tiistai 2. helmikuuta 2016

Ruffino Chianti ja Pasta Carbonara

Ruffino Chianti DOCG 2014

Helmikuun ensimmäisen viiniarvion vuoro ja viininä on klassinen, pitkän historian omaava Chianti. Blogistani löytyy yksi aikaisempi arvio Ruffinon talon viinistä, niin ikään pitkän historian omaava Riserva Ducale. Ja sitten hieman tuottajasta.

Serkukset Ilario ja Leopoldo Ruffino perustivat viinitalonsa vuonna 1877. Vuonna 1913 talo myytiin Folonarin viinintuottajaperheelle, jolla oli Ruffinon serkuksien kanssa samanlainen filosofia ja tahto valmistaa täydellistä viiniä. Nykyisin Ruffino on yksi Italian suurimmista perheomisteisista viinintuottajista ja talolla on Toscanan alueella kuusi viinitilaa, joilla on yhteensä noin 1100 hehtaaria maata, josta noin 400 hehtaaria on viinitarhoja.

Tuotannossaan Ruffino kiinnittää huomiota erityisesti köynösten leikkaamiseen, parhaiten soveltuviin lajikkeisiin ja parhaaseen mahdolliseen sadonkorjuu aikaan sekä viinintekoon. Ruffinolla etsitään jatkuvasti parhaita mahdollisia maaperän, mikroilmaston ja auringon määrän yhdistelmiä. Ikivanhoja perinteitä kunnioitetaan, mutta apuna käytetään modernimpia tekniikoita.

Toscanassa on kuusi DOCG-aluetta, joista suurin on Firenzen ja Sienan kaupunkien välisille kukkuloille levittäytyvä Chianti. Nimitys Chianti viittaa yleisesti alueen Sangiovese-pohjaisiin punaviineihin, ei mihinkään tiettyyn viiniin. Tästä huolimatta Chiantit kuuluvat Italian tunnetuimpien viinien joukkoon.

Ruffinon viinit ovat olleet vuosien saatossa niin taiteilijoiden kuin kuninkaallisten suosiossa. Ruffino Chianti viinillä on yli 100-vuotinen historia ja viini voitti ensimmäiset palkintonsa jo vuosina 1881 ja 1895. Viiniä on luonnollisesti kehitetty vuosien saatossa, mutta perinteitä kunnioittaen. Ruffino Chianti oli myös ennen ensimmäistä maailmansotaa ainoa Yhdysvaltoihin viety Chianti ja maan kieltolain aikaan 1920-1930-luvuilla ainoa viini, jota oli mahdollista ostaa apteekista sen stressiä lieventävien vaikutusten vuoksi. Kun Chiantin alue sai DOCG-laatuluokituksen vuonna 1984, Ruffino Chianti oli ensimmäinen viini, joka sai tämän paperisen sinettinauhan ja sen numero oli AAA00000001.

Viiniin käytettävät rypäleet tulevat Chiantin parhaiten tunnetuilta alueilta. Viini on Sangiovese-pohjainen ja lajiketta käytetään viiniin vähintään 70 prosenttia. Loput 30 prosenttia rypäleistä ovat muita DOCG-luokituksen sallimia punaisia lajikkeita. Käyminen tapahtuu lämpösäädeltävissä ruostumattomissa teräs- ja betoni sammioissa, joissa viiniä myös kypsytetään neljän kuukauden ajan. Sitten itse viinin kimppuun.

Puhdas ja melko läpikuultava, keskisyvä purppuranpunainen väri vaalenee lasin reunoja kohti pinkin kautta lähes värittömäksi.

Tuoksu on miellyttävän pehmeä ja pirteän marjainen, etenkin kirsikkaiset, karpaloiset ja kevyen mansikkaiset aromit ovat heti vastassa. Tuoksussa on myös kukkaisia vivahteita, kuten orvokkeja sekä mausteisuutta, kuten häivähdys kanelia. Taustalla on myös aavistus nahkaisia vivahteita sekä häivähdys amarettoa.

Maku seuraa tuoksun punaisen marjaisia aromeita runsaan kirsikkaisena, karpaloisena ja kevyen mansikkaisena. Siinä on myös luumua ja mausteita, sekä taaempana hieman kukkaisia vivahteita, kuten tuoksussa vastaan tulleita orvokkeja ja hienoista nahkaisuutta. Keskitäyteläinen ja keskitanniininen viini on suutuntumaltaan hieman ohuen oloinen. Tanniinit ovat nuoruudestaan huolimatta kohtuullisen pehmeät ja antavat tuntuvan kirsikkaisen hapokkuuden kanssa viinille hyvän rungon. Jälkimaku on hetken aikaa viipyilevä, luumujen ja kirsikoiden sävyttämä, aavistuksen karvasmantelinenkin.

Kokonaisuus on miellyttävä, perustasoinen Chiantin viini, joka edustaa tyyliään hyvin. Viini on alueelle tyypillisesti keskitäyteläinen ja runsaan marjainen, mutta tasapainoisen oloinen. Kohtuulliset tanniinit ja hyvä hapokkuus tekevät viinistä hyvän yleisviinin monenlaisten ruokien pariksi. Itse suosittelisin Ruffinon Chiantin kaveriksi italialaisia klassikoita, kuten pastaa ja pizzaa. Viini on Alkon parhaita perus Chianteja, mutta valitettavasti monopolimme hinnoittelee monet viinit yläkanttiin.

Viini sai parikseen Pasta Carbonaran. Viinin hapokkuus keventää ja raikastaa hyvin hieman täyteläisempää pastaa ja viini itsessään tuntuu raikkaamman marjaiselta ja etenkin sen karpaloiset vivahteet nousevat paremmin esiin. Lisäksi viinissä tuntuu myös yrttisiä vivahteita. Melko tasaisen varma ja mutkaton yhdistelmä, yksinkertainen viini ja yksinkertainen ruoka.

Kouluarvosana: 8+

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Ruffino, DOCG Chianti
Alue: Italia, Toscana, Chianti
Rypäleet: Sangiovese (vähintään 70%), loput muita DOCG: sallimia lajikkeita
Pullo: 0,75 l
Hinta: 10,48e Alko 14.1.2016

Samalta tuottajalta:
Ruffino Riserva Ducale 2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti