keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Château Carsin Cadillac

Château Carsin Cadillac 2009

Suomalainen Juha Berglund osti perheineen Château Carsinin viinitilan Bordeaux'sta vuonna 1990. Tila sijaitsee Rionsin kylässä, noin 40 kilometriä Bordeaux'n kaupungin eteläpuolella. Bordeaux'n alueella oli noihin aikoihin yli 20 000 viinintuottajaa ja uuden maailman viinit kasvattivat samaan aikaan suosiotaan, joten Carsinilla valittiin alkuun modernimpi, uuden maailman tyyliä mukaileva lähestymistapa. Nykyisin alueella on enää alle 8000 tuottajaa ja Carsinin tyylikin on kääntynyt perinteisempään tyyliin.


Carsinilla on 22 hehtaaria viinitarhoja, joiden keski-ikä on noin 20 vuotta. Tarhoilla viljellään punaisia Cabernet Franc, Cabernet Sauvignon, Merlot, Carmenere, Malbec ja Petit Verdot sekä valkoisia Sauvignon Blanc, Sauvignon Gris ja Sémillon -lajikkeita.  Käsityö on nykysin merkittävässä roolissa ja esimerkiksi sadonkorjuu hoidetaan aina käsin. Myös luonnollisuus on on Carsinilla tärkeää, joten tarhojen viljely siirtyy koko ajan luonnonmukaisempaan suuntaan ja viinejä käsitellään mahdollisimman vähän ja valtaosa talon viineistä käy luonnollisilla hiivoilla.

Château Carsin Cadillac on käsin poimituista, jalohomeisista Sémillon-rypäleistä valmistettu makea valkoviini, jota tuotetaan vain parhaina vuosina. Sadonkorjuu jakautuu useampaan kertaan ja jokaisella kerralla kerätään vain parhaiten jalohomehtuneet rypäleet. Hellän puristamisen jälkeen rypälemehu kirkastetaan ja siirretään tammitynnyreihin, joissa mehu käy viiniksi. Carsinin makeat viinit käyvät ilmeisesti kaupallisten hiivojen voimalla. Ennen pullotusta Cadillacia kypsytetään vielä noin 18 kuukauden ajan tammitynnyreissä. 

Intensiivinen ja syvä, hieman ikääntynyt kullankeltainen ja kirkas väri kääntyy lasin reunoja kohti vaalean meripihkaisiin sävyihin. Lasin reunoille muodostuu myös hitaita, öljyisiä kyyneleitä. 

Runsas ja aromaattinen tuoksu on kevyen paahteinen ja pähkinäinen sekä runsaan hunajainen. Siinä on myös makeaa mausteisuutta ja vaniljaa sekä kypsää, kuivattua ja hilloista hedelmää, etenkin aprikoosia, mutta myös appelsiinimarmeladia ja kuivattua ananasta. Häivähtääpä taustalla myös hieman karamellia. 

Makea maku on tuoksun tapaan runsas ja aromeiltaan voimakas. Kielellä on runsaasti paahteista tammea ja makean vaniljaista mausteisuutta, reilusti pähkinää, hunajaa ja makeaa hedelmää, aprikoosia, sitruksen kuorta, appelsiini- ja aprikoosimarmeladia, kuivattua aprikoosia ja ananasta. Erottuupa kieleltä myös hieman kinuskia ja toffeeta sekä aavistus amaretosta. Viini tuntuu kielellä melko täyteläiseltä ja paksulta, hyvin runsaalta ja hieman öljyiseltä. Kevyehkö hapokkuus riittää tuomaan ryhtiä kielelle, eikä viini tunnu imelältä. Jälkimaku jatkuu paahteisen tammisena ja vaniljaisen mausteisena, runsaan hunajaisena ja kypsän hedelmäisenä. 

Carsinin Cadillac on suuntäyttävän paksu ja aromeiltaan hyvin kiehtova viini, mutta tammen sävyt tuntuvat aivan liian hallitsevilta. Tämäkin kyllä korjaantui hieman, mutta sen eteen viinin täytyi hengitellä rauhassa todella pitkään. Muuten viini on mitä mainioin myös rakenteensa osalta, eikä siitä muuta valittamisen aihetta löytynyt. Vaikka tämä Cadillacin viini nyt loppujen lopuksi ihan mainiolta tuntuikin, ei se kuulu hienoimpien maistamieni jälkiruokaviinien joukkoon. Hinta on kuitenkin ihan kohtuullinen.


Viini ei toiminut erityisen hyvin lämpimän leipäjuuston eikä valkosuklaa pannacotan kanssa, sillä viinin paahteisuus jyräsi totaalisesti näiden jälkiruokien yli. Aurajuuston pariin viini sen sijaan taipui mainiosti. Sen hedelmäisyys sopi hienosti juuston seuraan ja viini myös pehmensi mukavasti juuston suolaisuutta. Myös saksanpähkinät ja pieni nokare viikunahilloa Auran kyljessä toimi hienosti viinin kaverina.

Kouluarvosana: 8+ Mainio jälkiruokaviini, ei niitä hienoimpia.
Hinta-laatusuhde: Melko hyvä - hieman hintava.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Château Carsin, AOC Cadillac
Alue: Ranska, Bordeaux, Cadillac
Tyyli: Jälkiruokaviini
Rypäleet: Sémillon 100%
Pullo: 0,375 l
Hinta: 14,90e Alko 19.7.2017 (2.5.2018: 14,99e)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti