tiistai 11. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen viinit: Rovero Barbera d'Asti Sanpansè

Rovero Barbera d'Asti Sanpansè 2013

Riojan ja Australian viinien sekä parin kotimaisen oluen jälkeen seuraava pääsiäisen viinivinkki tulee Italiasta. Rovero on melko pieni viinintuottaja Piemonten alueelta Italiasta. Taloa pyörittävät veljekset ovat neljännen sukupolven viininviljelijöitä ja Roveron historia yltää 1800-luvun loppuun. Rovero tuottaa mm. grappaa ja muita väkeviä alkoholijuomia, kuten brändyä ja itse viinitila sai alkunsa ilmeisesti vasta 1980 luvulla.

Rovero hoitaa viljelyn luonnonmukaisesti ja valtaosa tuottajan viinintuotannosta on ilmeisesti Barbera d'Astia. Tähän viiniin käytettävät rypäleet tulevat kukkuloilla sijaitsevalta viiden hehtaarin tarhalta. Käyminen tapahtuu terästankeissa ja vie noin kymmenen päivän ajan. Tämän jälkeen viiniä kypsytetään seuraavaan kevääseen, eli noin puolen vuoden ajan. 30 prosenttia viinistä kypsyy suurissa slavonialaisissa tammisammioissa ja loput varastoidaan terästankkeihin. Lopuksi viinit sekoitetaan ja viini pullotetana ilman suodatusta ja kirkastusta.

Viini on väriltään syvän purppuranpunaista ja lasin reunoilla häivähtää hieman kirsikanpunaisia sävyjä.

Tuoksu on intensiivisen hedelmäinen ja marjaisa, tumman luumuinen ja kirsikkainen, mustikkainen ja vadelmainen. Siitä erottuu myös miellyttäviä kevyen mausteisia vivahteita, kuten pippuria ja laakerinlehtiä sekä paahteisen tammisia ja nahkaisia sävyjä ja mehevää mustaa multaa.

Melko täyteläinen maku on lajikkeelle tyypillisesti varsin hapokas ja kieleltä löytyy mehevää tumman sävytteistä hedelmää, etenkin kirsikkaa ja luumua sekä punaista marjaisuutta, kuten kypsää puolukkaa ja kirpeää karpaloa. Tammi erottuu paahteisena ja mausteisena tuoden mieleen pippurin ja laakerinlehden sekä hieman nahkaisia ja tallisia sävyjä, minkä lisäksi kielellä on mehevää mustaa multaisuutta. Pirteä marjaisa hapokkuus on varsin terhakkaa ja tanniinitkin Barberaksi varsin runsaat ja yhdessä ne saavatkin suun kuivumaan ikeniä myöten etenkin maun loppupuolella. Vaikutelma on varsin ryhdikäs ja eloisa. Jälkimaku on kohtuullisen pitkä, hapankirsikkainen ja hieman lääkeyrttinen, kevyen paahteinen ja mausteinen.

Viini on hieman levoton ja kireän oloinen, hapokkuus tuntuu turhankin runsaalta ja tanniinit hieman kireiltä. Tuoksu ja maku ovat melko hedelmävetoisia, mutta viini tarjoilee mukavasti myös muita vivahteita. Viini on varsin ryhdikkään oloinen, kiitos marjaisan hapokkuuden ja täyteläisyyttäkin löytyy ihan mukavasti. Se voisikin toimia hyvin hapokkaiden ruokien kanssa, etenkin tomattipohjaisten pastakastikkeiden, kuten bolognesen seurassa. Sellaisenaan viini on omaan makuuni kuitenkin liian hapokas tapaus.


Viini sai tälläkertaa seurakseen valkosipulilla ja yrteillä marinoitua lampaanfileetä, sienillä ja pekonilla höystettyä perunapaistosta ja kahvikastiketta. Yhdistelmä on lempeä ja tasapainoinen, herkullinen ja oikein toimiva. Viinin hapokkuus pehmenee, tanniinit eivät tunnu enää kireiltä - rosee liha tekee tehtävänsä. Punaviinipohjainen kahvikastike sopii myös hyvin viinin seuraan ja viinistä nousee esiin selkeämmin mausteisia sävyjä. Kaikinpuolin tasapainoinen ja miellyttävä ruoan ja viinin yhdistelmä. Roveron Barbera d'Asti on selkeästi ruokaviini. 

Kouluarvosana: 8 Ryhdikäs ja hieman rosoinen viini.
Hinta-laatusuhde: Melko hyvä - viini on hieman hintava

Jotain pientä infoa: 

Tuottaja ja luokitus: Rovero, DOCG Barbera d'Asti
Alue: Italia, Piemonte, Monferrato, Asti
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Barbera (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 11,79e Alko 3.11.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti