torstai 7. huhtikuuta 2016

Viininystävän pahin painajainen: Tarapacá Reserva Chardonnay

Tarapacá Reserva Chardonnay 2014

Tarapacán viinit ovat kaikille tuttuja, sillä onhan niitä Alkon valikoimassa toistakymmentä. Joka makuun löytyy siis jotain tai sitten ei. Itse suhtaudun Tarapacán viineihin melkoisella varauksella, sillä edullisista hinnoistaan huolimatta suurin osa tuottajan viineistä ei tarjoa rahalle minkäänlaista vastinetta. No, ennen Reserva Chardonnayn tuomiota, muutama sananen tuottajasta.

Chileläinen Viña Tarapacán viinitalo on perustettu vuonna 1874. Nykyään talo on osa VSPT Group yhtiötä, jolla on viinitiloja Chilessä ja Argentiinassa. VSPT Group on Chilen toiseksi suurin viininviejä. Talo sijaitsee Andien juurella Maipon laaksossa Isla de Maipon alueella. Tarapacálla on Maipon lisäksi viinitarhoja myös muualla Chilessä ja uusia eri lajikkeille sopivia alueita etsitään jatkuvasti.

Tarapacálla on yli sadan vuoden kokemus viininvalmistuksesta. Talon pääviinintekijänä häärii muun muassa argentiinalaisten La Celian ja Tamarín viinien valmistuksesta aikaisemmin vastannut Sebastián Rulz. VSPT Groupin tavoitteena on pienentää tuotantonsa hiilijalanjälkiä. Tarapacán viinitilaa rajaavalle Maipo-joelle on rakenteilla pienoisvoimala, jonka tavoitteena on tuottaa jopa puolet Tarapacán energiatarpeesta.

Maipon laakson lisäksi Tarapacálla on viinitarhoja myös Casablancan laaksossa ja Tarapacá Reserva Chardonnay viini valmistetaan Casablancan alueella kasvaneista rypäleistä. Sadonkorjuu tapahtuu yöllä, jotta rypäleiden aromit säilyisivät paremmin. Puristettu mehu saa levätä rauhassa vuorokauden, minkä jälkeen alkaa noin 20 päivää kestävä käyminen. 10-20 prosenttia viinistä käy kerran tai kahdesti käytetyissä tynnyreissä ja loput ruostumattomissa terästankeissa. Terästankeissa valmistetusta viinistä 25 prosenttia saa seurakseen ranskalaisia ja unkarilaisia tammilankkuja. Kun käyminen päättyy, viiniä kypsytetään vielä sakan päällä ennen lopullista sekoitusta.

Viini on väriltään kirkas, melko intensiivisen keltainen ja taittuu voimakkaasti kultaisiin sävyihin.

Tuoksu on juurikin sitä, mitä chileläiseltä tammiselta Chardonnay viiniltä voi odottaa; reilusti trooppista hedelmää ja terävää tammea. Se on runsaan persikkainen, sitruksinen ja omenainen, minkä lisäksi tuokusta erottuu passion hedelmää ja nokkosta. Tammi tuntuu paahteisena ja terävänä.

Kuiva maku jatkuu tuoksun tapaan trooppisen hedelmäisenä, persikkaisena, omenaisena ja passion hedelmäisenä sekä sitruksisena, etenkin limettisenä. Tammi tuntuu kielellä hieman epämiellyttävänä, paahteisena ja mausteisena, hennon vaniljaisena ja aavistuksen karamellisena. Sitrusmainen hapokkuus tuo viinin suutuntumaan hieman ryhdikkyyttä ja raikkautta tunkkaisen tammisuuden keskelle. Jälkivaikutelma on lyhyehkö, kypsän hedelmäinen ja tammen sävytteinen.

Tarapacá Reserva Chardonnay on juuri sitä, mitä tammitetulta chileläiseltä Chardonnaylta voi odottaa. Tammen hallitsema viini täynnä trooppista ja kypsää hedelmää, vailla mitään persoonallisuutta. Viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia ja halvemmallakin saa parempia arkiviinejä, jopa Alkon Chilen osastolta. Tarapacá Reserva Chardonnay toi elävästi mieleen muistot 4-5 vuoden takaa saman kategorian viineistä ja nyt minulla on taas selvästi mielessä, miksi en ole juurikaan ostanut edullisia Chardonnay viinejä vuosiin.

Ja en väitä kaikkien edullisten Chardonnay viinien olevan surkeita. Olen vain löytänyt omaan suuhuni sopivat edullisemmat valkoviinit muista lajikkeista, kuten Riesling ja Grüner Veltliner. Ja pidän myös Chardonnay viineistä, ne vain sattuvat olemaan hieman kalliimpia. Esimerkiksi edellinen viiniarvio La Soufrandise Pouilly-Fuissé; kyseessä oli hienostunut viini jossa tammi oli integroitunut hienosti viiniin ja oli läsnä maltillisesti, ei päälle karkaavasti. Hyvät tammiset Chardonnay-viinit vain maksavat enemmän.

Ilmakuivattuun kinkkuun kääritty kananfilee paahdetun paprikan ja kesäkurpitan sekä jogurttipohjaisen, mintulla ja limellä maustetun kastikkeen kera sai kaverikseen Reserva Chardonnayn. Yhdistelmä ei ole mitenkään erikoinen, ilman kastiketta ruoka saa viinin hedelmäisyyden tuntumaan makealta ja ylikypsältä. Kastikkeen kanssa viini  tuntuu vihdoin tasapainoisemmalta ja hedelmäisyyskin hyvältä. En sanoisi mitenkään kummoiseksi yhdistelmäksi.

Kouluarvosana: 6,5 Surkea esitys.
Hinta-laatusuhde: Rahalle ei saa vastinetta.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Viña Tarapacá
Alue: Chile, Casablanca
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Chardonnay (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 9,99e Alko 9.3.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti