tiistai 15. maaliskuuta 2016

Barón de Ley Reserva sopii pääsiäisenä lampaan kaveriksi

Barón de Ley Reserva 2010

Pääsiäinen lähestyy, joten vuoroon pääsee lammasruokien pariin hyvin sopiva viini Riojasta. 

Barón de Leyn viinitalon keskipiste on 1500-luvulta peräisin oleva linna Mendaviassa, Ebro-joen pohjoisrannalla 25 kilometriä Logroñosta itään. Linna toimi benediktiiniläisluostarina 1850-luvulle saakka, jolloin luostarin munkit viljelivät viiniä linnaa ympäröivillä viinitarhoilla. 

Vuonna 1985 linna siirtyi Barón de Leyn omistukseen ja sitä ympäröivät 90 hehtaarin Mendavian viinitarhat uudistettiin ja 70 hehtaarin alalle istutettiin Riojan hallitsevaa lajiketta, Tempranilloa. Lisäksi 10 hehtaarin alalle istutettiin Gracianoa ja lopuille kymmenelle kokeellisia lajikkeita. Myös tuotantotilat ja laitteet nykyaikaistettiin, mutta vanhat puitteet säilytettiin, mikä kuvastaa hyvin Barón de Leyta: moderni, mutta perinteitä kunnioittava. 

Nykyisin kaikki talon viinit valmistetaan omien tarhojen rypäleistä, jotta tuottaja voi hallita valmistusprosessia alusta loppuun. Linnaa ympäröivät Mendavia-tarhat ovat kasvaneet vuosien saatossa 90 hehtaarista ja levittäytyvät nykyisin 219 hehtaarin alueellle. Barón de Leyllä on myös 94 hehtaarin viinitarha Rioja Altassa ja 300 hehtaarin viinitarha Rioja Bajan alueella, joka on DOCa Riojan suurin yksittäinen tarha. Lisäksi Barón de Leylla on La Riojan alueella 500 hehtaarin tarha, jolla viljellään muun muassa uusia lajikkeita.

Barón de Ley Reserva viiniä valmistetaan vain parhaimpina vuosina. Viiniin käytettävät Tempranillo rypäleet tulevat pääasiassa Mendavian tarhalle vuonna 1985 istutetuista köynöksistä. Sadonkorjuu tapahtuu aina käsin, kuten myös rypäleiden valinta. Viiniä kypsytetään talon nykyaikaisissa kellarareissa ensin 20 kuukautta amerikkalaisissa tammitynnyreissä, minkä jälkeen seuraa kahden vuoden kypsytys pulloissa ennen myyntiin laskua. Ainiin, talon kellareissa on tilaa 15 000 tynnyrille ja 4,5 miljoonalle pullolle. 

Viini on lasissa syvän, lähes läpinäkymättömän tumman sinipunaista ja vaalenee lasin reunoja kohti kirsikanpunaisiin, hieman kirkkaampiin sävyihin.

Lämminhenkinen tuoksu on miellyttävä ja kypsien tummien hedelmien, kuten luumujen ja tummien kirsikoiden sävyttämä. Tammikypsytys on tuonut viiniin hienostuineita paahteisen tammisia ja mausteisia piirteitä. Taustalla on myös hentoa yrttisyyttä, kuivattuja viikunoita ja luumuja sekä toffeisia ja vaniljaisiakin vivahteita.

Vivahteikas ja kehittynyt maku seurailee tuoksun aromeita. Kieleltä löytyy kypsiä hedelmiä, kuten luumuja ja hieman kirsikoita sekä mustaherukkaisuutta. Tammi on tuoksun tapaan selkeästi läsnä myös maussa, mutta hienostuneesti ja hallitsematta. Sen tuomat paahteiset, mausteiset ja vaniljaiset vivahteet ovat hienosti esillä. Taustalla on tuoksun tapaan kuivattuja hedelmiä, viikunaa ja luumuja sekä nahkaisia vivahteita. Pehmeä ja täyteläinen viini saa kypsistä, samettisen pehmeistä tanniineista ja hedelmäisestä hapokkuudesta tyylikkään rungon, joka kantaa aina pitkään viipyilevään loppuun. Jälkivaikutelma on lämmittävä ja vivahteikas, kuivatun hedelmäinen, minkä lisäksi siinä on häivähdyksiä kahvista, paahteisuudesta ja yrteistä sekä aavistus tallia.

Tyylikäs, huippuluokan Rioja reserva, joka etenkin Systembolagetin hinnalla antaa erinomaisen vastineen rahoille. Myös Alkossa viini on melko edullinen. Harmoninen kokonaisuus, jossa rypäleen hedelmäisyys ja tammikypsytyksen tuomat aromit ovat hienossa tasapainossa. Viinillä on erinomainen runko ja se on valmis nautittavaksi, mutta kestää vielä kellarointia. Viini toimii sellaisenaan nautiskeluun, mutta saa hyvän parin esimerkiksi Manchegosta tai tummista liharuoista. Kokeile vaikka pääsiäisen karitsanpaistin, mediumiksi jätetyn fileen tai kareen kaverina.

Itse tyydyin tällä kertaa juustoihin. Lautaselta löytyi luonnollisesti Manchegoa, tosin vain puoli vuotta kypsytettyä. Manchego sopi hienosti viinin kylkeen, tosin pidempään kypsynyt juusto olisi toiminut vieläkin paremmin. Sitten oli 24 kuukautta kypsynyttä Goudaa, jonka voimakas maku pehmeni mukavasti viinin seurassa. Myös goudan pähkinäiset vivahteet sopivat hienosti yhteen viinin kanssa. Lautaselta löytyneet hunajapähkinät löysivät myös hyvän kaverin juustosta ja viinistä. Viimeisenä oli 30 kuukautta kypsynyt parmesaani, jonka seurassa viini tuntui jopa menettävän hieman runkoaan ja muuttui hieman kitkeräksi. Siispä viini sai parhaan kaverin kahden vuoden ikäisestä goudasta.

Kouluarvosana: 9 Tyylikäs ja harmoninen viini.
Hinta-laatusuhde: 12,03e Viini on todellinen löytö ja hintaluokkansa parasta antia.
Hinta-laatusuhde: 16,60e Viini on vähintään kohtuuhintainen ja erinomainen hintaluokassaan.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Barón de Ley, DOCa Rioja
Alue: Espanja, Rioja
Tyyli: Punaviini, Rioja Reserva
Rypäleet: Tempranillo (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 109 SEK (n. 12,03e) Systembolaget 23.11.2015 (Alko 16,60e)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti