perjantai 2. helmikuuta 2018

Englantilaiset kuohuviinit: Jenkyn Place Brut

Jenkyn Place Brut Cuvée 2010

Maistoin pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa englantilaista kuohuviiniä. Vaikka monet englantilaiset kuohuviinit ovatkin jo useampien vuosien ajan pähittäneet sokkotesteissä arvostettuja samppanjoita, en ole jostain syystä aikaisemmin niihin perehtynyt. Kenties juurikin tietämättömyyteni ja varsin korkeiden hintojen aiheuttamien ennakkoluulejen vuoksi.

Iso-Britannia ei ole viinimaana sieltä tunnetuimmasta, muttei myöskään nuorimmasta päästä. Laadukkaampien viinien tuotanto alkoi kuitenkin vasta 1970-luvulla. Nykyisin briteissä tuotetaan keskimäärin yli viisi miljoonaa pulloa viiniä vuodessa, mistä valtaosa on perinteisellä menetelmällä valmistettua kuohuviiniä. Tärkeimmät viinialueet sijaitsevat maan eteläosissa Englannissa ja Walesissa ja alueilta löytyi vuonna 2015 133 viinitilaa ja 502 kaupallista viinitarhaa, jotka levittäytyivät hieman yli 2000 hehtaarin alalle. Tarhojen määrän on ennustettu kasvavan 50 prosentilla vuoteen 2020 mennessä.

Englannin ja Walesin alueiden maaperä on kalkkista ja hyvin samankaltaista Champagnen alueen kanssa ja ilmastokin vain aavistuksen viileämpää. Perinteiset Champagnen alueen lajikkeet, Chardonnay, Pinot Noir ja Pinot Meunier kuuluvatkin tärkeimpien lajikkeiden joukkoon. Myös ranskalaiset ovat huomanneet englantilaisten kuohuviinien potentiaalin ja ainakin Taittingerin ja Pommeryn samppanjatalot ovat ostaneet maata Englannista kuohuviinin tuotantoa varten.

Jenkyn Place on perheomisteinen viinitalo, joka sijaitsee Bentleyn kylässä, Hampshiren pohjoisosassa. Simon Bladon osti Jenkyn Placen vuonna 1997 kodiksi perheelleen, eikä viininvalmistus ollut edes käynyt hänen mielessään. Simon maistoi englantilaista kuohuviiniä ensimmäisen kerran vuonna 2003, minkä jälkeen hän meni suoraan kotiinsa ja alkoi suunnitella köynösten istuttamista pelloille talonsa viereen.

Ensimmäiset viiniköynökset istutettiin jo seuraavana vuonna ja 12 eekkerin tarhoilla viljellään Chardonnayta, Pinot Noiria ja Pinot Meunieria. Tuotannossa keskitytään valmistamaan laadukkaita, kuivia vuosikerrallisia kuohuviinejä perinteisellä menetelmällä. Viinejä valmistetaan vain hyvinä vuosina ja laadukkaista rypäleistä. Viinit saavat kypsyä sakan päällä pulloissa yleensä kahdesta viiteen vuoteen, ennen kuin talon viinintekijä toteaa niiden saavuttaneen täydellisen kypsyyden ja viinit pääsevät markkinoille.

Jenkyn Place Brut Cuvéen vuosikerta 2010 on Chardonnay voittoinen blendi, jossa Pinot Noirin osuus on hieman päälle kolmannes ja Pinot Meunierin alle kymmenesosa. Rypäleet tulevat talon omilta tarhoilta ja perusviinit valmistettin terästankeissa eri lajikkeet erillään. Brut Cuvée viettää sakkojen päällä yleensä neljästä viiteen vuoteen, vuosikerran 2010 kohdalla kypsytys kesti 42 kuukautta. 

Oljenkeltainen, hyvin hennosti vihertävä ja kirkas väri. Kauniit kuplat ovat hyvin pieniä ja pitkäkestoisia, poreillessaan runsaina juoman pinnalle. 

Hillitty, vienon hedelmäinen tuoksu tuo mieleen sitrukset ja vihreän omenan. Siinä on myös kypsytyksen tuomia hennon paahteisia ja hiivaisia vivahteita, vienoa briossia ja mantelia. Taaempana erottuu myös kypsempää keltaista omenaa ja aavistus tropiikin hedelmistä.

Erittäin kuiva ja erittäin hapokas, hyvin ryhdikäs ja kirpsakka kuohari. Se on mineraalinen, rapsakan sitruksinen, sitruunainen, limettinen ja greippinen sekä kirpeän viheromenainen, mutta nouseepa esiin hiljalleen myös kypsempää keltaista omenaa, hieman aprikoosia ja kiiviä. Lisäksi kielellä on paahteisia ja hiivaisia häivähdyksiä, hieman briossia ja paahtoleipää sekä aavistus uuniomenoista ja makeista leivonnaisista. Keskitäyteläinen, ryhdikäs ja pirteä suutuntuma. Hapokkuus on runsasta ja sitruunaista, yleisilme ryhdikäs, mitä muutenkin sitruksinen ja mineraalinen tuntuma entisestään korostaa. Jälkimaku on viipyilevä, virkistävän mineraalinen ja kevyen paahteinen, keltaisen hedelmäinen, etenkin aprikoosinen ja sitruksinen, minkä lisäksi kielellä häivähtää lopussa makeita leivonnaisia muistuttavia vivahteita. 

Yli seitsemän vuotiaaksi viini on etenkin alkuun hyvin tuore ja rapsakan sitruksinen. Hiljalleen sitrusten takaa alkaa paljastumaan monipuolisempia vivahteita niin tuoksun kuin maunkin puolella. Yleisilmeeltään se on hyvin ryhdikäs ja pirteä, persoonallinen Chardonnay-vetoinen viini. Se on laadukas ja tasapainoinen, ei missään nimessä heikko, mutta ei pärjää kovinkaan hyvin omassa hintaluokassaan, joten mielestäni viini on kallis. Se toimii erinomaisesti aperitiivina, äyriäisten ja muiden merenelävien kanssa.


Tällä kertaa viini sai seurakseen blinejä ja tuoretta ruisleipää kera mätimoussen, joka tällä kertaa epäonnistui hieman ja jäi melko löysäksi. Sitruksinen ja mineraalinen viini toimi loistavasti blinin ja mätimoussen kaverina, raikasta ja tasapainoista. Hieman yllättäen viini maistui lähes yhtä hyvin ruisleivän ja moussen kaverina, mikä sai viinin paahteisen puolenkin paremmin esille. Jenkyn Place Brut on erittäin hyvä bliniviini.

Kouluarvosana: 9- Tyylikäs ja tasapainoinen kuohuviini.
Hinta-laatusuhde: Ok - hieman kallis.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Jenkyn Place Vineyard, PDO Englang
Alue: Englanti, Hampshire
Tyyli: Kuohuviini
Rypäleet: Chardonnay 60%, Pinot Noir 32%, Pinot Meunier 8%
Pullo: 0,75 l
Hinta: 34,96e Alko 15.1.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti