keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Joulun viinit: Malat Riesling Kellergärten

Malat Riesling Kellergärten 2014

Weingut Malat on perheomisteinen viinitalo Niederösterreichin alueella Itävallassa. Talon historia yltää lähes 300 vuoden taa ja vuodesta 2008 lähtien perheyritystä on johtanut 10. sukupolven edustaja Michael Malat. Tätä ennen Michael työskenteli eri viinitalojen palveluksessa eri puolilla maailmaa.

Malat omistaa 50 hehtaaria viinitarhoja ja kaikki talon viinit valmistetaan laadun takaamiseksi omien tarhojen sadosta. Talon vuosituotanto on noin 250 000 pulloa viiniä, josta noin kaksi kolmasosaa on valkoviiniä. Lisäksi Malat valmistaa punaviiniä, kuohuviiniä ja makeita jälkiruokaviinejä. Tämä Riesling tulee Kremstalin alueella sijaitsevalta Kellergärten-nimiseltä viinitarhalta ja se on kypsynyt kahdesta kolmeen kuukauteen puisissa sammioissa. 

Melko voimakas, sitruunankeltainen ja kirkas, hyvin hennosti vihertävä väri.

Runsas ja aromeiltaan kypsän sävytteinen tuoksu tarjoaa reilusti sitruunaa, omenaa ja persikkaa. Kypsien hedelmien lisäksi siinä on maaperäistä mineraalisuutta ja vienoa petroolia sekä hentoa paahteisuutta, joka tuo mieleen sakkakypsytyksen. 

Kuiva maku on pirteä ja kypsän hedelmäinen. Kielellä on niin kypsää sitrusta, sitruunaa ja greippiä kuin kypsää keltaista ja punaista omenaa sekä persikkaa. Lisäksi kieleltä löytyy mineraalisia, kevyen yrttisiä ja kukkaisia vivahteita. Kypsä hedelmäisyys tuo kielelle pyöreyden tuntua, mutta pirteä hapokkuus riittää ryhdittämään viinin ja nostaa veden kielelle loppua kohden. Viipyilevä jälkimaku on kypsän sitruksinen, edelleen sitruunainen ja greippinen sekä kevyen mineraalinen. 

Kokonaisuutena viini on melko tyylikkään oloinen, puhdaspiirteinen ja harmoninen. Se on aromeiltaan varsin kypsän sävyinen, mutta mukavan ryhdikäs ja tasapainoinen. Eli kyseessä on siis kaikin puolin miellyttävä Riesling, josta ei juurikaan miinuksia irtoa. Hinta-laatusuhteeltaan se on hyvä, vaikkei aivan parhaimpien hintaluokkansa Riesling-viinien joukkoon ylläkään.

Jouluisista kalaruoista viini toimii erinomaisesti graavilohen seurassa, sillä sen hedelmäisyys pyöristää mukavasti kalan suolaisuutta, kun mineraalisuus ja hapot keventävät lohen rasvaisuutta. Viini ei häiriinny edes etikkapohjaisen sinappi-tillikastikkeen seurasta. Myös graavilohimousse ja ruisnapit ovat ihan maistuva pari viinin kanssa. Siian mädin, smetanan ja sipulin kanssa tarjoiltu blini maistui niin ikään mainiosti, mutta sipuli häiritsi hieman viiniä.

Mätikastike ja ruisnapit, kylmäsavulohi-kesäkurpitsarullat ja täytetyt kananmunat sen sijaan eivät tämän viinin pariin oikein taivu. Ja kuten arvata saattaa, suolaisesta Aurajuustosta ja karamellisoiduista päärynöistä koostuva salaattikaan ei tämän viinin seurassa kummoisesti toimi. 


Kouluarvosana: 8,5 Laadukas ja melko tyylikäs Riesling.
Hinta-laatusuhde: Hyvä - viini on edullinen. 

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Weingut Malat, DAC Kremstal
Alue: Itävalta, Niederösterreich, Kremstal
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Riesling 100%
Pullo: 0,75 l
Hinta: 13,95e Alko 13.10.2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti