keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Viiniä Toscanan auringon alta: Barone Ricasoli Chianti

Barone Ricasoli Chianti DOCG 2015

Italian vanhin viinintalo Barone Ricasoli kuuluu myös maailman vanhimpien edelleen toiminnassa olevien viinitalojen joukkoon. Sen historia yltää aina vuoteen 1141, jolloin Brolion linna siirtyi Ricasolin perheen omistukseen. Brolion linna on selvinnyt vuosisatojen ajan sotien tuhoilta, mukaan lukien ensimmäinen ja toinen maailmansota. Linnaa ympäröivät 230 hehtaarin viinitarhat, mutta kokonaisuudessaan tilan maat levittäytyvät 1200 hehtaarin alueelle, jolta löytyy niin oliivilehtoja, tammi- ja kastanjametsiä sekä vuoria ja laaksoja.

Barone Ricasolin Chianti DOCG tarttui mukaan Systembolagetista joulukuussa. Se on luonnollisesti Sangiovese pohjainen viini, johon käytetään lisäksi pieniä määriä muita paikallisia lajikkeita. Rypäleet kerätään käsin ja rypälemehu käy noin 10 päivän ajan, minkä jälkeen viini saa kypsyä noin puolen vuoden verran. Ricasolin mukaan viini kypsytetään ruostumattomassa terästankeissa, kun viinin maahantuojan Vinetumin mukaan 80 prosenttia viinistä kypsyy terästankeissa ja loput 20 tammitynnyreissä. Luottakaamme tuottajan sanaan tässä asiassa. 

Keskisyvä ja valoa vasten läpinäkyvän kirkas, tuoreen sinipunainen väri taittuu lasin reunoja kohti rubiininpunaisiin sävyihin.

Tuoksu tuo mieleen kirsikat, luumut ja pensasmustikat. Erottuupa siitä myös hennon paahteisia vivahteita sekä mausteisuutta ja hieman eukalyptusta. Viinin avautuessa esiin nousee myös hienoista nahkaisuutta ja hieman kanelia. Tuore ja melko simppeli tuoksu on kaikinpuolin tasapainoinen.

Keskitäyteläinen maku on niin ikään tuore ja varsin pirteänkin hedelmäinen. Kielellä on punaisia kirsikoita ja omenoita sekä luumua ja orvokkeja. Keskimaun puolella esiin nousee yrttisiä ja kevyen mausteisia vivahteita sekä hieman jotain kitkeriä vihreitä kasvinvarsia muistuttavia sävyjä. Taustalta löytyy myös aavistus vaniljasta ja nahasta. Hieman kireät, mutta riittävän pehmeät tanniinit ja pirteä punamarjainen hapokkuus tuovat viinille runkoa ja saavat suun kuivumaan loppua kohden. Jälkimaku on keskipitkä, yrttinen ja hennon mausteinen - esiin nousee häivähdyksiä kirsikkalikööristä, ylikypsistä mansikoista ja kuivatuista luumuista sekä karvasmantelista. 

Barone Ricasolin perus Chianti on aromeiltaan ja yleisilmeeltään tyypillinen nuori Chiantin alueen viini - tasapainoinen ja laadukkaan oloinen, mutta ei mitenkään erityisen persoonallinen kokonaisuus. Viinin tanniinit tuntuvat vielä hieman kireän oloisilta ja yhdessä pirteän hapokkuuden kanssa ne saavat suun kuivahtamaan loppua kohden. Hapokkuudesta on tietenkin hyötyä, mikäli viiniä tarjoilee hapokkaiden ruokien, kuten tomaattipohjaisten pastakastikkeiden kanssa. Viini voisi toimia pastan lisäksi myös kevyempien liharuokien seurassa. Lyhyesti sanottuna: Kelpo Chianti ilman turhaa hifistelyä.

Kouluarvosana: 8- Ihan kiva perus Chianti.
Hinta-laatusuhde: Hyvä - viini on hintansa arvoinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Barone Ricasoli, DOCG Chianti
Alue: Italia, Toscana, Chianti
Tyyli: Punaviini, Chianti
Rypäleet: Sangiovese ja muita paikallisia lajikkeita
Pullo: 0,75l
Hinta: 89 SEK (n. 9,25e) Systembolaget 3.12.2016

Samalta tuottajalta:
Barone Ricasoli Brolio Chianti Classico 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti