tiistai 18. syyskuuta 2018

Espanjan edulliset viinit: Ressò Old Vines Garnacha

Ressò Old Vines Garnacha 2016

Tämä viini tarttui mukaan pikku kaupasta Barcelonassa toukokuussa. Viinin on valmistanut ja pullottanut etenkin cavan valmistukseen keskittynyt Josep Masachs, jonka sivuilta tätä kyseistä viiniä ei kuitenkaan löydy. Sen sijaan etiketissä oli maininta yhdysvaltalaisesta viinialan yrityksestä, Winesellers Ltd.stä, jonka sivuilta viinistä löytyikin ihan hyvin tietoa. Vaikka viinin nimi viittaa lajikeviiniin, on valmistuksessa käytetty Grenachen (80%) lisäksi myös Syrahia (20%). Viinitarhat sijaitsevat Terra Altan alueella Katalonian lounaisosassa ja viini on valmistettu terästankeissa.


Syvä, tumman luumunpunainen väri häivähtää rubiinin sävyihin. Kypsän hedelmäinen tuoksu tarjoilee kirsikkaa ja luumua, hieman karhunvatukkaa ja vadelmaa, vienoa kukkaisuutta ja ruusun terälehtiä, hieman yrttejä ja muhevaa multaa. 


Maku on keskitäyteläinen ja kuivahko, mehukkaan hedelmäinen ja kieleltä löytyy luumua, kirsikkaa ja karhunvatukkaa, hieman mansikkaa ja vadelmaa. Erottuupa siitä myös hieman yrttejä, mausteita ja muhevaa multaa. Taustalla häilyy myös mukavaa mineraalisuutta. Suutuntumaltaan viini on varsin mehukas, mutta pirteät hedelmähapot ja terhakat tanniinit ryhdittävät vaikutelman hienosti. Jälkimaku on hieman alkua makeampi, mehukkaan vadelmainen ja mansikkainen, kirsikkainen ja maaperäinen. 

Lyhyesti sanottuna loistava, ainakin seitsemän euron viiniksi. Hyvin ryhdikäs ja tasapainoinen, maukas ja maistuva Grenache. Tämä viini ei ole mehumainen, toisin kuin valtaosa Alkon alle kympin punaviineistä, joita voi muuten löytää parilla eurolla ulkomailta. Mitään erityistä elämystä ei ole luvassa, mutta kuten jo totesin, hintaisekseen tämä on erinomainen arkiviini, joka maistuu niin sellaisenaan kuin hyvänä yleisviininä arki-illallisilla. 

Kouluarvosana: 8- Simppeli, mutta laadukas perusviini.
Hinta-laatusuhde: Hyvä - edullinen ostos. 

Jotain pientä infoa:

Luokitus: DO Catalunya
Alue: Espanja, Katalonia, Barcelona
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Garnacha 80%, Syrah 20%
Pullo: 0,75 l
Hinta: 6,99e pieni supermarketti Barcelonassa 15.5.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti