keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Joulun viinit: Pisano Río de los Pájaros Pinot Noir

Pisano Río de los Pájaros Pinot Noir 2016

On vierähtänyt lähes kaksi vuotta siitä kun edellisen kerran kirjoitin uruguaylaisesta viinistä. Tänä aikana uruguaylaisten viinien määrä Alkossa on nelinkertaistunut ja nyt maata edustaa monopolimme valikoimassa ruhtinaalliset neljä viiniä.

Pisano on pieni perheomisteinen viinitalo, jonka vuosituotanto on noin 200 000 pulloa viiniä. Pisanon suvun historia viinien parissa yltää yli kolmen vuosisadan päähän Italiassa ja Uruguayssa perheen tarina sai alkunsa vuonna 1870, jolloin Francesco Pisano saapui ensimmäisen kerran Uruguayhin. Hänen poikansa Don Cesare Pisano asettui Progreson alueelle vuonna 1914 ja hänen ensimmäinen viininsä valmistui kymmenen vuotta myöhemmin.

Perheellä on 15 hehtaaria viinitarhoja, jotka sijaitsevat Río de la Platan läheisyydessä, noin 25 kilometriä maan pääkaupungin Montevideon pohjoispuolella. Kaikki työ tarhoilla köynnösten karsimisesta sadonkorjuuseen tapahtuu käsin ja kellarilaitteisto on yksinkertaista ilman turhia hienouksia. Viinit valmistetaan suurissa sammioissa ja tankeissa. Tammen käyttö pidetään järkevällä tasolla, jolloin tammi täydentää viinille tyypillistä luonnetta peittämättä rypäleen luonnollisia aromeita alleen. Pullotus ja korkitus tapahtuvat manuaalisesti pienillä koneilla ja kaikkia talon viinejä kypsytetään pulloissa vähintään kuusi kuukautta. Tästä viinistä ei tuottajan sivuilta tietoa löytynyt. 

Kaunis, kirkkaan punainen väri kääntyy reunoista tomaatin punaisiin, aavistuksen oransseihin sävyihin. 

Mehevän marjainen tuoksu tarjoilee kirsikoita, vadelmia ja mansikoita sekä mansikkahilloa. Siinä on myös kukkaisuutta, orvokkia ja hieman laventelia, vienoa mausteisuutta ja yrttejä.

Keskitäyteläinen maku seurailee tuoksua mehevän marjaisena, vadelmaisena, kirsikkaisena ja mansikkaisena sekä orvokit ja vienon laventelelin mieleen tuovan kukkaisena. Keskimaun puolella maku kääntyy kuitenkin ryhdikkäämmäksi, pirteän karpaloiseksi ja puolukkaiseksi, kuivakan yrttiseksi, hieman pölyiseksi ja aavistuksen savuiseksi. Mehevä ja pinotiksi runsas suutuntuma säilyttää kuitenkin pirteän ja kevyehkön yleisilmeen ja hapokkuus ryhdittää kokonaisuuden. Jälkimaku on keskipitkä, punaisen marjainen, orvokkinen ja tuoreen yrttinen sekä hennon savuinen.

Mainio, simppeli ja toimiva uuden maailman Pinot Noir, muttei kuitenkana mitään erityistä. Viinin tuoksu ja maku tuntuvat alkuun mehevän hedelmäisiltä, mutta maku muuttuu loppua kohden ryhdikkäämmäksi ja kuivakammaksi, mikä pelastaa kokonaisuuden. Kyseessä ei ole siis mikään erityinen tai tyylikäs viini, mutta hintaisekseen uuden maailman Pinotiksi onnistunut ja mallikas suoritus. Se voisi maistua vaaleiden liharuokien ja rasvaisen kalan seurassa, mutta toimii myös sellaisenaan.

Tämä Pinot pärjäsi mallikkaasti myös joulupöydässä ja löysi loistavan parin savustetusta kalkkunafileestä. Viinin hedelmäisyys toimii hyvin kalkkunan seurassa ja vieläkin paremmin paremmin, kun mukana on karpalohyytelöä viimeistelemässä kokonaisuuden. Myös joulukinkku maistuu viinin seurassa, joskin viini tuntuu hieman kuivakammalta ja ryhdikkäämmältä. Porkkana- ja perunalaatikot eivät tämänkään viinin pariin istu. Kylmistä pikkupurtavista viini maistui mainiosti Prosciuton, porosalamin ja lämminsavustetun hirvenpaistin kaverina, mutta maksapateen seuraan sekään ei taipunut.

Näistä neljästä viinistä paras kinkkuviini oli Ricossan Barbera Appassimento, joka ei kuitenkaan muuten vakuuttanut. Savustetun kalkkunafileen pariin taipuivat parhaiten tämä Pinot ja Bellinghamin Grenache Blanc Viognier, kun libanonilainen Château Ksara Blanc de Blancs löysi hyviä pareja vain pikkupurtavista, ei niistä perinteisistä jouluruoista. 


Kouluarvosana: 8 Helposti lähestyttävä ja harmiton uuden maailman Pinot.
Hinta-laatusuhde: Ok - viini on hieman hintava.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Cesar Pisano
Alue: Uruguay, Progreso
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Pinot Noir
Pullo: 0,75 l
Hinta: 12,89e Alko 13.10.2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti