen kylien alueilta.

Deutz Rosé Brut on valmistettu Montagne de Reimsin alueen Grand Cru -tarhoilta tulevista Pinot Noir rypäleistä, joiden lisäksi sekoitus sisältää pienen määrän Chardonnayta. Perusviinit valmistetaan terästankeissa, jokainen palsta omana eränä ja kaikki viinit käyvät läpi myös malolaktisen käymisen. Toinen käyminen tapahtuu luonnollisesti pulloissa, joissa viini myös kypsyy sakan päällä noin kolmen vuoden ajan ennen korkin vaihtoa.


Kauniin lohenpunainen väri taittuu persikan sävyihin. Äärimmäisen pienet ja pitkään kestävät kuplat nousevat runsaina virtoina juoman pinnalle. Tuoksussa pääroolissa on punainan marjaisuus, joka yhdistyy kiehtovasti paahteisiin ja hiivaisiin vivahteisiin. Siitä erottuu mansikkaa, vadelmaa, kirsikkaa ja punaista omenaa, viehättävää briossia  ja leivonnaisia. Häivähtääpä taustalla myös aavistus raparperiä ja aprikoosia. 

Erittäin kuiva maku seurailee tuoksua punaisen marjaisena ja vienon paahteisena. Kielellä on virkistävää mineraalisuutta, mansikoita ja vadelmia, kirsikoita ja herukoita sekä punaista omenaa ja sitrushedelmää. Paahteisuus tuo mieleen briossin ja leivonnaisten lisäksi myös pähkinän, minkä lisäksi kielellä on aavistus yrttejä. Pirteän sitruksinen ja punamarjainen hapokkuus ja pehmeät kuplat ryhdittävät melko runsaan viinin hienosti. Jälkimaun puolella paahteisuus ohittaa hedelmäisyyden ja lopussa kielellä on vadelmaa, metsämansikkaa, briossia ja mineraalisuutta.

Deutzin rosee on hyvin ryhdikäs ja tasapainoinen, puhdaspiirteinen ja herkullinen samppanja. Viini on kuohkea ja pehmeä, pirteä ja freesi, muttei yllä parhaiden roseesamppanjoiden joukkoon. Se maistuu niin aperitiivina ja maljajuomana kuin erilaisten kala- ja äyriäisruokien kaverina. Löytyypä viinistä sen verran runsautta, että myös liharuokia, etenkin lintuja voisi kokeilla. Puolikas pullo ei ole paras koko viineille, mutta toimii mikäli haluaa ottaa lasin pari kuohuvaa yksin tai kaksin. 25 euroa tästä puolikkaasta tuntuu kuitenkin hieman kovalta. 

Kouluarvosana: 9- Puhdaspiirteinen ja elegantti viini.
Hinta-laatusuhde: Ok - hieman hintava.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Champagne Deutz, AOC Champagne
Alue: Ranska, Champagne, Vallée de la Marne, Aÿ
Tyyli: Kuohuviini, roseesamppanja
Rypäleet: Pinot Noir, Chardonnay
Pullo: 0,375 l
Hinta: 24,27e Alko 15.1.2018

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Kesän roseet: Raimat Clamor Rosado

Raimat Clamor Rosado 2017

Lleidan alueella Koillis-Espanjassa sijaitseva Raimat on Euroopan suurin perheomisteinen viinitalo. Talon perusti Codorníun sukuun kuulunut, cavan keksineen Josep Raventósin poika Manuel Raventós vuonna 1914. Raimat on valmistanut viinejä luonnonmukaisin menetelmin jo yli sadan vuoden ajan ja talolla on kestävän kehityksen sertifikaatti. Viinitarhoja Raimatilla on yli 2200 hehtaaria ja kaikki talon viinit valmistetaan omien tarhojen sadosta.


Raimatin katalogista löytyy kolme erilaista roseeviiniä, joista nyt vuorossa on edullisin ja kepein. Clamor Rosado valmistetaan Costers del Segren alueella kasvaneista Cabernet Sauvignon ja Merlot -rypäleistä. Nämä rypäleet tulevat vuoren rinteen matalammilla osilla sijaitsevilta tarhoilta. Molemmat lajikkeet valmistetaan viiniksi erillään ja käymisen päätyttyä näistä viineistä sekoitetaan lopullinen viini.

Kaunis, intensiivisen mansikanpunainen väri on puhdas ja houkutteleva. Tuore, pirteän punamarjainen, runsaan kirsikkainen, mansikkainen ja vadelmainen tuoksu, jossa on myös punaherukkaa, luumua ja sitruksia. Lisäksi tuoksussa on makeaa nallekarkkimaista viinikumikarkkia, hedelmämarmeladia ja hyvin hentoja vivahteita yrteistä.


Kuiva ja pirteän punamarjainen maku saa hieman makeuden tuntua runsaasta hedelmäisyydestä. Kielellä on makeaa ja hieman kirpeämpää mansikkaa, metsämansikkaa, vadelmaa, punaherukkaa ja kirsikkaa sekä sitruunaa ja greippiä. Häivähtääpä joukossa myös hieman mustaherukkaa, aprikoosia ja passion hedelmää, yrttejä ja vienoa mausteisuutta. Myös tuoksun viinikumimakeiset ja hedelmämarmeladi häivähtävät kielellä. Pirteän sitrusmainen hapokkuus tekee keskitäyteläisestä ja melko runsaasta suutuntumasta eloisan ja ryhdikkään. Jälkimaku on eloisan sitrusmainen ja punamarjainen, yrttinen, kevyen mausteinen ja hedelmäkaramellinen. 

Kokonaisuutena Raimat Clamor Rosado on helppo ja harmiton, pirteä ja ryhdikäs, virkistävä ja raikas rosee. Se ei ole mitenkään erityisen hieno, saati tyylikäs tapaus, mutta väitän sen olevan parempi kuin ensimmäinenkään Alkosta alle seitsemällä eurolla irtoava viini. Myöskään moni Alkon alle kympin rosee ei yllä Raimatin Clamorin tasolle, joten hinta-laatusuhde on loistava. Viini maistuu hyvin sellaisenaan, mutta sopii mainiosti myös ruokapöytään olipa tarjolla sitten raikkaita salaatteja, grillattuja kasviksia tai lihaa. 


Tällä kertaa kesäinen rosee sai kaverikseen medium-kypsän naudan Rib Eye -pihvin. Lisäksi lautaselta löytyi valkosipulivoita, grillattuja perunoita, kesäkurpitsaa, sipulia ja halloumia. Viini toimi mainiosti niin tuhdin pihvin raikastavana vastaparina kuin kotimaisten vihannesten kyytipoikana. Myös grillattu halloum maistui erinomaisesti viinin kanssa. 

Kouluarvosana: 8+ Miellyttävä, tasapainoinen ja maukas rosee.
Hinta-laatusuhde: Loistava - Alle 7 euron viiniksi loistava.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Raimat, DO Costers del Segre
Alue: Espanja, Katalonia, Costers del Segre
Tyyli: Roseeviini
Rypäleet: Cabernet Sauvignon, Merlot
Pullo: 0,75 l
Hinta: 6,62e (4,55e + toimituskulut 2,07e) eräs nettikauppa 31.5.2018

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Italian parhaat kuohuviinit: Monte Rossa Sansevé Satèn

Monte Rossa Franciacorta Sansevé Satèn Brut

Italian arvostetuimmalla kuohuviinialueella Lombardian Franciacortassa sijaitseva Monte Rossa on Paolo ja Paola Rabottin vuonna 1973 perustama viinitalo. Monte Rossa keskittyy ainoastaan kuohuviinin tuotantoon ja nykyisin taloa pyörittää Paolon ja Paolan poika, Emanuele Rabotti. Viinitarhoja talolla on 70 hehtaaria ja vuosituotanto on noin 500 000 pulloa.


Vain vaaleista rypäleistä valmistettu Franciacorta saa lisänimen Satèn ja sen valmistuksessa sallitut lajikkeet ovat Chardonnay- ja Pinot Blanc, joista jälkimmäisen osuus voi olla enintään 50% sekoitetuksesta. Franciacorta Satènin minimi kypsytysaika on 24 kuukautta ja Satèn Riservan kohdalla 60 kuukautta.

Monte Rossan Sansevé Satèn valmistetaan 100% Chardonnay-lajikkeesta. Sadonkorjuu tapahtuu käsin ja rypäleet puristetaan hellästä ja vain rypäleistä ensimmäisenä irtoava mehu (55%) käytetään viiniin. Osa rypälemehusta käy viiniksi terästankeissa ja osa tammessa. Lopullinen sekoitus ennen pullotusta sisältää 80% tuoreita perusviinejä ja 20% talon vanhempia viinejä. Toinen käyminen tapahtuu luonnollisesti pulloissa, joissa viini myös kypsyy vähintään 24 kuukauden ajan.

Vaalean oljenkeltainen ja kevyesti vihertävä, kirkas ja puhdas väri häivähtää hennosti kultaan. Kauniit, melko pienet kuplat nousevat runsaina virtoina juoman pinnalle ja kestävät hyvin pitkään. 

Tuoksu on pirteä ja melko tuore, mutta hienostunut ja monitahoinen. Pääroolin vie pirteä hedelmäisyys, joka tuo mieleen sitruunan, vihreän omenan ja valkoisen persikan. Kypsytyksen tuoma hento ja hienostunut hiivaisuus tuo mieleen mantelin, makeat leivonnaiset ja croissantit, jopa aavistuksen tomusokerista. Taaempana häivähtää myös kypsempää hedelmää, ananasta ja aprikoosia sekä hyvin hentoa kukkaisuutta.


Kuiva maku on pirteä ja ryhdikäs, freesin hedelmäinen ja mineraalinen. Heti tuoreiden sävyjen takaa paljastuu pehmeä mousse ja kermaisuus sekä kypsemmän sävytteinen hedelmäisyys ja maku tuntuu tuoksuakin monitahoisemmalta. Kielellä on virkistävää sitruunaa, limettiä ja greippiä sekä kirpeää vihreää omenaa, mutta myös kypsempää sitrusta, aprikoosia ja persikkaa. Kypsytyksen tuomat paahteiset vivahteet tuovat mieleen mantelin ja hasselpähkinän, makean taikinan ja leivonnaiset. Melko täyteläinen suutuntuma on hyvin pyöreä ja kuohkea. Pirteän sitrusmainen hapokkuus, pehmeät kuplat ja virkistävä mineraalisuus tuovat kokonaisuuteen hienon ryhdin ja tasapainon. Jälkimaku on viipyilevä, alkua hieman paahteisempi ja kypsempi. Kieleltä löytyy lopussa mm. pähkinää, kypsää omenaa ja sitrushedelmiä. 

Lähes täydellinen, harmoninen ja tyylikäs kuohuviini, jossa pehmeät kuplat, virkistävä mineraalisuus ja tuoreet sävyt kohtaavat hienosti paahteiset ja kypsemmät vivahteet ja muodostavat näin täydellisen tasapainoisen paketin. Hyvin harva alle 60 euron kuohuviini on saanut minussa aikaan tälläistä reaktiota; voisin ylistää tätä viiniä loputtomiin - äärimmäisen puhdapiirteinen viini. Tämä viini on laadukkaan kuohuviinin ystävälle erinomainen nautiskelujuoma, perus samppanjaa juhlavampi maljajuoma ja erinomainen ruokajuoma. Viini voisi toimia hieman "parempien" kala- ja äyriäisruokien, kuten myös vaalean lihan kaverina. 24 euron hintaan viini on todennäköisesti parasta tai ainakin lähes parasta mitä rahalla saa, eikä Alkon 35 euroakaan liioittelua ole. 

Kouluarvosana: 9,5 Tyylikäs ja harmoninen huippuviini.
Hinta-laatusuhde: 24,07e - Täydellinen - hintaluokkansa kirkkaimpia tähtiä.
Hinta-laatusuhde: 34,97e - Hyvä - hintansa arvoinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Monte Rossa, DOCG Franciacorta
Alue: Italia, Lombardia, Franciacorta
Tyyli: Kuohuviini, Franciacorta, Franciacorta Satèn
Rypäleet: Chardonnay 100%
Pullo: 0,75 l 
Hinta: 24,07e (22,00e + toimituskulut n. 2,07e) Eräs nettikauppa 31.5.2018 (Alko: 34,97e)

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Kesän roseeviinit: Beringer Zinfandel Rosé

Beringer Zinfandel Rosé 2017

Napan laaksossa sijaitseva Beringer Vineyards on Californian vanhin yhtäjaksoisesti toiminut viinitalo. Talon historia yltää vuoteen 1876, jolloin saksalaiset veljekset Frederick ja Jacob Beringer talon perustivat. Nykyisin talon pääviinintekijänä toimii Mark Beringer, Jacob Beeringerin jälkeläinen. Beringerin viinit ovat keränneet runsaasti palkintoja ja kunniamainintoja eri kilpailuissa, mutta talon edullisimmat viinit ovat helppoa massatuotantotavaraa.


Beringer Zinfandel Rosé on puolimakea roseeviini, joten minkäänlaisia odotuksia allekirjoittaneella ei tätä kympin viiniä kohtaan ollut. Viiniin käytettävät rypäleet kerätään erittäin kypsinä ja puristamisen jälkeen rypälemehu saa maseroitua kuorimassan kanssa noin kolmisen tuntia. Tämän jälkeen seuraa viileässä lämpötilassa tapahtuva käyminen. 

Kaunis vaaleanpunainen väri. Tuoksu on kypsän ja makean punamarjainen ja tuo mieleen niin puutarhan kuin metsän mansikat, vadelmat ja kypsän punaherukan. Siinä on myös vienoa kukkaisuutta, hentoa parfyymia, hieman mansikkahilloa ja kypsää sitrusta.


Lempeä ja makeahko, kypsän mansikkainen, mansikkahilloinen, mansikkamehuinen ja metsämansikkainen maku. Mansikka dominoi kielellä, mutta tarjoileepa viini myös vadelmaa, kypsää punaherukkaa, hieman kirsikkaa ja kukkia, kypsiä sitruksia, hentoa mausteisuutta ja parfyymia. Viileänä kohtuullisen kepeä ja freesi suutuntuma, mutta viinin lämmetessä lasissa muuttuu se raskaaksi ja imeläksi. Jälkimaku toistaa aikaisempaa punaista marjaisuutta, etenkin mansikkaa. 

Kokonaisuutena yksinkertainen ja makean marjaisa rosee, jossa mansikkaisuus dominoi ja etenkin viinin lämmetessä vaikutelma on turhan imelä. Omaan suuhuni tämä ei istu ei sitten ollenkaan, liian makeaa ja imelää. Hieman pirteämpi hapokkuus olisi voinut tasapainottaa kokonaisuutta hieman. Kympillä irtoaa paljon parempiakin viinejä, joten tämä kannattaa jättää suosiolla Alkon hyllyyn. 

Kouluarvosana: 6+ Surkea esitys.
Hinta-laatusuhde: Surkea - kympin hintaluokan surkeinta osastoa.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Beringer Vineyards
Alue: Yhdysvallat, California
Tyyli: Roseeviini
Rypäleet: Zinfandel
Pullo: 0,75 l
Hinta: 9,98e Alko 13.7.2018

Samalta tuottajalta:

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Riojan roseeviinit: Marqués de Riscal Rosado

Marqués de Riscal Rosado 2016

Marqués de Riscal on Rioja Alavesan alueella sijaitseva viinitalo, jonka historia yltää vuoteen 1858. Tänä päivänä talon hallussa on 500 hehtaaria omia ja 985 hehtaaria vuokrattuja viinitarhoja Rioja Alavesan alueella, 230 hehtaaria omia ja 250 hehtaaria vuokrattuja tarhoja Ruedan alueella sekä 198 hehtaaria omia tarhoja Toron alueella Castilla y Leónissa. Kyseessä on siis varsin suuri viinintuottaja. Hieman enemmän tietoa talosta löytyy täältä.


Roseeviinin valmistuksen Riscal aloitti 1960-luvulla. Talon Rosado on Garnacha (Grenache) -pohjainen (80%) viini, johon käytetään lisäksi pieni määrä Viura, Malvasia ja Garnacha Blanc (Grenache Blanc) lajikkeita. Talon viinit valmistetaan vähintään 15-vuotiaiden köynösten rypäleistä. Rosado valmistetaan terästankeissa ja käyminen tapahtuu viileässä 14-16 asteen lämpötilassa, jotta rypäleiden hedelmäisyys säilyy mahdollisimman tuoreena. 

Sievä ja houkutteleva, lähes kypsän lohenpunainen väri. Freesi ja runsaan punamarjainen tuoksu tuo mieleen mansikat, vadelmat ja kirsikat. Siitä erottuu myös hieman punaista omenaa ja sitrushedelmää sekä vienoa kukkaisuutta, ehkäpäs ruusun terälehtiä.


Kuiva maku seurailee tuoksun viitoittamalla tiellä, muttei aivan yhtä freesinä, sillä viini tuntuu kielellä ehkä hieman tunkkaiselta. Kielellä on mansikkaa, vadelmaa, kirsikkaa ja punaherukkaa, mutta myös hieman kukkia, aavistus laventelia, runsasta yrttipuskaa ja aavistus paahteisuutta. Pirteän sitrusmainen hapokkuus tasapainottaa ja ryhdittää mukavasti roseeksi runsasta ja voimakasta olemusta. Melko tiukka, yrttinen ja happaman punamarjainen, herukkainen ja karpaloinen jälkimaku. 

Kokonaisuutena viini on ihan mainio kesäinen rosee, vaikkei olekaan sieltä kepeimmästä ja raikkaimmaista päästä. Simppeli ja yksinkertainen arkiviini, joka sopii mielestäni paremmin ruokapöytään kuin seurusteluun. Viini voisikin toimia mainiosti grillatun lohen tai vaalean lihan kaverina. Vaikkei viini mitenkään erityinen ole, on se hinta-laatusuhteeltaan parempi kuin moni Alkon alle kympin roseeviini. 

Viini sai mainion parin savustetusta lohesta ja uusista perunoista, vaikka kalan savun aromi olikin ehkä hieman liikaa viinille. Vielä paremman parin viini muodosti vuohenjuuston kanssa ja viini tuntui istuvan loistavasti Chevren kylkeen. Tulipa viiniä maistettua vielä vuohenjuustolla gratinoidun kanan sisäfileen ja uunijuuresten kanssa, eikä tämäkään yhdistelmä ollut yhtään hullumpi. Yksinkertainen viini ja simppeli ruoka toimivat lähes aina. 

Kouluarvosana: 7,5 Simppeli perusrosee.
Hinta-laatusuhde: Melko hyvä - hieman hintava.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Herederos del Marqués de Riscal, DOCa Rioja
Alue: Espanja, Rioja
Tyyli: Roseeviini, Rosado
Rypäleet: Garnacha 80%, Viura (Macabeo) 10%, Malvasia 7%, Garnacha Blanca 3%
Pullo: 0,75 lä
Hinta: 8,87e (6,80e + toimituskulut n. 2,07e) Eräs nettikauppa 31.5.2018

Samalta tuottajalta:

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Luonnollista ja aitoa viiniä? Envínate Albahra

Envínate Albahra 2016

Alfonso Torrente, Roberto Santana, Laura Ramos ja José Martínez ystävystyivät opiskellessaan viininviljelyä Alicantessa vuonna 2005. Nämä neljä perustivat Envínaten pyrkimyksenään tuottaa mahdollisimman aitoja ja puhtaita viinejä, jotka ilmentävät alkuperäänsä mahdollisimman hyvin. Yrityksellä on viinitarhoja Ribeira Sacran, Extremaduran ja Almansan alueilla sekä Kanariansaarilla. Tarhoja viljellään luonnonmukaisesti ilman kemikaaleja, rypäleet kerätään käsin ja murskataan jaloilla polkemalla, käyminen tapahtuu villihiivoilla ja kypsytykseen käytetään vanhoja tynnyreitä.


Envínate Albahra on Garnacha Tintorera, eli Alicante Bouschet lajikkeesta valmistettu viini. Siihen käytettävät rypäleet tulevat yhdeltä kolmeen palstaan jaetulta, 30 vuotta vanhalta tarhalta Almansan alueelta Castile-La Manchan alueen kaakkoiskulmasta. Käsin kerätyistä rypäleistä osa murskataan polkemalla ja osa lisätään mukaan kokonaisina terttuina. Käyminen tapahtuu villihiivojen avulla 4500 litran sementtisammioissa ja maseraatio kestää noin viikon. Tämän jälkeen viiniä kypsytettiin samoissa sammioissa kahdeksan kuukauden ajan ennen pullotusta. 

Tumman violetti väri välkehtii lilan eri sävyissä ja taittuu lasin reunoja kohti pinkkiin. Tuoksu on tuore, tumman hedelmäinen ja kukkainen, etenkin alkuun myös reilun banaaninen. Siinä on punaista luumua, orvokkia ja laventelia, aavistus nahkaa ja lantaa sekä kalkkista maaperää. Taustalla häivähtää myös hieman karpaloa, hapankirsikkaa, mausteita ja yrttejä. 

Keskitäyteläinen, tuore ja hyvin ryhdikäs viini, joka tarjoilee alkuun lähinnä banaania ja tiukkoja happoja. Hiljalleen kieleltä alkaa löytymään happamia vadelmia, puolukkaa, punaherukkaa ja kirsikkaa, hentoa kukkaisuutta, tomuista maaperäisyyttä ja suolaista mineraalisuutta, vienoa paahteisuutta ja savua. Viini on pirteän hapokas ja keskitanniininen. Suutuntuma lopulta melko kevyehkö ja napakka. Kuivahko ja varsin pitkään viipyilevä jälkimaku on hapokas ja hieman pistävänkin marjainen, vienon mustikkainen ja karhunvatukkainen sekä suolaisen mineraalinen. 

Jos Riojan alueen punaviiniä voisi kuvailla siistiksi ja klassiseksi herrasmieheksi, olisi tälle viinille osuva kuvaus siinä vaiheessa reissussa rähjääntynyt rokkikukko. Viini on hyvin napakka ja särmikäs, eikä vastaa missään nimessä hinnan luomiin odotuksiin. Kun viini saa hengitellä hetken aikaa, on se hieman pehmeämpi ja miellyttävämpi, mutta edelleen varsin rosoinen. Viinissä on kuitenkin jotain jännittävää ja ompa se saanut osin varsin hyvääkin palautetta, joten on mahdollista, että kohdalleni sattui vain huono pullo. Oli miten oli, tällaisenaan viini tuntuu kuitenkin kalliilta laatuunsa nähden. 

Kouluarvosana: 7,5 Erikoinen ja villi punaviini.
Hinta-laatusuhde: Heikko - Kallis.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Envínate
Alue: Espanja, Castile-La Mancha, Almansa
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Garnacha Tintorera (Alicante Bouschet)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 16,49e Alko 11.12.2017

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Freixenet Vintage Reserva Brut Nature

Freixenet Vintage Reserva Cava Brut Nature 2013

Toukokuussa tuli käytyä viikon reissu Barcelonassa ihmettelemässä Katalonian menoa ja meininkiä. Paikan päällä tuli maisteltua erilaisia viinejä niin Katalonian alueelta kuin muualta Espanjasta, mutta muistiinpanoja en juurikaan jaksanut rustailla - joskus on vain mukava nauttia elämästä, etenkin kun kyseessä oli ensimmäinen ulkomaan matka yli kahteen vuoteen.


Vaikka jokaisessa pikku marketissa oli kokoonsa nähden laaja valikoima viinejä, jouduimme tyytymään siihen, mitä kylmäkaapista sattui löytymään. Hotellihuoneessamme ei nimittäin ollut minibaaria tai jääkaappia. Tästä syystä moni mielenkiintoinen viini jäi ostamatta ja piti tyytyä mm. tähän Alkostakin löytyvään Freixenettiin. Lisäksi pikkukaupoissa viinit olivat selkeästi isompia kauppoja kalliimpia.

Viinin kauniin oljenkeltainen väri taittuu kultaan. Hyvin runsaat ja pienet, pitkäkestoiset kuplat. Tuoksu on runsas, kypsän hedelmäinen ja paahteinen. Siitä erottuu keltaista omenaa ja sitruksia, kuten greippiä ja sitruunaa, hieman mausteita ja yrttejä sekä aavistus mineraalisuutta. 

Erittäin kuiva, pirteän hapokas, kypsän hedelmäinen ja reilun paahteinen maku. Kielellä on kypsiä sitruksia, sitruunaa ja greippiä, kypsää keltaista omenaa ja pirteää mineraalisuutta, paahteisia ja pähkinäisiä vivahteita sekä hieman yrttejä. Suutuntuma on kuohkean kermainen, pehmeä ja runsas, mutta mukavan ryhdikäs, kiitos pirteiden kuplien ja eloisan hapokkuuden. Jälkimaku on viipyilevä, kypsän sitruksinen ja lempeän paahteinen, hennon pähkinäinen, greippinen ja omenainen.

Freixenetin Reserve Brut Nature on laadukas ja ihan toimiva perustason cava, muttei mitään sen ihmeellisempää. Se on mukavan runsas, kuohkea ja pehmeä, kypsän hedelmäinen, paahteinen ja virkistävän mineraalinen kuohuviini. Hintaa pullolla oli hotellin viereisessä kaupassa 8,95 euroa ja samalla rahalla olisi löytynyt paljon parempaakin tavaraa, mutta koska se huoneestamme uupunut jääkaappi... Viinin hinta-laatusuhde oli kuitenkin hyvä Alkoon verrattuna, jossa sama tavara kustantaa vitosen verran enemmän. 

Kouluarvosana: 8- Hintaisekseen mainio, laadukas ja tasapainoinen cava.
Hinta-laatusuhde: 8,95e - Hyvä - edullinen ostos.
Hinta-laatusuhde: 13,95e - Heikko - kallis.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Freixenet, DO Cava
Alue: Espanja, Katalonia, Penedès, Sant Sadurní d'Anoia
Tyyli: Kuohuviini, Cava
Rypäleet: Macabeo, Xarel.lo, Parellada
Pullo: 0,75 l
Hinta: 8,95e pikkukauppa Barcelonassa 17.5.2018 (Alko: 13,95e)

Samalta tuottajalta:
Freixenet Carta Nevada Semi Seco

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Haukea, kampasimpukkaa ja Rieslingiä: Steininger Riesling

Steininger Riesling 2016

Kamptalin alueella sijaitseva Weingut Steininger on Karl Steiningerin vuonna 1939 perustama perheomisteinen viinitalo. Perheellä on 35 hehtaaria viinitarhoja Kamptalin alueella ja yli puolet viljelmistä on Grüner Veltliner-lajiketta. Tähän Riesling-viiniin käytettävät rypäleet tulevat 6,5 hehtaarin alalle levittäytyviltä Haiden, Steinhausin ja Frau Pointin tarhoilta Kamptalin alueelta. Viini valmistetaan terästankeissa, joissa se myös kypsyy kuuden kuukauden ajan. 


Tuore, melko neutraalin värinen viini on vaalean oljenkeltaista ja vihertää hennosti. Herkkäarominen ja puhdaspiirteinen tuoksu on hedelmäinen, etenkin vihreän omenainen, päärynäinen ja sitruksinen, minkä lisäksi siinä on sitruunan kuorta, hentoa valkoherukkaa ja persikkaa. Hedelmäisyyden lisäksi tuoksu tarjoilee hieman kalkkisen oloista mineraalisuutta, hentoa mausteisuutta ja aavistuksen raparperistä. 

Kuiva maku on ryhdikäs ja raikas, tuoksun tapaan puhdaspiirteinen. Kielellä on raikasta hedelmää, kuten vihreää omenaa ja päärynää, sitruksia, etenkin limeä ja sitruunaa, hieman valkoherukkaa, mutta löytyypä vastapainoksi myös kypsempää keltaista omenaa, persikkaa ja aprikoosia. Myös mineraalisuus on selkeästi läsnä kielellä, minkä lisäksi löytyy myös vienoa mausteisuutta. Suutuntuma on hieman keskitäyteläistä runsaampi, mutta eloisan hedelmäinen hapokkuus luo pirteän ja freesin vaikutelman. Jälkimaku on viipyilevä, mineraalinen, yrttinen ja hedelmäinen ja saa veden nousemaan kielelle.

Steininger Riesling on harmoninen ja puhdaspiirteinen, hyvin tasapainoinen ja ryhdikäs viini. Mielestäni se on Alkon 10-15 euron Riesling-viinien parasta osastoa, eikä sille löydy helposti veroistaan omasta hintaluokastaan monopolimme valikoimasta. Hinta-laatusuhde on loistava ja mielestäni viini onkin edullinen. Steiningerin Riesling toimii niin aperitiivina kuin seurustelujuomana, mutta ennen kaikkea todella monipuolisesti ruokapöydässä. Kokeile kala- ja äyriäisruokien, vaikkapas grillattujen ravun pyrstöjen kaverina, unohtamatta parsaa, kasvisruokia ja vuohenjuustoa.


Lautasella oli haukiquenelleja, eli keitettyjä "haukipyöryköitä" ja niiden keitinliemestä saostettua kastiketta. Raikas ja mineraalinen viini toimi quenellien kanssa loistavasti ja yhdistelmä oli tasapainoinen ja freesi. Etenkin viinin mineraalisuus ja hedelmäisyys toimivat loistavasti ruoan makujen kanssa.


Viini maistui loistavasti myös persilja-tinjami-valkosipulivoissa paistettujen kampasimpukoiden kaverina. Jälleen viinin hedelmäinen ja mineraalinen olemus sopi loistavasti ruoan makumaailmaan. Lisäksi viinin hapokkuus raikasti mukavasti voissa paistettujen simpukoiden olemusta.

Kouluarvosana: 9- Tyylikäs ja puhdaspiirteinen Riesling.
Hinta-laatusuhde: Loistava - viini on hintaluokkansa parhaita.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Weingut Steininger, DAC Kamptal
Alue: Itävalta, Niederösterreich, Kamptal
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Riesling
Pullo: 0,75 l
Hinta: 13,48e Alko 11.10.2017 (4.7.2018: 13,89e)