perjantai 14. joulukuuta 2018

Joulun viinit: Jamek Jochinger Riesling Federspiel

Jamek Jochinger Riesling Federspiel 2017

Weingut Josef Jamek on Wachaun alueella Itävallassa sijaitseva viinitalo, jonka Anton Jamek perusti vuonna 1902. Hänen poikansa, Josef Jamek seurasi isänsä jalan jäljissä ja teki kunnioitettavan 70 vuotta kestäneen uran viinintekijänä. Nykyisin taloa pyörittää Josefin tytär yhdessä miehensä ja kahden poikansa kanssa. Perheyritys omistaa 25 hehtaaria viinitarhoja.


Noin 80 kilometriä länteen Itävallan pääkaupungista, Wienistä sijaitseva Wachaun alue on yksi Itävallan tunnetuimmista viinialueista. Alue seurailee Tonavan vartta noin 33 kilometrin matkan ja viinitarhat levittäytyvät joen varren laaksoihin. Wachaun tärkeimpiä lajikkeita ovat Grüner Veltliner ja Riesling. Jamekin viinit valmistetaan innovatiivisesti, mutta perinteitä kunnioittaen. Käyminen tapahtuu terästankeissa, minkä jälkeen viinejä kypsytetään suurissa tammitynnyreissä.

Vaalean keltainen ja hennosti vihertävä väri. Aromaattinen ja virkistävä tuoksu tuo mieleen pirteän limetin, greipin ja appelsiinin, sitrushedelmän kuoren eteerisen öljyn, keltaisen luumun, ananaksen ja aprikoosin. Lisäksi siitä erottuu mineraalisia vivahteita, vienoa kukkaisuutta ja yrttejä. 


Kuiva ja pirteän hedelmäinen maku tuo mieleen sitruunan, limetin ja greipin, appelsiinin ja mandariinin sekä persikan ja aprikoosin, vihreän päärynän ja omenan. Virskistävä mineraalisuus tekee vaikutelmasta pirteän ja freesin. Kielellä on myös yrttejä, kukkaisia vivahteita ja hieman hedelmän kiveä. Hyvin pirteä ja ryhdikäs viini tuntuu kevyeltä, mutta suutuntuma on keskitäyteläinen. Rapsakan greippinen hapokkuus ja pirteä mineraalisuus ryhdittävät viinin hienosti. Jälkimaku on viipyilevä, kirpsakan sitruksinen ja freesin hedelmäinen, mineraalinen ja kevyen kukkainen.

Tyylikäs ja tasapainoinen, hyvin pirteä ja ryhdikäs, freesin hedelmäinen ja pirteän mineraalinen Riesling. Puhdaspiirteinen ja laadukas viini, josta ei pahaa sanaa keksi, mutta täydellinen viini ei kuitenkaan ole. Mielestäni viinin hinta-laatusuhde on hyvä Alkossa, vielä parempi ulkomailta kotiin kannettuna. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen Riesling, joka maistuu loistavasti niin aperitiivina kuin monipuolisena ruokajuomana meren elävistä happamiin vuohenjuustoihin, unohtamatta kevään parsaherkkuja.


Markus Molitorin Rieslingin tapaan myös tämä on erinomainen valinta jouluisten kalaruokien kaveriksi. Freesi, pirteän sitruksinen ja raikkaan mineraalinen viini sopii loistavasti yhteen mädin kanssa ja toimii hienosti mätiblinin kaverina. Myös tyrnillä ja mustikalla graavattu lohi toimii viinin kanssa varsin hyvin, mutta kaipaisi viiniltä hieman enemmän jäännössokeria. Kuitenkin maukas ja ihan toimiva yhdistelmä tämäki. Graavilohi maistui paremmin leivän päällä kuin blinien kaverina. Myös ilmakuivattu kinkku toimi loistavasti viinin kaverina. 

Kouluarvosana: 9- Tyylikäs ja hienostunut Riesling.
Hinta-laatusuhde: 13,78e - Erinomainen - edullinen ostos.
Hinta-laatusuhde: 18,30e - Hyvä - hintansa arvoinen. 

Jotain pientä infoa:

Luokitus: Qualitätswein Wachau
Alue: Itävalta, Niederösterreich, Wachau
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Riesling 100%
Pullo: 0,75 l
Hinta: 13,78e (13,50e + toimituskulut 0,28e) eräs nettikauppa 2.10.2018 (Alko 18,30e)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti