lauantai 23. huhtikuuta 2016

Vapun kuohuvat: Fiorellino Prosecco

Fiorellino Prosecco Extra Dry NV

Italialainen kuohuviini, prosecco on kerännyt viime vuosien aikana suurta suosiota maailmalla. Se on jopa ohittanut samppanjan maailman myydyimpänä kuohuviininä. Proseccot ovat tyypillisesti makeusasteeltaan erittäin kuivan ja puolimakean väliltä. Ne ovat muita kuohuviinejä helpommin lähestyttäviä ja runsaan hedelmäisiä, tyypillisesti päärynäisiä ja melko yksinkertaisia. Proseccot on tarkoitettu nautittavaksi nuorina, eikä niitä kannata säilytellä turhaan. Ne sopivat parhaiten aperitiiviksi tai kippistelyyn, seurusteluun ja todella kevyille ruoille. Ainiin, myös kuplimatonta Proseccoa, eli valkoviiniä valmistetaan. 

Proseccoa tuotetaan Pohjois-Italiassa Veneton ja Friuli - Venezia Giulian maakuntien alueille levittäytyvällä alueella. Proseccot valmistetaan Glera-lajikkeesta, joka tunnettiin nimellä Prosecco vuoteen 2009 asti. Nimi vaihdettiin, koska Prosecco sai tuolloin korkeamman DOC-luokituksen. Viinit valmistetaan charmat, eli tankkikäymismenetelmällä, koska tällä tavalla melko neutraalin Gleran aromit säilyvät. Tosin viineihin ei tule charmat menetelmällä myöskään pullokypsytyksen tuomia vivahteita, mitä esimerkiksi cavasta ja samppanjasta löytyy.

Kaksi muuta suosikki kuohuvaa, samppanja ja cava valmistetaan perinteisellä menetelmällä, eli viini käy toiseen kertaan pulloissa, jolloin myös kuplat muodostuvat. Tämän jälkeen viinejä kypsytetään pulloissa sakan kanssa ja ne saavat mm. paahteisia vivahteita. Tankkikäymismenetelmällä viini siirretään jopa 200 000 litran vetoisiin painetiiviisiin terästankkeihin, joissa se käy toiseen kertaan. Sakan laskeuduttua viini suodatetaan toiseen tankkiin, jossa se makeutetaan sokerilla. Tämä menetelmä mahdollistaa lämpötilan tarkan kontrolloinnin läpi prosessin, minkä lisäksi viini valmistuu jopa kolmessa viikossa.

Tankkikäymismenetelmällä kuohuviini valmistuu siis huomattavasti nopeammin, sillä cavaa ja samppanjaa kypsytetään pulloissa jopa vuosikausia. Lisäksi nopea käyminen säilyttää Gleran herkät aromit ja viini säilyttää raikkaan hedelmäisyytensä. Tämä menetelmä on siis perinteistä menetelmää huomattavasti halvempi ja sitä käytetäänkin juuri edullisempiin ja nuorina juotaviin viineihin. Proseccot ovat useimmiten edullisia viinejä, mutta ei pidä unohtaa valtion monopolimme hinnoittelu poliitikkaa. Jos saan kympillä pullon hyvää ja vivahteikasta, jopa hienostunutta cavaa, miksi ihmeessä ostaisin Alkon ylihinnoitteleman päärynälimonadipullon?

Fiorellino Prosecco Extra Dry -viinistä eikä tuottajasta löydy oikeastaan tietoa netin ihmeellisestä maailmasta. Alko ei kerro viinistä juurikaan mitään ja maahantuojan eli V.A.L. Viiniagentin sivusto vaatii tunnukset. Myöskään Alkon ilmoittaman tuottajan, ICQRF:n sivuja en onnistunut löytämään. Sen verran kuitenkin selvisi, että viiniin käytettävät rypäleet tulevat Veneton alueelta ja viini käy terästankeissa, mikä nyt olikin melkeimpä itsestään selvyys. 

Tuore ja melko neutraali, vihertävän haaleankeltainen väri. Melko runsaat, pienehköt kuplat kestävät jonkun tovin.

Tuoksu on kevyehkö, mutta runsaan hedelmäinen. Etenkin päärynää löytyy, minkä lisäksi punaisia omenoita ja sitruksia sekä hieman laventelia.

Kuiva maku seuraa tuoksua hedelmäisenä. Siinä on reilusti päärynöitä sekä punaisia ja kirpeitä vihreitä omenoita ja sitruksia. Taaempaa erottuu hienoista mausteisuutta ja laventelia. Runsas ja hedelmäinen hapokkuus tuo viinille hieman ryhtiä ja tukee viiniä. Hedelmäinen, veden kielelle nostava lyhyehkö loppu.

Viini on helppo tunnistaa proseccoksi, eikä se tarjoa mitään ihmeellistä kokemusta. Hedelmäinen kuohuva viini, joka sopii parhaiten piknikille tai aperitiiviksi. Mikäli haluat nauttia tätä ruoan kanssa, valitse jokin erittäin kevyt ja yksinkertainen ruoka, kuten salaatti tai tapakset. Samalla rahalla monopolimme hyllyltä löytyy laadukkaampia ja huomattavasti parempia kuohuvia seurusteluun ja etenkin ruoan kanssa nautittavaksi. Toisaalta tämä viini on erittäin helposti lähestyttävä, eli sopii moneen makuun. Viini ei vain tarjoa mitään ihmeellistä.

Proseccon seuraan sopii esimerkiksi yksinkertainen mozzarella-tomaattisalaatti. Helppo ja nopea valmistaa, tarvitset vain tomaattia, mozzarellaa ja hieman tuoretta basilikaa, mustapippuria ja oliiviöljyä. Viini toimii hyvin kevyen salaatin parina, kevyt viini ja kevyt ruoka ovat tasapainossa, eikä kumpikaan jyrää toisen yli. Lisäksi viinin hapokkuus leikkaa hyvin mozzarellan rasvaisuutta ja salaatti saa viinin tuntumaan jopa aavistuksen mineraaliselta. Hyvä ja simppeli yhdistelmä.

Kouluarvosana: 7+ Yksinkertainen arkiviini.
Hinta-laatusuhde: Huono, samalla rahalla saa huomattavasti parempaakin.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: ICQRF, DOC Prosecco
Alue: Italia, Veneto
Tyyli: Kuohuviini, prosecco
Rypäleet: Glera
Pullo: 0,75 l
Hinta: 9,99e Alko 9.3.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti