perjantai 10. marraskuuta 2017

Vanhemmat vuosikerrat: Château Musar Red 2001

Château Musar Red 2001

Toinen Alkoon keväällä ilmestynyt Château Musarin vanhempi vuosikerta oli 2001. Kerroin jo edellisen, vuosikerran 1998 kohdalla hieman Château Musarin tarinasta ja tämän kyseisen viinin valmistuksesta, joten nyt hyppään suoraan tämän kyseisen vuosikerran kimppuun.

Siinä missä vuosi 1998 oli Bekaan laaksossa melko tavanomainen, 2001 oli hyvin epätavallinen. Se alkoi tavalliseen tapaan kylmänä ja sateisena, mutta muuttui nopeasti lämpimämmäksi ja heinä-elokuun aikaan lämpötilat kohosivat jo keskimääräistä korkeammiksi. Sademäärät jäivät sen sijaan tavallista matalammaksi ja satomäärät noin 15 prosenttia tavallista pienemmäksi.

Ohut kuorisia rypäleitä tuottavat Cinsault köynökset kärsivät korkeasta lämpötilasta ja kuivuudesta, kun paksu kuorisemmat Cabernet ja Carignan pääsivät vähemmällä. Rypäleiden tanniinit ja hapokkuus jäivät matalalle tasolle, mutta ne olivat kuitenkin terveitä. Vuosikerrassa 2001 Cabernet Sauvignon ja Carignan dominoivat heikommin menestyneen Cinsaultin jäädessä pienempään rooliin. Viini kävi tavalliseen tapaan betonisammioissa ja kypsyi ranskalaisissa tammitynnyreissä. Pullotus tapahtui kesällä 2004.

Tyylikkäästi kehittynyt, keskisyvä rusehtavan ruosteenpunainen väri kääntyy lasin reunoja kohti kauniin tiilen ja poltetun saven punaisiin sävyihin. Viini on aavistuksen utuista, lähes kirkasta. 

Alkuun hieman sulkeutunut tuoksu avautuu hiljalleen tyylikkääksi, kypsäksi ja monitahoiseksi aromipaletiksi. Kuivattua hedelmää, kirsikkaa ja viikunaa, kypsää mustaherukkaa, karhunvatukkaa ja kirsikkaa. Kypsytyksen ja ikääntymisen tuomat aromit tuovat mieleen tupakan, nahan ja mausteet, kuten muskottipähkinän ja kanelin sekä hieman lakritsaa. Lisäksi tuoksussa on hieman tomuista maaperää, aavistus mustaa oliivia ja hieman eläimellisiä piirteitä. 

Melko täyteläinen maku on varsin kehittynyt ja pehmeä. Hedelmäisyyden osalta Cabernet dominoi kielellä mustaherukan voimin, minkä lisäksi löytyy karhunvatukoita ja luumuja sekä punaista kirsikkaa, hieman mesimarjaa ja kuivattua hedelmä, kuten taatelia, luumua, kirsikkaa ja viikunaa. Kielellä on myös mausteisuutta, paahteisuutta ja nahkaa, aavistuksen savuista tervaa, hieman tuoretta lakritsaa ja salmiakkia sekä tumman suklaisia häivähdyksiä. Häivähtääpä kielellä myös tomuisen maaperäisiä vivahteita ja hieman sieniä sekä lihaisuutta. Tanniinit ovat samettisen pehmeitä ja tuovat viinille hyvän rungon ja hapokkuuskin riittää tukemaan viinin selkärankaa hienosti. Kielellä jää viipyilemään kohtuullisen lämmittävä ja kypsän, jopa haudutetun kirsikkainen, makean mausteinen, neilikkainen ja kanelinen jälkimaku, jossa häivähtää myös hieman jotain kolamaista.

Kokonaisuutena viini on tasapainoinen ja harmoninen, moniulotteinen ja todella hienosti kehittynyt, mutta osin hieman tuoreemmankin oloinen. Suurempia virheitä siitä ei lyödy ja viini vaikuttaa kaikin puolin laadukkaalta. Pullon korkki oli melko kostea ja mureneva ja nousi noin kolmanneksen ennen kuin murentui poikki. Itse viini ei kuitenkaan ollut korkin kohtalosta ehtinyt vielä kärsiä. Lisäksi viinin dekantointi on suositeltavaa, sillä tässäkin pullossa on sakkaa ja viini kaipaa ilmaa avautuakseen kunnolla. Tämäkin viini on erinomainen nautiskelujuoma, mutta myös tummat liharuoat ilman turhan voimakkaita tai teräviä makuja voisi toimia viinin kanssa. 

Château Musarin vuosikerrat 1998 ja 2001 poikkeavat selkeästi toisistaan, vaikka on viineille paljon yhteistäkin. Kyseessä on kaksi erilaista vuosikertaa, jotka täytyy kokea itse, sillä niiden kuvailu on melko vaikeaa. Molemmat ovat kehittyneitä ja tyylikkäitä viinejä, mutta 2001 on kuitenkin selkeästi tuoreemman oloinen ja Cabernet tuntuu dominoivan sitä hieman mustaherukan aromillaan. Lisäksi vuosikerta 1998 tuntuu hieman kevyemmältä ja tuo etäisesti mieleen kehittyneemmän Bourgognen viinin, kun taas 2001 on hieman runsaamman oloinen ja muistuttaa tyyliltään hieman Bordeaux'n viinejä. Omaan makuuni vanhempi vuosikerta istui paremmin, mutta makuasioistahan ei voi kiistellä.

Kouluarvosana: 9+ Tyylikäs, upean monitahoinen viini.
Hinta-laatusuhde: Hyvä - viini on hintansa arvoinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Château Musar
Alue: Libanon, Bekaa Valley
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Cabernet Sauvignon, Cinsault, Carignan
Pullo: 0,375 l
Hinta: 22,90e Alko 13.4.2017

Samalta tuottajalta:
Château Musar Red 1998

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti