keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Makeaa nektaria: Château la Varière Le Savetier

Château la Varière Le Savetier 2014

Nyt vuorossa on Systembolagetista mukaan tarttunut edullinen kympin jälkiruokaviini Anjoun alueelta Loiren laaksosta. Brissac Quincén kylässä sijaitsevan Château la Varièren historia yltää 1400-luvulle ja viinitalo on ollut vuodesta 1850 lähtien saman suvun omistuksessa. Talon nykyinen omista, seitsemännen sukupolven viinintekijä Jacques Beaujeau jatkaa viininvalmistus perinteitä modernilla otteella. Talolla on noin 110 hehtaaria viinitarhoja, joiden sadosta valmistetaan niin puna- ja roseeviinejä kuin kuivia ja makeita valkoviinejä. 

Kauniin hunajankeltainen väri kääntyy lasin reunoja kohti syvemmän kultaisiin sävyihin. 

Runsas ja intensiivinen tuoksu tarjoilee reilusti hunajaisia, mehiläisvahaisia ja kevyen tammisia vivahteita. Siinä on myös hedelmämarmeladia, kuivattua aprikoosia ja ananasta sekä hieman vaniljaista mausteisuutta, kukkaisia vivahteita, hentoa mineraalisuutta ja aavistus jalohomeesta. 

Makea maku on tuoksun tapaan runsas ja aromaattinen, osittain hieman tuoreenkin oloinen. Kielellä on alkuun tammea ja sen tuomaa paahteisuutta, jotka väistyvät hiljalleen hunajaisten ja pähkinäisten vivahteiden myötä taka-alalle. Kielellä on myös marmeladia, etenkin aprikoosin ja appelsiinin makuisia, hieman lakkahilloa ja hentoa jalohomeisuutta, minkä lisäksi löytyy tuoretta ananasta, aavistus mangoa ja kypsää omenaa, sitruksia ja virkistävää mineraalisuutta. Viini tuntuu kielellä melko täyteläiseltä ja aavistuksen öljyiseltä, mutta raikkaalta ja virkistävältä, sillä sen tuntuva ja tuore, pirteän sitrusmainen hapokkuus tuo ryhtiä ja tasapainoa makeuden keskelle. Viipyilevä loppu on hunajaisen makea ja herkullinen, kypsän ja hilloisen hedelmäinen, hieman eksoottisen mangoinen ja freesi.

Le Savetier on tasapainoinen ja aromaattinen viini, vaikka tuntuukin heti avaamisen jälkeen turhan tuoreelta. Viinin voi nauttia jo nyt, mutta siitä löytyy myös potentiaalia kehittyä vielä useamman vuoden ajan. Viini ei kuulu hienoimpien maistamieni jälkiruokaviinien joukkoon, mutta kympin hintaluokassa se on loistava. Se voisi toimia hyvin sinihomejuustojen ja pähkinäisten jälkiruokien kaverina, mutta korvaa vaikka jälkiruoan aterian päätteeksi. 

Viini maistuu mainiosti mustikkakastikkeen ja mustikoiden kanssa tarjoillun valkosuklaa pannacotan kaverina. Viinin hunajaisuus hallitsee hieman kokonaisuutta, mutta yhdistelmä on muuten puhdaspiirteinen ja tasapainoinen. Myös Aurajuustosta löytyi hyvä pari viinille, jonka makeus kesytti hienosti juuston suolaisuuden. Hyvä pari viinille muodostui myös Aurasta, viikunahillosta ja saksanpähkinöistä. 


Kouluarvosana: 8+ Tasapainoinen ja tuore jälkiruokaviini.
Hinta-laatusuhde: Erittäin hyvä - viini on edullinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Château la Varière, AOP Coteaux du Layon
Alue: Ranska, Loire, Anjou, Coteaux du Layon
Tyyli: Jälkiruokaviini
Rypäleet: Chenin Blanc (100%)
Pullo: 0,375 l
Hinta: 99 SEK (n. 10,58e) Systembolaget 25.7.2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti