perjantai 6. heinäkuuta 2018

Freixenet Vintage Reserva Brut Nature

Freixenet Vintage Reserva Cava Brut Nature 2013

Toukokuussa tuli käytyä viikon reissu Barcelonassa ihmettelemässä Katalonian menoa ja meininkiä. Paikan päällä tuli maisteltua erilaisia viinejä niin Katalonian alueelta kuin muualta Espanjasta, mutta muistiinpanoja en juurikaan jaksanut rustailla - joskus on vain mukava nauttia elämästä, etenkin kun kyseessä oli ensimmäinen ulkomaan matka yli kahteen vuoteen.


Vaikka jokaisessa pikku marketissa oli kokoonsa nähden laaja valikoima viinejä, jouduimme tyytymään siihen, mitä kylmäkaapista sattui löytymään. Hotellihuoneessamme ei nimittäin ollut minibaaria tai jääkaappia. Tästä syystä moni mielenkiintoinen viini jäi ostamatta ja piti tyytyä mm. tähän Alkostakin löytyvään Freixenettiin. Lisäksi pikkukaupoissa viinit olivat selkeästi isompia kauppoja kalliimpia.

Viinin kauniin oljenkeltainen väri taittuu kultaan. Hyvin runsaat ja pienet, pitkäkestoiset kuplat. Tuoksu on runsas, kypsän hedelmäinen ja paahteinen. Siitä erottuu keltaista omenaa ja sitruksia, kuten greippiä ja sitruunaa, hieman mausteita ja yrttejä sekä aavistus mineraalisuutta. 

Erittäin kuiva, pirteän hapokas, kypsän hedelmäinen ja reilun paahteinen maku. Kielellä on kypsiä sitruksia, sitruunaa ja greippiä, kypsää keltaista omenaa ja pirteää mineraalisuutta, paahteisia ja pähkinäisiä vivahteita sekä hieman yrttejä. Suutuntuma on kuohkean kermainen, pehmeä ja runsas, mutta mukavan ryhdikäs, kiitos pirteiden kuplien ja eloisan hapokkuuden. Jälkimaku on viipyilevä, kypsän sitruksinen ja lempeän paahteinen, hennon pähkinäinen, greippinen ja omenainen.

Freixenetin Reserve Brut Nature on laadukas ja ihan toimiva perustason cava, muttei mitään sen ihmeellisempää. Se on mukavan runsas, kuohkea ja pehmeä, kypsän hedelmäinen, paahteinen ja virkistävän mineraalinen kuohuviini. Hintaa pullolla oli hotellin viereisessä kaupassa 8,95 euroa ja samalla rahalla olisi löytynyt paljon parempaakin tavaraa, mutta koska se huoneestamme uupunut jääkaappi... Viinin hinta-laatusuhde oli kuitenkin hyvä Alkoon verrattuna, jossa sama tavara kustantaa vitosen verran enemmän. 

Kouluarvosana: 8- Hintaisekseen mainio, laadukas ja tasapainoinen cava.
Hinta-laatusuhde: 8,95e - Hyvä - edullinen ostos.
Hinta-laatusuhde: 13,95e - Heikko - kallis.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Freixenet, DO Cava
Alue: Espanja, Katalonia, Penedès, Sant Sadurní d'Anoia
Tyyli: Kuohuviini, Cava
Rypäleet: Macabeo, Xarel.lo, Parellada
Pullo: 0,75 l
Hinta: 8,95e pikkukauppa Barcelonassa 17.5.2018 (Alko: 13,95e)

Samalta tuottajalta:
Freixenet Carta Nevada Semi Seco

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti