perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kesän ensimmäinen roseeviini: Pluma Vinho Verde Rosé

Pluma Vinho Verde Rosé 2016

Kesä on jo yli puolivälissä, joten voisi olla jo aikakin kirjoittaaa ensimmäinen arvio roseeviinistä. Syy siihen, miksi en ole juurikaan roseeviinejä maistellut kevään ja kesän aikana löytyy puhtaasti lähimmän Alkon heikosta valikoimasta. Kun hyllystä ei löydy yhtään mielenkiintoista viiniä ja aikaisemmin heikoksi todetut tuotteet eivät sytytä, on hankala ostaa yhtään mitään. 

Kuten tämän viinin nimestäkin voi päätellä, tulee se Vinho Verden alueelta Portugalista. Perheomisteinen Casa de Vila Verde on yksi alueen vanhimmista kartanoista ja rakennuksen uskotaan olevan peräisin jostain 1100-1200-lukujen tienoilta. Ensimmäiset merkinnät viininviljelystä yltävät 1600-luvulle ja viinitalo on ollut saman perheen omistuksessa ilmeisesti 1700-luvulta lähtien. Nykyisin perhetila viljelee viiniä noin 70 hehtaarin alueella ja tuotannossa hyödynnetään uusinta tekniikkaa perinteitä unohtamatta. 

Kaunis, ihastuttavan pinkki väri on puhdas ja vaalenee lasin reunoja kohti lähes värittömäksi. Viini pirskahtelee hyvin iloisesti.

Tuoksu on kevyehkö ja aromeiltaan runsaan punamarjainen. Esiin nousee tuoreita puutarhan mansikoita ja vadelmia, mutta myös hieman kypsempääkin marjaisuutta. Taustalla häivähtää hyvin hentoa kukkaisuutta ja aavistus mausteisuutta. 

Viinin kuivahko maku saa makeuden tuntua kypsän punamarjaisista vivahteistaan. Kielellä on tuoksun tapaan puutarhan marjoja, etenkin mansikkaa, vadelmaa ja punaherukkaa, mutta myös hieman punaista omenaa. Taustalla on myös hieman mausteisia vivahteita. Suutuntuma on kevyehkö ja iloisesti pirskahteleva ja marjaisa hapokkuus tuo kokonaisuuteen riittävästi ryhtiä, jottei maku lässähdä totaalisesti marjamehuksi. Viini jättää osin raikkaan, osin ylikypsän punamarjaisen, etenkin punaherukkaisen ja pakastemansikkaisen jälkimaun. 

Pluma Vinho Verde Rosé on hyvin simppeli ja yksinkertainen, persoonaton ja mitäänsanomaton viini, mutta odotukset eivät kyllä korkealla olleetkaan. Viini on levottoman oloinen ja vailla tasapainoa - marjaisa makeus alkaa hiljalleen tuntumaan imelältä ja marjaisuuden lisäksi viini ei juuri mitään muuta tarjoakaan. Mikäli hakusessa on viini mukaan piknikille pahvimukista nautittavaksi, voi tämä olla ihan toimivakin tapaus, mutta itse en lähtisi tätä suosittelemaan. 


Viini toimi ihan hyvin mansikoiden kaverina, joiden makuun sen punamarjaiset aromit sopivat hyvin. Runsaampien ruokien kaverina Pluma ei kuitenkaan toimi. Kun viini saa vastaansa kerrosvoileivän, jonka välistä löytyy löytyy kanaa, pekonia, kurkkua, rucolaa ja majoneesia, se tuntuu hetken aikaa jopa aiempaa ryhdikkäämmältä, mutta ruoka jyrää kuitenkin muilta osin viinin yli. 

Kouluarvosana: 6 Yksinkertainen ja levoton viini.
Hinta-laatusuhde: Heikko - laatu ja hinta eivät kulje samaa tietä. 

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: CVVI - Casa de Vila Verde, DOC Vinho Verde
Alue: Portugali, Vinho Verde
Tyyli: Roseeviini
Rypäleet: Vinhão, Espadeiro, Touriga Nacional
Pullo: 0,75 l
Hinta: 7,98e Alko 29.6.2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti