tiistai 18. elokuuta 2015

Italialainen lemppari

Zenato Ripassa Valpolicella Superiore 2011


Tämä viini maisteltiin alkukesästä viileänä iltana 
lämmikkeeksi sellaisenaan.

Zenato on perheomisteinen viiniliike, jonka Sergio Zenato perusti vuonna 1960 Veneton alueelle, Koillis-Italiaan. Intohimonsa viiniin Sergio peri isältään ja jatkaakin laatuviinien valmistamista vaimonsa ja lapsiensa kanssa. Zenatolla on 70 hehtaaria tarhoja Luganan ja Valpolicella Classicon parhailla alueilla. Tuottajan tärkeimpiä tuotteita ovat punaiset Valpolicellan alueen Amarone ja Ripasso sekä Luganan alueen alkuperäislajikkeesta, Trebbiano di Luganasta valmistettu valkoviini. Zenatolla on vahvat siteet paikalliseen historiaan ja kulttuuriin, mutta myös vankka omistautuminen uudistumiseen ja jatkuvaan laadun kehittämiseen perinteitä kunnioittaen.

Ripassot valmistetaan käyttämällä tavallinen Valpolicella-viini toiseen kertaan Amaronen valmistuksessa käytettyjen rypäleiden kuorien kanssa. Amaroneen käytettävät rypäleet kuivataan ennen puristamista, joten viinit ovatkin runsaita, täyteläisiä ja tuhteja. Amaronen kuori-mäski antaa Valpolicellalle lisää luonnetta ja syvyyttä ja samalla viinin alkoholipitoisuuskin nousee hieman. Tyyli on varsin nuori, sillä ensimmäiset Ripassot tulivat myyntiin vasta 1980-luvulla.

Zenaton Ripassa valmistetaan Corvina, Rondinella, Oseleta ja Croatina rypäleistä. Viini saa maseroitua rypäleiden kuorien kanssa 10-12 päivää terästankeissa, jossa se myös käy. Käymisen jälkeen valmis viini, eli Valpolicella suodatetaan ja siirretään suuriin tammitynnyreihin lepäämään siksi aikaa, kun Amaronen rypäleet kuivataan, puristetaan ja käytetään viiniksi. Tämän jälkeen Valpolicellan joukkoon lisätään Amaronen valmistuksesta jäänyt kuori-mäski ja viini saa käyä uudelleen. Toisen käymisen jälkeen viiniä kypsytetään vielä 18 kuukautta tammitynnyreissä.

Kehittynyt ja syvä rubiininpunainen viini näyttää lasissa varsin houkuttelevalta. 

Tuoksu on kypsän hedelmäinen ja tumman sävytteinen. Päällimmäisenä siinä on kypsiä viikunoita ja luumuja, marjahilloa, tummia marjoja, kuten karhunvatukoita ja mustaherukoita sekä mausteisuutta. Tammikypsytyksen mukana on tullut mausteisuuden lisäksi myös hentoa nahkaisuutta, paahteisuutta ja savun aromeja.

Myös maku on kypsän hedelmäinen ja tumman sävytteinen. Siinä on tuoksun tummien marjojen ja marjahillon lisäksi makeita kirsikoita ja lääkeyrttejä. Tammikypsytys tuntuu maussa tuoksua enemmän ja kevyt paahteisuus, hienostunut nahkaisuus ja savun aromit ovatkin loistavassa taspainossa hedelmäisempien makujen kanssa. Suutuntumaltaan viini on runsas ja täyteläinen ja samettisen pehmeät, mutta runsaat tanniinit tuovat viinille hyvän rungon yhdessä hyvän hapokkuuden kanssa. Viini jättää pitkän lämmittävän jälkivaikutelman, jossa on kypsiä hedelmiä, marjahilloa ja hentoa nahkaisuutta.

Zenaton Ripassa on yksi pitkäaikaisia lempiviinejäni ja pidän sen hinta-laatusuhdetta erittäin hyvänä. Se on laadukkaasti valmistettu ja tyylikäs. Tasapainoinen, suuntäyttävä ja lämmin viini on vivahteikas ja harmoninen sekä lähes pureskeltava. Viini toimii erinomaisesti tummien liharuokien, etenkin riistan kanssa, mutta käy myös nautiskelujuomaksi kylminä iltoina. 

Kouluarvosana: 9

Jotain pientä infoa: 

Tuottaja ja luokitus: Zenato, DOC Valpolicella Superiore
Alue: Italia, Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
Rypäleet: Corvina Veronese (80%), Rondinella (10%), Croatina ja Oseleta (10%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 19,98e Alko 23.2.2015

Samalta tuottajalta: 
Lugana San Benedetto 2013
Zenato Valpolicella Superiore 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti